tiistai 3. joulukuuta 2013

Best Day Ever - ja 5 kuukautta hääpäivään!

Meidän hääpäivämme koittaa tasan viiden kuukauden päästä! Viiden kuukauden ja kuuden tunnin päästä seisomme jo alttarilla, voitteko käsittää? Minä en. Sanoin aamulla asiasta miehelle, jolla myös oli hieman vaikeuksia ymmärtää asiaa. Viisi kuukautta siihen päivään, jolloin meistä tulee perheen lisäksi myös aviopari. Saamme yhteisen sukunimen, ja pääsemme juhlimaan tuota onnellista päivää kaikkien läheistemme kanssa. Satoi tai paistoi, päivä on varmasti ikimuistoinen ja upea.

Kun tässä odottelen tapaamista rakkaan sisareni kanssa, on hyvä hetki mainostaa kaikille teillekin Best Day Ever -sivuston Giweaway-palkintoja. Olen itse haikaillut näiden perään heti ensimmäisen julkaisemisesta alkaen, mutta naamakirjailusta kieltäytyvänä olen joutunut jättämään väliin. Eilen Best Day Ever -sivuston takana puuhaileva Lotta toi kuitenkin iloisia uutisia vastaamalla kommenttiini Korpun Lovefall-blogissa. Osallistuminen on mahdollista myös pelkän kommentin avulla, ja lisäarvan arvontaan saa mainostamalla näitä Giweaway-palkintoja omassa blogissa.

Viiden kuukauden rajapyykin kunniaksi esittelenkin teille muutamia ihania palkintoja, joita Best Day Ever -sivustolla on tällä hetkellä tarjolla.

http://www.bestdayever.fi/giveaway-7/

Yhtenä palkintona on yöpyminen Billnäsin Ruukissa Residenssi-sviitissä sisältäen tervetuliaiskorin ja samppanjaa sekä maittavan aamupalan. Aika upeaa!

http://www.bestdayever.fi/giveaway-6-finnish-bridal-accessories/

Tarjolla on myös ihan mieletön morsiusasustepaketti arvoltaan noin 500-600 euroa! Tämä paketti kuuluisi kyllä jokaisen morsiamen must-have -listalle!

http://www.bestdayever.fi/voita-kihlajaiskuvaukset/

Nämä kihlajaiskuvaukset ne vasta upeat olisivatkin! Kolme lahjakasta kuvaajaa, joista yhden kanssa voit voittaa omat kihlajaiskuvaukset. Me tosin olisimme kuvausten aikaan jo naimisissa, mutta upeita kuvia ei voi koskaan olla liikaa!

http://www.bestdayever.fi/2-giveaway-voita-kotiisi-yleiskone/

Jokaisen keittiöterroristin ja leivontahirmun unelmapalkinto olisi tietenkin tämä yleiskone, joka myös kuuluu Best Day Ever -sivuston Giweaway-palkintoihin. Voi kuulkaa, kyllä tälle olisikin käyttöä meidän taloudessamme, jossa edellinen yleiskone otti ja tippui pöydältä huolimattomuuteni seurauksena.

Nämä olivat omat suosikkini tarjolla olevista palkinnoista, mutta kannattaa katsastaa suoraan koko Best Day Ever -sivusto, josta löydätte vielä lisää palkintoja sekä paljon inspiroivia juttuja!

11 kommenttia:

  1. Hei Maarit! Kiitos ihanista kommenteistasi! Tosissaan, haluamme, että kaikki voivat osallistua, vaikka ei olisikaan Facebookia käytössä, joten kisan sääntöjä on muutettu sen verran! Tsemppiä kisaan ja häiden suunnitteluun :) Yt Lotta, Helena ja Michaela / Best Day Ever

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellenne upeasta sivustosta ja huikeista palkinnoista! Mahtavuutta!

      Poista
  2. Hei,

    Ensinnäkin piti tulla kommentoimaan, että olen tykännyt blogistasi aivan älyttömän paljon. Se toimi itselläni ainakin inspiraation lähteenä, ja päätin aloittaa itsekin blogin kirjoittamisen. :) (Joka on kyllä vielä ihan alkutekijöissään.) Nuo arvonnatkin vaikuttavat mahtavilta. En IKINÄ osallistu mihinkään arvontoihin, mutta pitäisiköhän sitä kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihanaa kuulla - kiitos! :) Suosittelen ehdottomasti, että osallistut!

      Poista
    2. Palkinnot näyttää kyllä sen verran hyviltä, että pitää uhrata jokin hetki lukemaan ohjeistukset siitä, kuinka voi osallistua :)

      Poista
  3. Huippua! Olisi arvontoihin osallistuminen jäänyt ilman sinua. Kiitos kiitos! Jos voitan niin lähetän sulle suklaalevyn ;)

    t. eräs toinen Toukokuussa avioituva

    VastaaPoista
  4. Ooh 5kk <3 meillä on vielä yli 8 kk. Aika, kulu! :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se kuluu, vaikka kuukaudet tuntuvatkin välillä etenevän tuskallisen hitaasti... Välillä jopa toivon, että koko päivä olisi jo ohi. :D

      Poista