torstai 7. marraskuuta 2013

Edistystä, edistystä!

Kuva

Ilokseni voin taas ilmoittaa, että hääsuunnittelut ovat edenneet. Eilen jo kerroinkin, että kampaus- ja meikkauskuviot alkavat näyttää selkeiltä. Tänään viimeisetkin palaset ovat loksahtaneet paikoilleen, joten voin riemuissani todeta, että pääsemme kaasojeni kanssa taitaviin käsiin hääpäivänä!

Pitkään selvittelin kampaamoiden hintatasoa täällä lähiseuduilla, mutta kovin suuria eroja niissä ei keskenään ollut. Ensin olin ajatellut, että käännyn luottokampaajani puoleen, mutta valitettavasti se ei tällä erää onnistunut. Heidän kampaamossaan tämä meidän kolmihenkisen kokoonpanomme laittautuminen olisi kyllä onnistunut, eri ammatilaisen käsissä kuitenkin. Kaikista eniten lopulliseen päätökseeni vaikuttivat kaksi tekijää. Yksi niistä oli se, että meidän laittautumisemme tapahtuu kotonamme kampaamotilojen sijaan. Tämä helpottaa huomattavasti päivän aikataulutusta ja asioiden hoitamista.

Kuva

Toinen merkittävä tekijä lopullisessa päätöksessä oli kampaajan töistä saamani näyttö. En tunne tuota luottokampaajani kollegaa, enkä ole myöskään nähnyt hänen tekemiään kampauksia tai meikkejä. Sen sijaan valitsemani kampaaja on monissa yhteyksissä osoittanut ammattitaitonsa sekä upeiden kampausten että hurmaavien meikkien osalta. Osa teistä ehkä jo arvaakin, kenestä minä tässä puhun. Kyseessä on tietenkin kaikille hääbloggaajille tuttu Nina - Ninkan perustaja sekä Häät.Juhlat.Meikit.Kampaukset. -blogia päivittelevä lahjakkuus. Arvanette jo, miksi tässä asunnossa hypitään tällä hetkellä tasajalkaa ja päästellään epämääräisiä riemunkiljahduksia.

Kuva
Nina on siis tehnyt hääpäivän asusteisiini kuuluvan upean hiuskoristeen, ja nyt hän pääsee tekemään myös meikin ja kampauksen osalta päivästä täydellisen. En usko, että tässä vaiheessa tarvitsee enää edes muuta sanoa. Ylistyssanoja minulta irtoaisi vaikka kuinka paljon, mutta lienee parasta, että jokainen kurkistelee itse Ninan upeita aikaansaannoksia. Näin hyvien uutisten jälkeen voikin rauhassa hiljentyä illanviettoon kynttilöiden valaisemassa asunnossa, pieni tarinoitaan kertoileva tyttönen sylissään.

10 kommenttia:

  1. Heips, tekeekö Ninkan Nina tosiaan kampauksia myös asiakkaan kotona? :) Minäkin olen haaveillut pääseväni yhtä lahjakkaisiin käsiin hääpäivänäni kampauksen ja meikin osalta, mutta omat hääni pidetään Vantaalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekee! Se tässä parasta onkin. :) Kannattaa olla ajoissa yhteyksissä Ninaan, en tiedä yhtään kuinka täyttä ensi kesälle jo on.

      Poista
  2. Wuhuu, Ninka on kyllä ihan paras! Oot mahtavissa ja ammattitaitoisissa käsissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Ihan mielettömän hyvä tuuri kävi. :)

      Poista
  3. Ihan mahtavaa! Meillä meni ainakin Ninkan kanssa kaikki ihan nappiin ja oli ihanaa valmistautua hotellissa, ei tarvinnut erikseen lähteä mihinkään kampaajalle säntäilemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän valmistautumisjuttua olenkin useamman kerran jo lukenut näiden pohdintojeni aikana. :) Tuo on kyllä ehdoton plussa, että ei tarvitse miettiä aikatauluja kampaajalle lähtemiseen.

      Poista
  4. Vautsi vau! No sulle tulee varmasti upea kampaus tärkeänä päivänä :) Minulla vielä hiuskorut mietinnässä, täytyisi varmaan tutkia Ninkan valikoimia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ehdottomasti! Ja jos ei löydy mieleistä, niin Nina tekee ihan mielettömiä uniikkikoruja myös. :)

      Poista
  5. Voi vitsi ihanaa <3 Nina vaikuttaa kyllä ihan supertyypiltä. :)

    VastaaPoista