torstai 19. joulukuuta 2013

Haastekysymyksiä

Ah, tätä joulunalusajan ihanuutta ja autuutta. Vaikka töissä on kiire ja kaupatkin pursuilevat ihmismassoista, nautin näistä kynttilöiden ja valosarjojen äärellä vietetyistä hämäristä illoista aivan suunnattomasti. Tänään olivat arjen luksusta myös ne ihanat tunnit, jotka sain uuvuttavan työpäivän (ja koiran aiheuttaman imurointioperaation) jälkeen viettää hyvässä seurassa ja hyvää risottoa maistellen. Kiitos jälleen mahtavasta seurasta, Tinkaliina!


Aiemmin syksyllä vastailin haasteeseen, jonka pariin Honeybun Lecter minut kuun alussa jälleen houkutteli. Koska haaste on jo kertaalleen blogissa käyty läpi, vastailenkin nyt vain arvon blogittaren esittämiin kysymyksiin. Ja tässä ne tulevat:

1. Miten kosinta tapahtui?
Eräänä huhtikuisena perjantaina keskellä meidän keittiötämme. Lisää voi lukea blogin alkutaipaleelta.
2. Kauanko olitte ehtineet seurustella ennen sitä?
Vähän alle viisi vuotta.
3. Miten ja missä vaiheessa tiesit, että tämän henkilön kanssa voisi viettää loppuelämän?
Asiaa on tullut puntaroitua ja pohdittua useita kertoja näiden yhteisten vuosien aikana. Yhtä ja ainoata tajuamiskokemusta minulla ei taida olla.
4. Miten valitsit kaasosi?
Valinta oli minulle ilmeinen, sillä toinen kaasoistani on ainoa lapsuudesta asti mukana kulkenut ystävä ja toinen taas vanhin siskoni.
5. Millaiset polttarit haluat ja et halua?
Tähän olen hirvittävän huono vastaamaan. Ainoa ehtoni on se, etteivät polttarini saa kestää kahta päivää. Olen sanonut kaasoilleni, että en aseta polttareille minkäänlaisia ehtoja tai edellytyksiä, sillä hääpäivän suhteen olen liiankin tarkka.
6. Meinaatko valkaista hampaat, ottaa ripsien pidennyksen, keinorusketuksen, rakennekynnet tms.?
Hampaat valkaisen, mutta muuta en tule tekemään. Kynnet kyllä laitan kauniisti ja ripsiinkin muutamat irtotupsut. Keinorusketuksesta taidan kaikesta jahkailustani huolimatta kieltäytyä...
7. Mitä perinteitä ja perinneleikkejä tahdotte ehdottomasti häihinne?
Perinteet ja perinneleikit tuntuvat olevat jo hieman häilyvä käsitys, sillä uusien villitysten myötähän myös uusia hääperinteitä syntyy jatkuvasti. Vanhemmista perinteistä häihimme ei taida tulla juuri muuta kuin kimpun heitto. Ryöstöt (ja kaiken muun pelleilyn) olemme ehdottomasti kieltäneet.
8. Mitä mm. hääblogeista löytämiänne "trendijuttuja" haluatte häihinne?
Häissämme tullaan näkemään kuvausnurkka eli photo booth, karkkibuffet, pom-pomeja sekä hääbingo. Nämä nyt ensimmäisinä tulevat trendeistä mieleen.
9. Kuka/mikä aiheuttaa todennäköisimmin ongelmia häissänne?
Morsiamen katastrofialttius.
10. Mitä toivot huomenlahjaksi?
Apua, enhän minä ole edes miettinyt tätä!
11. Minne menette häämatkalle?
Kreetalle hiljaiseen hotelliin nauttimaan yksityisestä uima-altaasta ja jacuzzista. Lisätietoja löytyy blogiteksteistä.

Näiden hajatusten myötä siirryn vuoteeseen köllöttelemään kaksveen viereen ja lukemaan kirjaa. Pian koittaa ansaittu joululoma. Ja tiedättekö mitä se tarkoittaa? Sitä, että meidän häihin on ihan kohta ihan kamalan vähän aikaa!

4 kommenttia:

  1. Meilläkin kosittiin keittiössä! Tosin se oli torstai.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä olisi ikinä uskonut, että mies suorittaa noin "arkisen" kosinnan. :D Mutta kuten sanottu, se tuli ainakin yllätyksenä. Yltiöromanttisista jutuista olisin heti arvannut. :D

      Poista
  2. Kiitos itsellesi! Oli hyvää seuraa, hyvää ruokaa eli kaikenkaikkiaan mukava iltanen! :) Kyllä täytyy sanoa, että kun kotiin pääsin uni maistui kolmen valvotun yön jälkeen... Ja viime yö nukuttiinkin kaikki koko yö, arjen luksusta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koirakin varmasti nautti kokonaisista yöunista! :D Ensi vuoden puolella uudestaan! Siis syöminkejä, ei koiran ripuleita...

      Poista