perjantai 29. marraskuuta 2013

Hääbloggailun iloja

Onnellisin Reeta haastoi blogissaan kaikki kertomaan ajatuksiaan hääbloggauksesta. Minun runosuoneni alkoi heti pulppuilemaan, ja viimeiset kaksi iltaa olen tätä aihetta mielessäni pyöritellyt. Nyt onkin aika tuoda näitä hääblogeihin ja bloggaukseen liittyviä ajatuksiani julki.

Kuva

Aloitellessani hääblogia en osannut aavistaa, että tästä tulisi näin kokonaisvaltaista, innostavaa ja palkitsevaa. Ensimmäisessä kirjoituksessani esitin syitä hääblogin aloittamiselle seuraavin sanoin: "Tämän blogin on tarkoitus toimia suunnittelun tukena, kun ideoiden runsaus muuttaa aivot hattaraksi. Tämän on tarkoitus olla myös vapaan sanan kenttä silloin, kun avopuoliso on sitä mieltä, että kaikkea ei tarvitse järjestää heti, nyt ja tällä sekunnilla. Ennen kaikkea tämän blogin on tarkoitus auttaa minua kestämään tämä sietämätön odotus ennen sitä tärkeää päivää, jolloin meidät vihitään." Nuo toukokuun yhdeksäntenä päivänä kirjoittamani sanat pätevät yhä, vaikka tuota tuskallista odotusta on jäljellä enää liki viisi kuukautta.

En ollut uhrannut hirveästi aikaa ja ajatusta hääblogeille ennen kosintaa. Satunnaisesti olin lukenut yhden kirjoituksen sieltä, toisen tuolta. Kosinnan jälkeen tämä asia mullistui täysin: ruokablogit vaihtuivat häähullujen päivityksiin, Pinterestiä ei enää käytettykään sisustus- ja kokkailuinnostuksen lähteenä. Hääsuunnittelu täytti päiväni. Muistan että ensimmäiset blogit, joihin todella syvennyin, olivat Modern Bride ja Palomiehen morsian. Hyvin pian lukumäärä kasvoi ja lopulta huomasin lukevani valtavaa määrää aivan valtavan ihania ja innostavia hääblogeja. Ja näiden blogien takana oli toinen toistaan ihanampia kirjoittajia, joiden kanssa tahdoin päästä jakamaan tämän innostukseni.

Kuva

Ei siis paljon vaadittu siihen, että kirjauduin Bloggeriin ja perustin tämän blogin. Tarkoituksena oli tietysti omien ajatuksen jäsentäminen sekä ylimääräisen hääinnostuksen purkaminen sulhasen sijaan Internetin syövereihin. Silloin en vielä ajatellut lainkaan, että minun suunnitelmani voisivat toimia innostuksena ja inspiraationa myös muille häitään suunnitteleville. Lukijamäärät kasvoivat nopeasti ja aloin ymmärtää, kuinka upeaa on päästä jakamaan tämä odotuksen ihanuus ja kauheus teidän kaikkien kanssanne. On uskomatonta, kuinka paljon vertaistukea täältä saa, kun odottamatta tuleekin mutkia matkaan. Sama vertaistuki ja yhteinen ilo on läsnä silloin, kun pääsee jakamaan oman onnensa. Huomaan myös itse tuntevani mieletöntä onnea toisten morsianten puolesta, kun he blogissaan jakavat iloiset uutisensa. Interaktiivisen kanssakäymisen myötä kehityskelpoiset ideat löytävät lopullisen muotonsa ja moni uusi idea saa alkunsa.

Alkuun mietin, onko mitään mieltä kirjoittaa hääblogia, joka ei idealtaan poikkea muista. Meillä ei ole upeaa teemaa kuten Korpulla tai Pauliinalla, vietämme häitämme pääkaupunkiseudulla kuten niin monet muutkin, budjettimme on liki keskivertoa, eivätkä nämä edes ole mitkään DIY-häät. Nuo aikaisemmat perusteluni hääblogin perustamisesta toimivat kuitenkin riittävän painavana syynä minulle. Sulhanen olisi varmasti jo perunut koko kihlauksen, mikäli en olisi päässyt tätä ylitsevuotavaa innostustani purkamaan muualle. Ilman hääbloggailua olisi jäänyt myös moni ihana idea nappaamatta mukaan omaan hääjuhlaamme.

Kuva

On ollut hauskaa seurata, millaisin hakusanoin Vaimomatskua-blogiin eksytään. Iso osa hakusanoista kohdistuu blogin nimeen tai url-osoitteeseen. Usein blogiin eksytään myös pitopalveluasioiden, morsiandieetin (josta olen kyllä kirjoitellut hakuihin nähden valitettvan vähän) tai häidemme palveluntarjoajien perusteella. Yksittäisiä kertoja blogiin on tultu myös hakusanojen arvonta, sormuksen pienentäminen ja maalaisromanttiset häät perusteella. Eniten naurua aiheutti hakusanapari miespuolinen hääsuunnittelija. Tämän jälkeen oli pakko itsekin tarkistaa, kuinka nopeasti moisella hakusanaparilla blogiini eksyy: Vaimomatskua on heti toisena vaihtoehtona. Valitettavasti tähän ongelmaan blogi tuskin tarjosi apua.

Tämän purkamisen kautta olen tavannut upeita ihmisiä, törmännyt mielettömiin palveluntarjoajiin ja päässyt osaksi jo yhtä upeaa tapahtumaa. Nyt blogi on ehdokkaana myös Wedding Blog Awards 2014 -kilpailussa, josta en olisi voinut edes unelmoida silloin, kun aloitin bloggaamisen. Hääblogin kirjoittaminen on auttanut jäsentämään omia ajatuksia, kehittämään hääjuhlasta ehyttä kokonaisuutta ja löytämään niin paljon toteutuskelpoisia ideoita, että sormet ovat syyhynneet jatkuvasti. Olen myös havainnut sen, ettei tarvitse olla erikoinen kirjoittaakseen hääblogia. Kukin kirjoittaa niistä asioista, niillä teemoilla, jotka itse kokee tärkeäksi. Samoilla aineksilla itse kukin rakentaa sitä täydellistä hääpäiväänsä: omien mieltymysten, taipumusten ja innostusten mukaan. On ollut upeaa päästä seuraamaan niin monen morsiamen suunnitelmia niin erilaisten häiden rakentamisesta.

Kuva

Blogin kirjoittamisen aikana olen monta kertaa pohtinut yksityisyyttäni, sillä useimmat hääblogin kirjoittajat ovat helposti tunnistettavissa ja jakavat auliisti arkeaan kuvien kera. Minun on ollut jokseenkin vaikea vetää rajaa siihen, mitä uskallan itsestäni paljastaa. Tähän on kyllä syynsä, sillä minä en tee tavallista toimistotyötä enkä edes vanhustyötä. Työskentelen sellaisessa ympäristössä, jossa itseään ja yksityisyyttään on oikeasti suojeltava - jopa viranomaiskeinoin. Kyse ei siis ole siitä, ettenkö haluaisi hääsuunnittelun näkökulmasta kaikkea jakaa. Päinvastoin! Joudun kuitenkin tekemään paljon töitä miettiessäni, mikä asia voi paljastuessaan vahingoittaa minua itseäni.

Lupaan kuitenkin sen, että myös me tulemme blogissa vilahtamaan - viimeistään sitten, kun on aika paljastaa hääpäivän kulkua kuvien kera. Tulevien kuukausien paljastuksista en osaa vielä tässä vaiheessa sanoa mitään. Ja pitäähän blogimaailmassa hieman jännitystä ollakin! Itse ainakin jännityksellä odotan näkeväni kuvia kanssamorsianten hääpäivistä ja upeista hääpuvuista, joita kukin hykerrelen nyt salassa säilyttää.

Tiivistettynä voisin sanoa, että hääblogin kirjoittaminen mahdollistaa koko tunteiden kirjon jakamisen sekä uusien ideoiden löytymisen. Kirjoittaminen on tuonut elämääni uusia ihmissuhteita, runsaasti vertaistukea ja aivan uudenlaisia tapoja suhtautua asioihin. Hääsuunnittelu olisi varmasti antoisaa myös ilman hääblogin kirjoittamista, mutta jaettu ilo on tässä tapauksessa moninkertainen ilo!

Kuva

Näiden pohdintojen myötä toivottelen teille kaikille upeaa ja aurinkoista viikonloppua! Mielelläni kuulen ajatuksianne liittyen sekä hääbloggaukseen yleisesti että siihen, mitä minun blogini on mahdollisesti tarjonnut teille.

6 kommenttia:

  1. Olet ihan oikeassa - jaettu ilo on todellakin moninkertainen ilo! Hyvä teksti, voin samaistua tähän ihan täysin. Enkä ihmettele laisinkaan, että blogisi on nimetty Awardseihin ehdolle; kirjoitat sujuvasti ja hyvää suomen kieltä (äidinkielipoliisista päivää...) ja blogin ulkoasu on selkeä. Tykkään muuten hurjasti sun bannerista!

    Onnea siis kovasti niin blogiawardseihin kuin hääsuunnitteluun! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti! Ja mieletöntä loppureissua teille! :)

      Poista
  2. Samaa mieltä Lauran kanssa tuosta selkeydestä. Hylkään blogin heti jos fontti/ulkoasu/tai kirjoitustyyli on sekava . Hassua ehkä mutta itselle nuo asiat merkkaavat paljon. Jos jaksaa ulkonäköön panostaa jaksaa varmasti myös sisältöön panostaa! :)

    Kauan olen jo lueskellut ja jatkossakin aion sen tehdä. :) oikeassa olet siinä että oma tapa paras tapa, ei tarvitse olla huikeita teemoja tai muita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Itsekin kiinnitän aina paljon huomiota blogin selkeyteen ja luettavuuteen.

      Poista
  3. Ihanaa, että tartuit haasteeseen blogissasi! Sinun blogisi kuuluu ehdottomasti omiin suosikkeihini :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi, kun tämän keskustelun aloitit! Ihanaa kirjoittaa tällaisista aiheista, jotka herättävät runsaasti keskustelua puoleen ja toiseen. Tuntuu monesti jopa rentouttavaltakin, kun saa välillä kirjoittaa jostain muustakin kuin konkreettisista hääsuunnitelmista.

      Poista