tiistai 12. marraskuuta 2013

Yksityiskohtia sulhasen pukeutumisesta

Olen jo aikaa sitten aloittanut myös sulhasen asusteiden hankkimisen. Osa näistä asusteista on valittu yhteistyössä sulhasen itsensä kanssa, mutta osa hankinnoista on ollut yllätyksiä - onneksi mieluisia! Sulhasen puku on vielä tilaamatta, mutta pian on luvassa sovitusaika. Sulhasenkin asukokonaisuus alkaa siis pikku hiljaa olla selvillä.


Mitä sitä sitten tuli hankittua? Tietysti teemaväreihin sopiva skinny tie eli kapea solmio. Pohdimme tätä solmioasiaa jo aikaisemmin ja olimme vähällä valita plastronin. Onneksi totesimme yhteistuumin plastronin olevan liian vanhahtava tyyliltään. Solmion ja solmukkeen välillä valinta oli ilmeinen, joten lopulta tutkailimme yhdessä Etsyn valikoimia ja löysimme kumpaakin miellyttävän vaihtoehdon. Kellybowbelly tulee valmistamaan samanlaiset solmiot myös sulhasen bestmaneille. Mikäli meillä olisi oma poika tai morsiusneidon lisäksi tulisi pikkuinen sulhaspoika, tilaisimme samaisesta paikasta myös pikkumiehen hurmaavat varusteet.

Yllätysasusteet mies sai osana isänpäivälahjaa. Lahjaan kuului myös kaksveen askartelema tuikkukippo sekä runsaasti rakkautta meiltä kahdelta. Päätin jo aikaa sitten, että isänpäivänä tulen yllättämään miehen kalvossinnapeilla. Valinta ei ollutkaan niin helppo kuin olin olettanut, mutta kun nämä osuivat silmiini, oli valinta sillä selvä.


Onneksi myös sulhanen oli samaa mieltä. Sulhanen olisi halunnut heti vetää juhlatamineet niskaansa ja ottaa kalvosinnapit käyttöön. Onneksi näin! Kalvosinnapeissa on siis toimiva koneisto ja ne ovat kooltaan suhteellisen suuret. Täytyy myöntää, että ovat hintansa arvoiset! Etsyn kautta löysin nämäkin komeudet, jotka muuten olivat matkalla Suomeen jo tilauspäivänä! Runsaasti kiitoksia lähti siis Glazed Black Cherryn suuntaan. Paketin pikainen saapuminen tosin aiheutti sen, että minun oli entistä vaikeampi pitää näitä salassa! Harkitsemme vakaasti myös bestmanien kalvosinnappien tilaamista kyseisestä putiikista.

Tällaisia aarteita olemme sulhaselle saaneet hankittua tähän mennessä. Onko teidän muiden sulhasilla jo asukokonaisuus valmiina?


8 kommenttia:

  1. Nuo kapeat solmiot ovat jotenkin niin hot! Voittaa minun mielestä plastronin mennen tullen. :))

    VastaaPoista
  2. Yhdyn Pau:n kommentiin, voittaa kyllä plastronin mennen tullen ja palatessa! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä! Kapea solmio näyttää ihan mielettömän hyvältä.

      Poista
  3. Tosi kivat kalvosinnapit!! Oon miettinyt, että etsisin jostain kans kivat napit ja laittaisin joulupakettiin, pitääpä siis tsekata tuo etsyn valikoima...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa sitten varautua pitkään prosessiin, valikoima on huikea!

      Poista
  4. Pukeutuuko sulhanen siis tummaan pukuun vai esim sakettiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tumma puku tulee olemaan sulhasen juhlavarustus, sillä mies itse koki saketin ja muut krumeluuripuvut epämiellyttäviksi. Näin ollen hankimme miehelle harmaan puvun, jonka kanssa tuo solmio varmasti on ihan täydellinen.

      Poista