sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Turun häämessut


Nyt olemme palailleet ihanalta reissultamme. Saimme nauttia rauhasta, hiljaisuudesta, hyvästä ruuasta sekä toisistamme. Sulhanen sai ajomatkan puolivälissä tietää määränpäämme, eivätkä häämessut saaneet kovin suurta kannatusta. Loppuillasta mies kuitenkin myönsi, että päivä oli ollut oikein mukava - messuineen kaikkineen.

Ihmetykseksemme saimme huomata, että pahin väentungos oli ohi, kun saavuimme messualueelle lauantaina iltapäivällä. Saimme rauhassa ihmetellä, katsella, kierrellä ja jutella mahtavien ihmisten kanssa. Pahimmat ruuhkat olivat osuneet hääpukunäytösten molemmin puolin, emmekä me onnistuneet näihin tungoksiin osumaan. Pukunäytöksetkin jäivät osaltamme väliin, mutta kauniita pukuja saimme kyllä ihailla runsaasti. Tapasimme Pukunin takana vaikuttavan Saaran, joka oli loihtinut kauniita mallipukuja sekä mahtavan uniikkipuvun Kaunein hääpuku 2014 -äänestykseen. Tuo ihana ja persoonallinen uniikkipuku näkyy alemmassa kuvassa.


Saaran tapaamisen jälkeen osuimmekin sopivasti uuden Pukukoodi-liikkeen pisteelle, jossa myös oli mielettömän upeita pukuja esillä. Itse ihastuin tuohon hihalliseen hääpukuun. Sulhanen ei sen päälle ymmärtänyt, vaan piti sitä jokseenkin kummallisena.

Pukukoodin pisteellä tapasimme jälleen Ninkan Ninan, joka oli saapunut esittelemään Ninkan asustevalikoimaa. Jälleen kerran jäimme hieman suustamme kiinni, kun intouduin taas puhumaan tulevasta kampauksestani. Uskomatonta, että pian pääsemme tekemään jo koekampausta ja -meikkiä!


Tietysti menimme myös tervehtimään Timoa VideoTimon omalle pisteelle, jossa myös vierähti hyvä tovi hääaiheista keskustellen. Timo ihmetteli, että olin voinut pitää tämän reissun sulhaselta salassa, vaikka olin kirjoittanut aiheesta monta kertaa blogiinkin. Sulhanen lupasi jo keväällä, ettei tule lukemaan blogiani - ja näyttää myös sen lupauksen pitäneen! Mahtaako lupaus pitää yhtä hyvin tämän yllätyksen jälkeen?


Tutkailimme paljon myös valokuvaajien tarjontaa messuilla, vaikka meillä kuvaaja onkin jo varattuna. Haimme lähinnä inspiraatiota ja innostusta omia potrettikuvia varten. Lisäksi löysimme Kuvaamo Wanhan Suutarin pisteeltä aivan mahtavan kuvasuurennoksen, joka oli teetetty alumiinilevylle! Luulin ottaneeni siitä kuvan itsekin, mutta harmikseni huomasin, että olin aivan liian tiiviisti ihaillut kyseistä teosta ja unohtanut täysin sen kuvaamisen. Alumiini teki mielettömästi oikeutta kuvan väreille ja pintana se oli erittäin mielenkiintoinen. On hyvinkin mahdollista, että tulemme kesällä teettämään vastaavanlaisen teoksen omasta potrettikuvastamme! Seuraavissa kuvissa on esillä sekä Wanhan Suutarin kuvasuurennoksia että Vuoden hääkuva 2014 -kilpailun ehdokkaita. Wanhan Suutarin kuviin tuli valitettavasti mukaan muutama häiritsevä valoilmiö.


Kaiken muun mahtavan lisäksi pääsimme maistelemaan MBakeryn kakkuja ja tapasimme myös Häät-lehden Sarin. Pisteellä oli nähtävissä myös seuraavan Häät-lehden kansi! Sari vinkkasi meidät myös tutkailemaan koristeluideoita paikallisen Presento-askarteluliikkeen pisteelle.


Häämessuilla oli runsaasti näytteilleasettajia ja ihania persoonia. Oli jälleen mahtavaa tavata teidät kaikki! Tähän loppuun laitan vielä kuvamateriaalia hääpukutarjonnasta sekä ihanista morsiuskimpuista, joita messuilla oli. Kaikki nuo kimput olivat taistelemassa kauneimman morsiuskimpun tittelistä! Pukuja ja kenkiä kuvasin muun muassa Pop-Weddingin sekä Zazabellan pisteillä.


Meidän osaltamme messut tarjosivat paljon visuaalisia elämyksiä ja pieniä inspiroivia juttuja. Emme viipyneet messuilla kovin pitkään, vaan siirryimme melko nopeasti kylpylän puolelle nauttimaan lämpimistä vesistä ja kylmistä juomista. Illalla uni tuli hyvin silmään - ja aamulla olikin jo kiire kotiin katsomaan pientä prinsessaa. Kiitos kaikille mahtavista messuista! Olisi kiva kuulla myös muiden messuvieraiden kokemuksia ja ajatuksia, joten kommentoikaa rohkeasti!

7 kommenttia:

  1. Reissuhan kuulosti hyvältä ja häämessukuvat näyttävät oikein ihanalta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein rentouttava reissu meillä olikin! :) Kameran muistikortti oli ahdettu täyteen toinen toistaan inspiroivampia kuvia, joten kirjoituksen kuvien valitseminen oli jokseenkin haastavaa. :D

      Poista
  2. Kuvien perusteella näyttää paljon kivemmille messuille kuin Helsingin Häämessut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella kivat ne olivatkin! Henkilökohtaisesti nautin Turun messuista enemmän kuin Helsingin, kun olo enemmän tilaa katsella ja kunnolla aikaa keskustella palveluntarjoajien kanssa. :)

      Poista
    2. Olo = oli. Jälleen kerran puhelinkommentointi tekee temppujaan.

      Poista
  3. Olipas kiva nähdä! Kommentoin tähän jo aamulla, mutta se ei ole näemmä tullut perille asti.

    Olipa hyvä, että kerroit kuka olet, kun mulla oli mennyt tuo profiilikuvajuttu messukiireissä ihan ohi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bloggerin kommentoinnissa on kyllä viime aikoina ollut hurjasti häikkää...
      Tuo minun profiilikuvani ei kovin kauaa tuossa ole ollutkaan, joten ei ihmekään, että on mennyt hieman ohi! Varsinkin kun messua edeltäneiden vuorokausien tunnit taisivat osaltasi kulua aika vahvasti ompelukoneen ääressä. ;)

      Poista