maanantai 23. kesäkuuta 2014

Ajatuksia ja tunnelmia hääpäivän jälkeen


Vähitellen on hiljaisuus tehnyt tilaa blogiin. Alkujaan jännitin häiden jälkeen koittavaa ajanjaksoa, pelkäsin blogin hiljentymistä ja tyhjyyden tunnetta. Nyt kun häistä on liki kaksi kuukautta aikaa, olen ehtinyt käydä läpi valtavan laajan tunneskaalan ja saanut huomata, ettei se elämä lopu, vaikka hääblogin kirjoittaminen onkin jäänyt taka-alalle.

Hääjuhlan jälkeinen viikko kului vauhdilla. Olin päivä toisensa jälkeen siinä samassa euforisessa tilassa, jonka vallassa vietin myös hääpäivää. Olin onnellinen, itkuinen ja aina vain niin onnellinen. Kävin mielessäni yhä uudelleen läpi päivän tapahtumia, iloitsin ja kyynelehdin vähän. Vaikka päivä oli ollut epävakainen kaikissa sateissaan ja kylmissä tuulenpuuskissaan, olin aina vain onnellisempi niistä muistoista, joita jokainen pieni epäonnistuminen meille muodosti.

Kun pari viikkoa hääjuhlasta oli kulunut, oksennustaudit voitettu ja arkielämä palannut uomiinsa, iski minuun se ahdistus, jota etukäteen pelkäsin. Olimme viettäneet ikimuistoista hääjuhlaa ja saaneet muistoiksi maailman kauneimmat kuvat ja liikuttavimman mahdollisen videon. Vähitellen odotuksen ihmeellisyys vaihtui apatiaan. Ei ollut enää mitään odotettavaa - ainoastaan kasa muistoja koottavana. Elin hetken aikaa tunteiden sekamelskassa: olin onnellinen avioliiton alkutaipaleesta, mutta surullinen siitä, että vuoden kestänyt prosessi oli saapunut päätökseen. Päivä oli upea, ja meille jäi vielä upeammat muistot. Siitä huolimatta elin pitkään siinä tunteessa, että olin jotain vailla.


Vähitellen arki alkoi taas tuntua omalta: rauhoittavalta ja mukavalta. Tuntui mahtavalta, kun vapaapäivää sai taas viettää haluamillaan tavoilla ilman tarvetta suunnitella ja aikatauluttaa jokaista hetkeä. Ei tarvinnut suorittaa, ei valmistella, ei saada projekteja valmiiksi. Sai vain olla ja pyhittää aikaa perheelle. Vihdoin oli aikaa mökkeillä, käydä eväsretkillä, lukea kirjoja ja ennen kaikkea valmistautua siihen, että syksyllä meistä kasvaa entistä suurempi perhe.

Nyt arki on syrjäyttänyt häähattaran. Viikot ovat kuluneet asuntolainoja kilpailuttamalla, sopivia asuntoja etsimällä, tarjouskilpailuja jännittämällä sekä syksyn tuloon valmistautumalla. Vielä tammikuussa luulin, että aloittaisin viikon päästä kolmen viikon kesäloman ja odottaisin sen jälkeen häämatkaa innosta, onnesta sekaisin. Kesäloma vaihtui työntäyteisiin päiviin, kun äkisti päätin keväällä muuttaa elämän suuntaa ja ottaa vastaan aivan uudenlaiset työkuviot. Häämatkakin piti siirtää, kun kolmeveen pikkuveli ilmoitti tulostaan.


Asiat eivät kuitenkaan ole hullummin. Häätavarat ovat vähitellen löytäneet tietään uusille omistajille, uusille innokkaille hääsuunnittelijoille. Elämää tahdittavat nyt sopivan omakotitalon metsästys sekä pienen vauvan odotus. Kaiken tämän ohella käydään tietenkin töissä, eletään kolmeveen rytmissä ja hoidetaan parisuhdetta. Kirjoitustahti on tässä myllerryksessä hiipunut, mutta innostus blogimaailmaa kohtaan on säilynyt. Kuka tietää, ehkä tässä kesän aikana viriää vielä jokin uusi blogiprojekti.

Nämä eivät suinkaan vielä ole jäähyväiset. Kirjoitan vielä - omaan ja perheelle sopivaan tahtiin tosin. Tälläkin hetkellä on vielä monta pientä tarinaa hääjuhlasta aukaisematta. Hiljaa hyvä tulee, eikö vain?

Kaikkien kuvien oikeudet kuuluvat valokuvaaja Denis Heimoselle, ethän kopioi luvatta.

torstai 5. kesäkuuta 2014

Hääjuhlan yksityiskohtia


Hääjuhlan käsittely on hetkellisesti jäänyt hieman taka-alalle. Kesä tulee, vatsa kasvaa ja pienen pojan potkut tuntuvat päivä päivältä voimakkaampina. Ajatukset siirtyvät siis vähitellen hääjuhlasta läsnäolevaan kesään ja tulevaan, muutoksia täynnä olevaan syksyyn.

Ajattelin kuitenkin vilautella teille yksityiskohtia hääjuhlamme somistuksista ennen kuin pääsemme käsittelemään hääjuhlamme vieraskirjan toteutusta. Yksityiskohdat muodostuivat erittäin tärkeäksi osaksi hääjuhlaa jo suunnittelun alkumetreillä. Poimin idean sieltä, toisen tuolta, ja huomasin äkisti, että ideoita oli enemmän kuin aikaa niiden toteuttamiseen.

Kivoja yksityiskohtia ja pieniä kokonaisuuksia saimme kuitenkin aikaiseksi. Tässä kuvasatoa siitä, miltä juhlapaikalla näytti perjantaipäivän iltana.







Ps. Hääkirppis täydentyy koko ajan!

tiistai 3. kesäkuuta 2014

Hääkirppis

Kuvaaja: Denis Heimonen

Olen tänään availlut sivun hääkirppikselle, jonne tuotteet vähitellen päivittyvät myyntiin. Mikäli olette kiinnostuneet tuotteista, joita ei kirppiksen puolella vielä näy, ottakaa rohkeasti yhteyttä. Boolimaljat ja sinnkivadit ovat saaneet varauksia jonoksi asti, joten niiden perään ei välttämättä enää kannata kysellä. Muut ovat vapaata riistaa.

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Jokaisen morsiamen painajainen

Tätä osa teistä on ehkä aavistellutkin. Blogin aktiivisuuteen tuli äkillinen notkahdus alkuvuodesta, kun tammikuun kahdenkymmenenyhdeksän julkaisun jälkeen olikin helmikuussa luvassa enää yhdeksäntoista, maaliskuussa kolmetoista. Helmikuussa ilmoitin myös etsiväni uuden puvun, kevyen ja keväisen, vain parin kuukauden varoitusajalla. Kaikkien unelmieni mukainen pitsipuku sai väistyä, kun kevät kolkutteli rintaa.

No, arvaattehan te sen jo. Ei se ollut kevään kolkutusta, vaan jotain ihan muuta. Ehkä jokaisen morsiamen pahin painajainen. Viidentenä päivänä helmikuuta saimme varmistuksen siitä, että hääjuhlassamme on mukana kutsumaton vieras, pieni salamatkustaja. Uutisen myötä maailmani kääntyi hetkeksi ylösalaisin.

Kuva

Sulhasta yllättävä uutinen ilahdutti - hieman hankalasta ajankohdasta huolimatta. Itse pohdin unelmapuvun menetystä, häämatkan siirtymistä, polttareita ilman rohkaisevaa drinkkiä. Valokuvissa vilahteleva pallovatsa oli yksi pahimmista painajaisistani. Onneksi takana on niin monta yhteistä vuotta ja vahvistavaa kokemusta, joiden ansiosta sulhanen osasi ottaa tilanteen haltuun. Vain muutamassa päivässä suruni oli vaihtunut kuplivaan iloon ja jännitykseen. Yhä edelleen tunsin haikeutta unelmieni pitsipukua kohtaan, mutta vähitelleen ajatukset alkoivat kääntyä toisaalle.

Kevät toikin hääsuunnittelun osalta mutkia matkaan. Aikataulut eivät pitäneet, kun en väsymykseltäni kyennyt edes blogin kommentteja lukemaan. Tuhat ja yksi projektia odotti valmistumistaan, odotti ja odotti. Viikot vierivät, mutta asiat eivät edenneet. Yhä useammin huomasin kulkevani sieltä, mistä aita oli matalin. Ajatukset kulkivat puolitiessä: hääsuunnittelua varjostivat nyt pelot ja epäilykset. Polttareita järjestävät kaasoni saivat tiedon heti alkumetreillä, mutta muuten asia pidettiin salassa. Vasta polttaripäivänä jouduin kieltäytymään juomatarjoilusta ja ikään kuin kostona lauloinkin loppuillasta duettoa Paula Koivuniemen kanssa Pressan lavalla.

Kuva

Alun peloista ja epäilyksistä huolimatta kaikki sujui hyvin. Selvisin polttareista, hääjuhlan puheista ja jopa siitä uuden hääpuvun metsästyksestä. Ei tuo Lillyn tyllihelmainen puku koskaan tuonut minulle sitä tunnetta, jonka Forever Yoursin upea pitsiluomus minulle antoi. Siitä huolimatta tunsin itseni kauniiksi puvun kanssa ja mikä tärkeintä, se antoi anteeksi tuon kasvavan vatsakummun. Osa vieraista sai kuulla uutisen silloin, kun ensimmäinen ultraäänitutkimus oli takana. Monet vieraista kuitenkin pääsin yllättämään puheellani, jossa viittasin tulevaan syksyyn kutakuinkin näin:

"Olen onnellinen tästä perheestä, jota olen kanssasi saanut rakentaa. Olet parhain mahdollinen isä; olet huomaavainen ja aidosti läsnä. Erityisen onnellinen olen siitä, että syksyllä saamme jälleen nähdä uuden ihmeen, uuden pienen elämän syntyvän."

Hääjuhla sai uutisen ansioista aivan uudenlaisia piirteitä, merkittävää syvyyttä ja lupauksen elämän jatkumosta. Kun kaksi viikkoa sitten saimme varmistuksen siitä, että vatsassa kasvaa pieni ja terve poika, alkoi syksykin tuntua aivan uudella tavalla odottamisen arvoiselta.

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Meidän valintamme: VideoTimo

Minä en malta kertoa päivän tapahtumista ja sisällöistä loogisessa järjestyksessä, vaikka kuinka yritän. Aina tulee mieleen jokin uusi ja innostava kirjoitusidea, joka on pakko saada eetteriin välittömästi. Tällä kertaa tämä innostukseni ja ihastukseni liittyy hääjuhlan videointiin.


Itse juhlasta on nyt lähes kuukausi aikaa. Olemme miehen kanssa ihastelleet lukuisia kertoja päivän kuvasaldoa ja niitä upeita hetkiä, joita valokuviin on ikuistettu. Myös neiti kolmevee on innoissaan bongailemassa vieraita kuvista ja kertoilemassa omaa tarinaansa hääpäivän tapahtumista. Kuvien avulla saa kerta toisensa jälkeen palata niihin sykähdyttäviin hetkiin, ilon kyyneliin ja pakahduttavaan onnen tunteeseen. Minulle tulee hyvä olo, joka kerta katsellessani ammattitaitoisen valokuvaajamme taidonnäytteitä.

Valokuvat vain eivät kerro koko tarinaa. On monia sellaisia asioita, jotka jäävät valokuvista puuttumaan. Siksi me päätimme palkata valokuvaajan lisäksi myös videokuvaajan. Tämä tosin vaati minulta suostuttelun erityisosaamista, sillä emme olleet budjetoineet videokuvausta lainkaan - ja voitte arvata sulhasen ensireaktion. Lopulta päädyimme kompromissiin: minä sain tahtoni läpi videokuvauksen suhteen ja sulhanen sai vaihtaa entisen automme Volvoon. Tässä vaiheessa ratkaisu oli sulhasen mielestä jokseenkin onnistunut, vaikka videokuvauksen tarpeellisuudesta hän ei vielä ollutkaan kovin vakuuttunut. Mutta enpä minäkään ollut tässä vaiheessa vielä vakuuttunut siitä, että meidän tarvitsi upottaa jälleen tuhansia euroja astetta hienompaan autoon.



Nyt, katseltuamme häävideomme kerta toisesa jälkeen, kumpikin meistä vannoo videokuvauksen nimeen. Tuore aviomies tiesi kertoa, ettei muistanut vihkimisestä sanaakaan. Hän ei ollut edes varma, oliko kuunnellut papin puhetta lainkaan, mutta häävideolta löytyvät ilmeet ja eleet kertoivat sulhasenkin olleen tilanteen tasalla. Videon katselu herätti uudelleen niitä tunteita, joita vihkimisessä koimme. Samaa jännitystä ja kihelmöintiä, ylpeyttä ja rakkautta. Papin sanat herättivät jälleen ajattelemaan parisuhdetta, rakkautta ja avioliittoa. Hääjuhlan jälkeen sanojen merkitys on vain syventynyt. Tuntui hyvältä, että saimme kaikessa hiljaisuudessa kuulla ne sanat uudelleen ja pohtia niitä häähumun laannuttua.

Jälkikäteen ajateltuna olen myös hyvin hämmästynyt siitä, kuinka huomaamaton tämä taidokas videokuvaajamme työskentelyssään oli. Suuri kamera oli aina mukana, kun jotain tapahtui, mutta se liikkui hyvin vaivihkaa vieraiden keskuudessa. Kameramiehen läsnäolo ei haitannut meitä, eikä se tuntunut häiritsevän vieraitakaan. Huomaamattoman työskentelytapansa lisäksi Timolla oli upea tapa ottaa kontaktia ihmisiin lähellään. Häntä oli helppo lähestyä, hänen positiivisuutensa ja upeat vuorovaikutustaitonsa tekivät myös vieraiden olon helpoksi. Huolimatta videokamerastaan hän oli kuin yksi vieraista.


Te olettekin jo nähneet lyhyen version hääpäivästämme, joten videokuvauksen laadusta minun ei tarvitse kertoa mitään. Vastoinkäymisistä ja haasteista huolimatta video onnistui täydellisesti. Haastava ja itsepäinen vahtimestarikaan ei hidastanut pätevän videokuvaajan toimintaa. Häävideon avulla saamme palata yhä uudelleen niihin papin lämpimiin sanoihin ja havahduttaviin puheisiin rakkaudesta. Yhä uudelleen saamme katsoa, kuinka neiti kolmevee on esittänyt koko tunteidensa kirjon ja ottanut koko persoonallaan osaa tähän perheemme yhteiseen juhlaan. Kerta toisensa jälkeen myös kolmevee on halunnut katsoa, kuinka isi ja äiti tanssivat ja kuinka hän itse on sitten serkkupoikaansa tanssittanut. Näistä hetkistä eivät pelkät kuvat riitä kertomaan.

Kaikkien kuvien oikeudet kuuluvat valokuvaaja Denis Heimoselle, ethän kopioi luvatta.

perjantai 30. toukokuuta 2014

Hääjuhlan ohjelmaa


Me olimme tietoisesti päättäneet, että halusimme hääpäivään mahdollisimman vähän aikataulutettua ohjelmaa, joka sitoisi ihmiset omille paikoilleen istumaan. Halusimme tarjota vieraille mahdollisimman paljon aikaa vapaaseen seurusteluun, joka myös mahdollisti meidän sujuvan liikkumisemme häävieraiden pöydissä. Yksi ajankohdasta riippumaton ohjelmanumero oli vieraskirja, jonka täyttämiseen vierailla oli muutamakin eri mahdollisuus, mutta näitä käsittelen sitten aivan omassa kirjoituksessa.

Yksi ohjelmanumeroista ja loistava jäänrikkoja oli hääbingo, joka oli jaettu jokaisen vieraan paikalle. Hääbingot olin tehnyt ja tulostellut itse - lopulta aivan viimeisillä hetkillä, kun alkuperäiset suunnitelmat häälehden suhteen menivät mönkään. Hääbingo sai aikaan runsaasti keskustelua heti ensimmäisistä minuuteista alkaen, joten se todella toimi hyvänä jäänrikkojana. Bingo aiheutti myös sen, että sulhasta kehoitettiin alati riisumaan takkinsa ja minua pyydettiin nostamaan helmojani. Vieraat olivat innoissaan metsästämässä bingoja, mutta läheskään kaikki eivät tulleet lunastamaan palkintojaan. Palkinnoiksi meillä oli pääasiassa varattu kuohuviiniä - myös alkoholittomana versiona. Jossain vaiheessa iltaa liikkui myös huhu, että palkinnot olisivat loppuneet. Mysteeriksi jäi, kuka tällaisen huhun pisti kiertämään, mutta ainakin sen kautta saatiin monet hyvät naurut.


Hääbingon lisäksi yksi jännittävimpiä ohjelmanumeroita oli salatehtävä, joita olimme varanneet runsaasti vieraskirjapöydälle. Olin moneen kertaan miettinyt sopivaa tapaa salatehtävien toteuttamiselle, mutta lopulta päädyimme julkistamaan ohjelmanumeron heti hääjuhlan alkumetreillä. Ajattelimme, että moisesta ohjelmanumerosta kuuluttaminen madaltaisi vieraiden kynnystä tehtävien tekemiseen. Illan aikana sulhaselta muun muassa pyydettiin rahaa parkkiautomaattiin, joita ei varmasti ole Sipoossa ainuttakaan. Lisäksi hääparista oli taiteiltu upea potretti lasten puuhanurkkauksessa.


Näyttävin salatehtävän suoritus nähtiin kuitenkin jo häävideollakin. Sisareni oli nimittäin saanut tehtäväkseen tavoitella sukkanauhaa näyttävästi. Tästä rakas sisareni suoriutui enemmän kuin hienosti saaden aikaan melkoisen nauru- ja aplodimyrskyn. Minä itse sen sijaan meinasin jo juhlatunnelmissa unohtaa sekä kimpun että sukkanauhan heitot. Onneksi loistava videokuvaajamme oli ajan tasalla ja sattui näistä ohimennen minulle keskustelumme yhteydessä mainitsemaan.



Nämä olivat suurimmat ohjelmanumerot koko päivässä. Lisäksi tietysti leikkasimme kakkua suuren yleisön edessä, tanssimme valssia ja tarjosimme vieraillekin lukuisia mahdollisuuksia tanssahdella. Vierasmäärän kutistuttua tanssiväkikin oli karsiutunut aika vähäiseen määrään, mutta se ei kyllä menoa haitannut. Erityisen upeita hetkiä tanssilattialla koettiin viimeisten kahdenkymmenen minuutin aikana, jolloin tunnelma oli katossa ja tanssilattialla lähes kaikki paikalla olevat vieraat - isäni mukaan lukien.

Lisäksi saimme upeita yllätysohjelmanumeroita, joita emme osanneet odottaa lainkaan. Odotimme saavamme noin kolme puhetta ruokailun jälkeen, mutta hääpäivää edeltävänä päivänä saimmekin tietää, ettei kukaan lopulta ollut valmistautunut puheita pitämään. Sulhasen veli tosin rohkaistui lopulta ja lausui kuitenkin muutaman sanasen meille. Lukuisten puheiden sijaan saimme kuitenkin useita upeita lauluesityksiä sekä yhden mahtavan räppiduon taidonnäytteen, joka kyllä harmillisesti kiellettiin kuvaamasta videolle. Näiden yllätysohjelmienkin takia oli hyvä, että emme itse olleet järjestäneet iltaa täyteen.

Kaikkien kuvien oikeudet kuuluvat valokuvaaja Denis Heimoselle, ethän kopioi luvatta.

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Hääkirppis avautuu vähitellen

Koska hääjuhlasta on jo liki kuukausi aikaa, on tässä ehtinyt moneen kertaan kasailla ja laskeskella tavaroita. Hääpukukin on jo pesetetty, joten suuresta Trash the Dress -kuvausinnostani huolimatta on aika laittaa puku myyntiin. Tai oikeastaan pitäisi puhua puvuista monikossa, sillä minun pukusuunnitelmanihan muuttuivat vielä viime hetkillä.

Nyt on siis aika tehdä kaappeihin tilaa ja käynnistellä hääkirppistä. Ensimmäisenä myyntiin tulevat nämä ihanat puvut. Käyttämättä jäänyt pitsipuku on ostettu uutena Morsiusgalleriasta viime kesänä. Tämä Forever Yours -merkkinen pitsipuku on merenneitomallinen ja siinä on kaunis tyllihelma. Valitettavasti minulla ei ole kunnollista kuvaa siitä itseni päällä, sillä poistin kaikki kuvat puvusta, jotta sulhanen ei olisi vahingossakaan niihin törmännyt. Puku on kokoa 34-36 ja se on varustettu vetoketjulla. Lisää kuvia puvusta löytyy googlettamalla "Forever Yours 13126".


Lisäksi myyn hääpäivänä käyttämäni puvun, joka on Lillyn viime vuoden mallistoa. Tämän A-linjaisen puvun mallinumero on 08-3206. Puku on kokoa 36, mutta puvun yläosaa on hieman levennetty saumoja avaamalla. Lisäksi puvun pitkä tyllilaahus on poistettu, joten puvun takaosa on vain hieman etuosaa pidempi. Itse en käyttänyt puvun alla vannetta, joten pukua voi todistettavasti käyttää sekä vanteella että ilman. Tässä puvussa on nyöritys, joten koon suhteen on melko runsaasti pelivaraa.


Olen itse 172 senttimetriä pitkä, ja hääpäivänä jalassani oli ballerinat. Pitsipukua ei ole lyhennetty lainkaan, joten sen kanssa olisin voinut käyttää muutaman sentin korkoja. Puvuista pyydän 450 euroa kappaleelta, mutta niistä voi tehdä myös tarjouksen. Pukuja pääsee sovittamaan Keski-Uudellamaalla, mutta tarvittaessa voidaan sopia sovituksista ja puvun kuljetuksista lähialueelle, esimerkiksi pääkaupunkiseudulle. Yhteydenotot sähköpostilla: vaimoksi2014@gmail.com . Kysymyksiä voi toki esittää myös kommenttikentässä.

tiistai 27. toukokuuta 2014

Kiitos!

Nyt on tämä bloggaaja vallan äimistynyt ja ihmeissään. Sain eilen sähköpostia Cision Finlandilta, joka on kansainvälinen medianäkyvyyteen ja viestintäpalveluihin keskittyvä yritys. Sain siis tiedon, että Vaimomatskua on mukana toukokuun Top10-listalla, jossa on tällä kertaa mukana kymmenen tämän kuun suosituinta hääblogia.


Ja nyt sain tiedon, että Vaimomatskua on peräti ensimmäisellä sijalla! En olisi vuosi sitten uskonut, että minun blogini voisi tällaisen suosion saavuttaa. Aloin kirjoittaa ajatuksiani ja suunnitelmiani ylös lähinnä itseäni varten, ja nyt yhtäkkiä suosio onkin kivunnut näin korkealle. Tämä on mieletön kunnia. Olen kiitollinen jokaiselle lukijalle, jokaiselle kommentoijalle. Teidän ansiostanne on herännyt runsaasti ajatuksia, pohdintoja ja uusia ideoita.

Kiitos vielä kerran.

maanantai 26. toukokuuta 2014

Juomien menekki


Blogin kirjoitustahti näyttää ainakin hetkellisesti hiipuneen. Osittain tähän on syynä se, että tietokone ja kamera ovat jälleen kerran tukkanuottasilla. Lisäksi tämä polttavan kuuma helle ajoi meidän pienen perheemme viettämään pitkää viikonloppua mökin rauhassa, jossa ei tullut mieleenkään avata tietokonetta. Hääsuunnittelun pyörteissä tällainen ratkaisu ei olisi minulta onnistunut, joten täytyy myöntää, että pienestä luopumisen tuskasta kärsineenä tämä nykyinen tilanne tuntuu kaikesta huolimatta aika mukavalta. Rauhallinen rouvaelämä vastaan kiireentäyteinen hääsuunnitteluelämä, 1-0.

Koska tietokoneen ja kameran välinen viestintä ei syystä tai toisesta tällä hetkellä luonnistu, ajattelin yksityiskohtien sijaan kertoa juomien menekistä. Tämä on kuitenkin aihe, joka kiinnostaa kaikkia häitään suunnittelevia. Sopivan juomamäärän miettiminen tuotti meillekin hankaluuksia, sillä kutsuimme hieman yli sata vierasta ja ostimme juomat tietämättä lopullista vieraiden määrää. Emme osanneet kuin aavistella, kuinka moni vieraista olisi kuski, kuinka moni muista syistä selvinpäin ja kuinka moni kauhoisi juomaa kaksin käsin. Päätimme siis ottaa tässäkin asiassa ottaa varman päälle.

Ja tältä näytti menekki, kun paikalla oli lopulta kuutisenkymmentä vierasta:
A. Le Coq -olut 5,2 % - 6 laatikkoa --- 3 laatikkoa jäi.
Sandels-olut 4,7 % - 4 laatikkoa --- 3 laatikkoa jäi.
Koff Long Drink Lime 5,5 % - 2 laatikkoa --- Kaksi tölkkiä jäi.
Golden Cap Strawberry & Lime 4,7 % - 1 laatikko --- 2/3 laatikko jäi.
Fizz Dry Apple 4,7 % - 1 laatikko --- ½ laatikko jäi.
Torres Sangre De Toro -punaviini 75 cl - 24 pulloa --- 12 pulloa jäi.
Torres Viña Sol -valkoviini 75 cl - 24 pulloa --- 10 pulloa jäi.
Savoy Demi Sec 75 cl - 24 pulloa --- 3 pulloa jäi.
Larsen VSOP 100 cl - 3 pulloa --- 1,5 pulloa jäi.
L&P Lakkalikööri 50 cl - 5 pulloa --- 3 pulloa jäi.


Lisäksi boolitarvikkeista jäljelle jäi noin puolet, eli kahta erilaista boolia kului yhteensä noin 20 litraa. Sikaribaarissa oli tarjolla yhteensä kaksi litraa erilaisia viskejä, joista jäi jäljelle vain pieni tilkka suunkostukkeeksi krapulaiselle siivoustiimille. 

Olimme panostaneet myös alkoholittomaan juomatarjoiluun - jopa enemmän kuin olisi tarvinnut. Alkoholittomien menekkiä leikkasi huomattavasti suurten lapsilaumojen poisjäänti sekä viimeisten päivien aikana ilmoitetut peruutukset. Alaikäisiä oli juhlassa lopulta kuusi oletetun kahdenkymmenen sijaan. Aikuisilla kuitenkin taisi olla miellyttävämpi ilta, kun saivat hetkellisesti rentoutua ilman perheen pikkuväkeä.


Ostimme noin sadalla eurolla kivennäisvesiä, joiden tarkkaa määrää emme laskeneet. Tästä määrästä jäi jäljelle noin puolet, mutta voitte kuvitella, että näiden helteiden aikana siitäkin ylijäämästä on sujuvasti päästy eroon. Alkoholittomia booleja (herkullista limesimaa sekä jääteetä, josta raparperi jäi lopulta uupumaan) meni yhteensä hieman alle kymmenen litraa varatuista 24 litrasta. Pillimehuja olimme ostaneet kahta eri makua yhteensä 20 tölkkiä, näistä jäi jäljelle alle puolet. Erityisesti lasten vähäinen määrä näkyi limonadin kulutuksessa, sillä Angry Birds- tölkkejä oli ostettu kolme lavaa, joista vain kului yhteensä vain 12 tölkkiä.

Olimme huomioineet myös aikuiset näiden alkoholittomien juomien hankinnassa. Ostimme alkoholittomiksi alkumaljoiksi Alkosta herkullisen periskkaista Bella Ella Peach -kuohuviiniä, jolla hintaa oli hieman yli viisi euroa pulloa kohti. Tätä ostimme yhteensä seitsemän pulloa, joista jäljelle jäi neljä. Lisäksi ostimme kolme alkoholitonta punaviiniä ja kolme alkoholitonta valkoviiniä. Punaviiniä kului tässäkin tapauksessa hieman vähemmän, sillä jäljelle jäi kaksi pulloa, kun alkoholitonta jäi jäljelle vain yksi pullo.


Juomia oli siis hankittu reilusti enemmän kuin lopullista menekkiä oli, mutta se oli tarkoituksemmekin. Juomien ylijäämä osoittaa sen, että niitä olisi ollut sopivasti, mikäli vierasmäärä olisi kuudenkymmenen sijaan ollut liki kolminumeroista. Onneksi juomille löytyy paikkansa mökkiviikonloppujen viilentäjinä sekä kesäjuhlien tunnelmannostattajina.

Kaikkien kuvien oikeudet kuuluvat valokuvaaja Denis Heimoselle, ethän kopioi luvatta.

torstai 22. toukokuuta 2014

Sulhasen ja bestmanien lahjaboksit


Olin hankkinut sulhaselle ja bestmaneille hyvissä ajoin asusteita hääpäivää varten. Sulhanen halusi vielä viime hetkillä tilata itselleen samanlaiset kalvosinnapit kuin bestmaneillakin, joten niiden vuoksi elimme hiukan jännittäviä aikoja. Kalvosinnapit ehtivät perille, joten sain kasattua sekä sulhaselle että bestmaneille omat lahjansa vanhoihin LivBox-laatikoihin.

Bestmanit saivat limenvihreät sukat sekä solmiot. Nämä olivat täsmälleen samanlaiset kuin sulhasella. Tarkoituksenamme oli ottaa kolmikosta kuva, jossa sukat olisivat vilkkuneet, mutta juhlahumussa unohdin mainita asiasta kuvaajallamme. Lisäksi kummatkin saivat kalvosinnapit omien nimikirjaintensa mukaisesti. Sujautin laatikkoon myös kummallekin omat vieheet, joita olin itse koristellut jälkikäteen pitsinauhalla.


Sulhasen laatikkoon panostin asteen verran enemmän kuin bestmanien. Tosin mainittakoon, että tämä johtui ihan puhtaasti itseaiheutetusta kiireestä. Laatikkoon sujahtivat samat tarvikkeet kuin bestmaneillakin, mutta niiden lisäksi häiden väriteemaan sopivat bokserit sekä sulhasen huomenlahja. Sulhasen sukkiin ja boksereihin tein jo paljon aiemmin etiketit, joita olen esitellyt myös täällä blogissa.

Sulhanen oli arvannut huomenlahjansa jo ennakkoon, vaikka en suostunutkaan siitä mitään paljastamaan. Olin siis tilannut sulhaselle Taigakorun kultahippusormuksen, jonka näin itse ensimmäisen kerran I Love Me -messuilla. Jo silloin tiesin, että tuo sormus on juuri sellainen, jonka sulhanen itselleen haluaisi. Tammikuussa Helsingin häämessuilla sulhanen itse sovitti sormusta ja ihastui siihen ikihyviksi, mutta ei kuitenkaan raaskinut sitä ostaa.


Huomenlahjan oheen kirjoitin kirjeen juuri hääpäivän aamua ajatellen. Kirjeessä muistelin hetken menneisyyttämme ja pohdin niitä tunteita, joita sulhanen minussa herättää. Jälkikäteen huomasin tunteikkaan kirjoitushetken aiheuttaneen myös kirjoitusvirheitä, joita sulhanen ei onneksi ollut edes huomannut. Päätin kirjeen Anna-Mari Kaskisen tunnettuun runoon:

Minä Sinua rakastan, tiedän sen.
Se ei ole vain hetken huumaa.
Se on nuotion hehku hiljainen
ja roihua polttavan kuumaa.

Se ei sammu, kun sammuvat hallayöt,
se ei kuole, kun maassa on routa.
Se kestää arjet ja pehmeät yöt,
se kestää, on myrsky tai pouta.

Minä Sinua rakastan, katsohan,
kuinka kirkkaasti tuikkivat tähdet.
Joka päivä ne Sinulle lahjoitan,
jos kanssani matkalle lähdet.

Ja kun kuljemme raskain askelin,
ja aika tuo murheita tupaan,
pidän kädestä Sinua silloinkin,
yhä Sinua rakastaa lupaan.

Minä sinua rakastan silloinkin,
jos ehdimme korkeaan ikään.
Olet edelleen minulle suloisin,
ei hellyyttä sammuta mikään.

Mitä siitä, jos ryppyjä poskiin saat,
taikka kumaraan selkäsi taipuu.
Kun näen silmäsi kirkkaat ja kuulakkaat,
taas polvilleen rakkaus taipuu.

Sulhanen oli avannut paketin hääpäivän aamuna yksin kotona ollessaan ja kertoi hääjuhlassa liikuttuneensa sekä lahjasta että kirjeestä kovasti. Hääjuhla olikin melkoinen kyynelten juhla, kun itse kukin vuorollaan liikuttui ja kuivaili silmäkulmiaan.

tiistai 20. toukokuuta 2014

Hiljaisia muistoja - ja äänekäs video

Viime päivien hiljaisuus on pitänyt sisällään runsaasti jännitystä sekä iloisia uutisia. Kaiken tämän keskellä minun on ollut vaikea rauhoittua tietokoneen äärelle ja paneutua hääasioihin. Vaikka yhä edelleen kaiholla muistelen tuota tunteikasta päivää, on minuun myös alkanut iskeä pieni haikeus siitä, että se on ohi. Siksi on ollut ihanaa palata päivän muistoihin ihan hissukseen, omassa ylhäisessä yksinäisyydessään.

Nyt tahdon kuitenkin jakaa teidän kanssanne pieniä paloja tuosta upeasta päivästä. VideoTimo edusti loistavasti hääjuhlassamme ja sai aikaan mielettömän kauniin videon. Teitä on varten on tehty lyhennetty versio, joka pitää sisällään paloja vihkimisestä, minun puheestani sekä pienistä ohjelmanumeroista. Kaikista näistä sekä videokuvauksesta tulette kuulemaan myöhemmin enemmän.

Vihkimisosuuden kanssa kävi hieman harmillisesti, sillä - kuten jo aiemmin kerroin - oli Sipoon kirkossa hyvin itsepäinen vahtimestari. Vahtimestari kielsi Timoa liikkumasta vihkimisen aikana, joten kolmeveen toilailut eivät näy, mutta kuuluvat kyllä. Sulhanen sen sijaan on varsin tyytyväinen siihen, että hänestä näkyy lähinnä selkäpuoli. Tämäkin rajoite taisi siis harmittaa enemmän kuvaajaa itseään kuin meitä. Meille tärkeintä on kaunis video, jolle on talletettu kaikki upeat muistot. Ja siinä Timo onnistui täydellisesti.


perjantai 16. toukokuuta 2014

Vesi kielellä: hääjuhlan ruokailu

Olen hehkuttanut upeaa pitopalveluamme siitä asti, kun viime vuonna saimme varattua sen. Jo ensivaikutelma hääjuhlamme ruokatarjoilusta vastanneesta Manodeli Cateringistä oli niin huikea, että en millään olisi malttanut odottaa keväällä järjestettyä maistelutilaisuutta - saati sitten itse hääjuhlaa, jolloin meidän lisäksemme myös kaikki vieraat saivat mahdollisuuden maistella näitä upeita herkkuja. Ja sitähän meidän ruokamme todella oli: upeaa ja herkullista.


Saavuttuamme juhlapaikalle pääsimme hyvin nopeasti aloittamaan ruokailun, sillä suunnitellun vierasmäärän sijaan kokoonpanoon kuului vain noin kuusikymmentä henkilöä. Juhlapaikalle siirtyminen, onnittelujono ja alkumaljan kohottaminen olivat siis ohi huomattavasti nopeammalla aikataululla kuin olimme suunnitelleet. Onneksi pitopalvelun ammattitaitoinen väki oli jatkuvasti ajantasalla ja kykeni laittamaan ruoat esille siten, että pääsimme aterian pariin ilman turhaa odottelua.

Herkullinen menu on esitelty blogin puolella jo aiemminkin, joten en tarkemmin käy sitä läpi. Ruoka oli jopa vielä parempaa kuin maistelutilaisuudessa! Minun osaltani harmillista oli se, etten ollut saanut syötyä jännitykseltäni mitään koko päivänä - enkä oikeastaan parina edellisenäkään päivänä. Tästä syystä - ja myös siitä, että minua edelleen jännitti vietävästi - en saanut syötyä loppuun edes sitä annosta, jonka lautaselleni nostelin.


Ruokailun aikana seurailin hieman vieraitamme. Katselin santsaajien määrää, ja minuun iski paniikki. Aloitin epämääräisesti sopertamaan sulhaselle, ettei ruoka maistu vieraillemme, sillä he eivät ryntäile sankoin joukoin santsaamaan. Sulhanen ihmetteli ääneen näitä minun pohdintojani, tuijotteli puoliksi syötyä ateriaani ja kysyi, olinko ajatellut, että vieraatkin saattoivat jo syödä vatsansa täyteen. En, en ollut. Tässä vaiheessa en kyllä vielä kyennyt niin ajattelemaankaan. Tajusin vasta jälkeenpäin, että olin niin kovasti jännittänyt tulevaa puhettani, että yritin kaikin keinoin viivyttää ruokailua.




Ruoassa ei sen sijaan ollut moitteen sanaa. Vieraat kävivät sankoin joukoin kehumassa ruokaa, ihmettelemässä upeita makuja. Ainoastaan pääruokana ollut pitkään haudutettu häränrinta ei kaikkien mieleen ollut: sisareni söi yhteensä noin kahdeksan palaa tätä herkullista lihaa, kun muutamat muut niitä auliisti hänen lautaselleen ojensivat. Nämäkin, jotka pääruoan lihasta eivät pitäneet, kertoivat kuitenkin saaneensa vatsansa täyteen erityisen herkullisten alkuruokien avulla. Suosikiksi tuntui nousseen saaristolaisleipäsalaatti, joka valloitti minutkin jo maistelutilaisuudessa leipäjuuston ja herkullisesti marinoidun punasipulin avulla.

Hääkakkuvaihtoehtoja saimme sulhasen ihanalta leipuriystävältä. Saimme kolme vaihtoehtoa, joista emme oikein osanneet päättää vain yhtä suosikkia. Siksi päätimme ottaa kahta ihanaa moussekakkua: omena & paahdettu valkosuklaa sekä raparperijogurtti & mansikka. Kumpikin maistui hääpäivänä vielä paremmalta kuin maistiaispalat vastaanottaessamme! Ainoa kakkuihin liittyvä harmi oli se, että minä aivan totaalisesti unohdin mainita pitopalvelulle pöydällä odottelevasta kakkukoristeesta. Tajusin sen puuttumisen itsekin vasta siinä vaiheessa, kun sunnuntaina juhlapaikkaa siivosimme. Kovin suurta ongelmaa tämä ei tietysti tuottanut, kun asiaa ei häähumussa huomannut lainkaan. Seuraavana päivänä minua tietysti harmitti kovin, kun niin kaunis koriste jäi lopulta käyttämättä.


Hääkakku leikattiin lopulta hyvin perinteisin menoin, vaikka olimme alun perin yhdessä sopineet, että meistä kumpikaan ei polkaise. Emme olleet tehneet uusia sopimuksia asian suhteen, mutta yhtäkkiä se vain oli itsestäänselvyys, että yritämme toisemme tässä taistossa voittaa. Ja niinhän siinä kävi - kuten ilmeistäkin voitte päätellä - että sulhanen vei tämän voiton kotiin, tosin pienen epärehellisyyden turvin. Tuore vaimo piti huolen siitä, ettei epärehellisyys jäänyt keneltäkään huomaamatta.

Hääkakkujen rinnalle otimme Manodelilta herkullista porkkanakakkua. Epäröimme valintaamme aina maistelutilaisuuteen asti, jolloin porkkanakakun mehevyys ja upea maku sulatti sulhasenkin sydämen. Vierailla siis riitti valinnanvaraa myös jälkiruokien osalta! Odotetuin herkku niin lapsivieraiden kuin muutamien aikuistenkin osalta oli kuitenkin karkkibuffet. Vieraat täyttivät pusseja ja kakkupaperista tehtyjä tötteröitä vielä illan viimeisillä minuuteilla. Vierasmäärän reipas kutistuminen näkyi kuitenkin myös karkin menekissä, sillä meille jäi runsaasti ylimääräisiä herkkuja. 



Kaiken kaikkiaan olemme erittäin tyytyväisiä sekä ruokailun että kahvittelun sujumiseen. Ruokailun jälkeen tunnelma alkoi vähitellen rentoutua, kun ihmiset olivat saaneet ne muutamat alkoholiannoksensa ja minäkin suoriuduin puheestani alkujännityksestä huolimatta. Huolimatta aikataulujen pettämisestä, eli suunniteltua nopeammasta etenemisestä, loistavaakin loistavampi pitopalvelumme oli jatkuvasti erittäin hyvin ajan hermolla. Ruoka oli mielettömän herkullista ja palvelu pelasi koko illan saumattomasti. Puuttuvat asiat - kuten leipävalikoima, kakkukoriste ja kahviservetit - eivät menneet pitopalvelun piikkiin, vaan joudumme myöntämään ne omaksi huolimattomuudeksemme, sillä olimme halunneet itse järjestää kaiken tuon. Leivät olivat sujuvasti kotipakkasessa, kakkukoriste ja hääjuhlan tyylin mukaan ostetut kahviservetit pöydällä pussissa. Mikäli vielä järjestämme juhlia, joissa turvaudumme pitopalvelun apuun, tulemme ehdottomasti kääntymään Manodelin puoleen uudelleen - niin upea kokemus meille tästä illasta jäi.

Kaikkien kuvien oikeudet kuuluvat valokuvaaja Denis Heimoselle, ethän kopioi luvatta.

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Vihkiminen


Odottaessamme sakastissa vihkimisen alkamista alkoi jännitys hiljalleen hiipimään minuun uudelleen. Potrettikuvausten alettua olin saanut hetkeksi rentoutua, mutta vieraiden kerääntyessä kirkkoon pieni pala nousi kurkkuuni uudelleen. Sulhasta tosin jännitti vielä enemmän, sillä hän kerta toisensa jälkeen kyseli, milloin oli oikea aika poistua sakastista ja mihin kohtaan hänen pitäisikään asettua. Tässä vaiheessa jännitystä lievitti kuitenkin mielenkiintoiseksi käynyt väittely mikrofeneista, niiden tajuuksista sekä erilaisista häiriöistä, joita kaksi erillistä mikrofonia voi aiheuttaa. Ammattitaitoinen videokuvaajamme Timo onneksi tiesi, mistä puhui ja sai kuin saikin tahtonsa läpi. Loputtoman itsepäinen vahtimestari nimittäin yritti viimeiseen asti estää Timoa asettamasta omaa mikrofoniaan papille. Tämä oli suoranainen tahtojen taistelu, joka kummasti kevensi jännittynyttä tunnelmaa!


Kaikista hermostunein oli kuitenkin neiti kolmevee, joka oli herännyt aamulla aikaisin, eikä oikein malttanut aamupäivän aikana mitään syödäkään. Päätimme luopua unelmastani kulkea yhdessä tyttäremme kanssa kohti alttaria ja lähetimme kolmeveen kaasojeni kanssa kirkon puolelle viihdyttämään itseään vieraiden kanssa. Tämä oli erityisen tärkeää siinä vaiheessa, kun saimme tietää, että kanttori myöhästyy.

Kun me sitten seisoimme isäni ja jokseenkin erikoisen vahtimestarin kanssa kirkon eteistilassa odottamassa urkujen ensisointuja, jännitykseni kohosi entisestään. Kaiken lisäksi palelin vähissä vaatteissani siinä kylmässä tilassa ulko-ovien vieressä. En kyennyt enää seisomaan aloillani, vaan aloin täristä lähes holtittomasti. Lopulta en enää tiennyt, johtuiko tärinäni kylmyydestä vai jännityksestä.


Kohtuuttoman pitkältä tuntuneen odotuksen jälkeen kuulin vihdoin Bachin ensimmäiset sävelet. Urkujen sointi oli niin kaunis, musiikki kuulosti puhtaammalta kuin olin kuvitellutkaan. Tässä vaiheessa huokasin syvään ja tunsin, kuinka kyyneleet kihosivat silmiini. Hartiat nousivat korviin kovan jännityksen seurauksena - ja suuri kimppunikin peitti lantion sijaan koko rintakehää. Itku oli entistä lähempänä, kun näimme ensimmäiset häävieraat hymyilemässä. Ystäviä, serkkuja, kummeja - kaikki juhlimassa yhdessä meidän kanssamme. "Ei ole nenäliinaa" oli mantra, jota hoin itselleni jatkuvalla toistolla aina alttarille asti.

Alttarilla koitin hienovaraisesti vihjata sulhaselle tarvitsevani nenäliinaa, mutta jännittynyt sulhanen ei ymmärtänyt asiaa ennen kuin tökkäisin häntä kylkeen ja lausuin tarpeeni ääneen. Tässä vaiheessa kyynelten virta tuntui ehtymättömältä. Jännitys purkautui ja säkenöivä onni hiipi sisääni. Mietin muutamaan kertaan, kuinka epätodelliselta tilanne tuntuikaan. Me olimme alttarilla parhaimpiimme pukeutuneina ja pieni määrä meille tärkeitä ihmisiä istuivat meidän takanamme odottamassa kuulevansa ne maagiset sanat. 


Pappi oli tuttu minun rippileiriltäni. Hänen puheensa oli rehellinen ja kaunis, aivan kuten olin odottanutkin. Hän puhui tunteistamme toisiamme kohtaan, keskinäisestä kunnioituksesta jal luottamuksesta. Hän nosti myös esille huumorin, joka on perheessämme merkittävä voimavara, mutta myös sellainen tekijä, jota en koskaan itse huomaa puheissani mainita. On ihanaa, että tällaiset asiat välittyvät myös vihkipapille ilman, että niitä tarvitsee ääneen sanoa. 

Myös papin suhtautuminen tyttäremme kärsimättömyyteen oli ihailtavaa. Onneksi olimme keskustelleet näistä mahdollisista häiriötekijöistä etukäteen, joten tiesimme, että papin reaktiota ei tarvitsisi jännittää. Eikä tarvinnutkaan - edes siinä vaiheessa, kun tyttäremme esitti koko taiteellisen repertuaarinsa ja tunteidensa kirjon. Tytär nimittäin tylsistyi, pyöri lattialla, tutkaili mattoa ja huuteli kovaan ääneen. Välillä tytär oli sylissä ja kaivoi antaumuksella nenäänsä. Sitten hän kaipasi taas lattialle, nosteli hameenhelmoja ja vilautteli napaansa. Kaikista mieluisinta oli kuitenkin häiritä isää ja äitiä, jotka polvistuivat jatkuvasti alttarille. "Isi, väistä!" sai aikaan hyvät naurut juuri ennen sormusten pujottamista. 


Muita morsiamia tämä käytös olisi voinut häiritä, mutta meille se vain oli osoitus siitä, että sitoudumme tähän avioliittoon perheenä - emme vain isänä tai äitinä, emme vain miehenä ja vaimona. Meillä on perhe, joka on yksi tärkeimmistä voimavaroistamme sekä arjessa että juhlassa. Me emme tahtoneet juhlia tuona päivänä kahdestaan ilman lastamme tai ilman läheisten lapsia, sillä meille lapset tekevät juhlan ja ovat merkkinä elämän jatkumisesta. Siksi olikin hienoa, että tyttäremmekin sai kirkossa olla täysin oma itsensä ja osoittaa tahtoaan juuri hänelle tavanomaisin keinoin. Sillä sitä meidän elämämme pienen lapsen kanssa on: luovimista, sietämistä, ehdoitta rakastamista - ja sellaisenaan meille niin täydellistä. On ihanaa, että se sai näkyä myös vihkimisessä.


Kun lopulta poistuimme Hakanpään Trumpettisävelmän ja tyttäremme raivoitkun säestäminä, olin yhä edelleen valtavan liikuttunut ja mielettömän onnellinen. Meidät ohjattiin morsiushuoneeseen, jossa taisin toistella sanoja "käsittämätöntä", "uskomatonta" ja "voitko kuvitella". Astellessamme pääovista ulos meitä odotti upea ryhmä hymyileviä ihmisiä huiskutusviireineen. Tässä vaiheessa ilo kupli sisälläni vahvemmin kuin hetkeäkään aiemmin.


 Kaikkien kuvien oikeudet kuuluvat valokuvaaja Denis Heimoselle, ethän kopioi luvatta.