torstai 14. marraskuuta 2013

Ajatukset keväässä - ja epäonnea matkassa

Kuva

Onnetar ei ole kyllä minua suosinut tänä syksynä. Tytön vatsataudin ja silmätulehduksen jälkeen sairastuin itse melkoiseen syysflunssaan. Parin viikon yskimisen jälkeen alkoi vihdoin näyttää siltä, että pääsen jälleen mäkitreenien ja kahvakuulailun pariin. Psyykkinen hyvinvointini kyllä vaatii kyllä säännöllistä ärräpäiden päästelyä kovan treenin pyörteissä. Vaan kuinkas kävikään... Tänään kouraan lyötiin viikon sairauslomatodistus, kolmen viikon tukisidepakko sekä kuukauden liikuntakielto. Kannattaa ehdottomasti kompuroida portaissa näin marraskuun hämärinä aamuina. Morsiandieetin tehotreenit alkavat sitten vasta vuodenvaihteen tienoilla, siihen asti täytyy lääkärin määräyksestä hiljentää päässä raivoava liikuntahirviö.

Kuva

Minulta on kysytty usein, miksi asetimme vihkipäivämme keväälle. Monelle kesähäät ovat niin ilmeinen valinta, että keväthäät saavat hieman kummastelua osakseen. Asiaa on minulta kysytty muutamaan otteeseen täällä blogissakin, mutta useammin törmään tähän ihmisten yhteiseen ihmetykseen kertoessani häiden ajankohdasta heille kasvotusten. Täytyy myöntää, että tämä taitaa olla ensimmäinen kerta, kun itsekin toivoisin häiden olevan vasta elokuun korvilla. Treenikärpänen sisälläni nimittäin kiroaa morsiandieetin suunnitelmien muutoksia.

Meille keväisen vihkipäivän valinta taisi olla yhtä ilmeinen kuin monille hääpareille heinäkuu. Ihan ensimmäiseksi lähdimme liikkeelle siitä, että kesähäitä emme halua viettää. Kumpikaan meistä ei tahdo hikoilla yli kahdenkymmenenviiden asteen helteessä, vaan haluamme nauttia upeasta juhlapukeutumisestamme täysin rinnoin. Minun toimintakykyni sitä paitsi laskee ihan olemattomalle tasolle, kun elohopea kipuaa sinne hellerajalle, aika toivottava ilmiö hääpäivänä. Etuna on myös se, että varauksia ei tarvitse tehdä luokattoman aikaisin. Pääkaupunkiseudulla kun monet varaukset kesähäiden palveluntarjoajille tehdään jopa puolitoista vuotta ennen hääpäivää - osa aiemminkin.

Kuva

Kun kesähäät oli yhteistuumin diskattu vaihtoehtojen joukosta, oli lopullinen valinta helppo tehdä. Yksi painava syy oli se, että kevät on meidän kummankin suosikkivuodenaikamme. Keväällä korostuu elämän jatkuvuus ja ympäristö on täynnä mitä upeampia värejä ja tuoksuja. Pikku hiljaa myös talven hyytävä viima vaihtuu ihoa hyväileviin lämpöisiin tuulahduksiin. Vaikka toukokuun kolmas päivä ei vielä välttämättä ole kovin värikylläinen, alkaa jo sieltä täältä pilkistää vihreää.

Ensin ajattelimme, että hääpäiväksi sopisi hyvin kihlapäivämme, huhtikuun yhdeksästoista. Todennäköisyys hurjille kevätmyrskyille ja räntäsateelle on kuitenkin jokseenkin pienempi muutamaa viikkoa myöhemmin, joten käytännön syistä siirsimme hääpäivää hieman eteenpäin. Noin viikko hääpäivän jälkeen juhlitaan myös äitienpäivää ja kaksveen syntymäpäiviä. Tällainen perhejuhla sopii noihin teemoihin siis oikein hyvin.

Kuva

Yksi merkittävä syy oli myös se, että viime hetken hääsählinkiin ei joudu kuluttamaan kauniita kesäpäiviä. Näin ollen vuosi sujuu rattoisissa, odottavissa merkeissä ja kesää kohti hiljennytään sitten viettämään auvoista rouvaelämää. Arkea auvoisemmaksi elämä tuskin kylläkään muuttuu, eikä kolmevuotiaan kanssa elämä koskaan ole kovin hiljaista.

Täytyy kyllä myöntää, että keväthäiden haaste piilee vaihtelevassa säässä. Koskaan ei tiedä, juhlitaanko vappua helteessä vai tuleeko taivaalta märkiä tiskirättejä. Olemme suunnitelleet potrettikuvausta ulkoilmaan, joten jonkinlainen varasuunnitelma olisi varmasti hyvä tehdä myös sen suhteen. Kirjoittelen näistä säävarauksista heti, kun keksimme jotain. Siihen asti elämme toivoen, että hääpäivämme on kaunis, taivas pilvetön ja lämpötila jotain kymmenen ja kahdenkymmenen välillä.

8 kommenttia:

  1. Taisin aiemminkin jo kommentoida, että tykkään kyllä teidän hääpäivästä kovasti, koska se on minun syntymäpäiväni ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin muistelinkon. :) Mahdottoman hyvä päivä syntyä. ;)

      Poista
  2. Tilataan kaunis sää teidän hääpäiväksenne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuin myös teidän! :) Kirjoittelen tosiaan varasuunnitelmasta heti kun sellainen keksitään. :D

      Poista
  3. 18.5. oltiin juhlimassa Palomiehen morsian-blogin Lauran häitä, ja itsekin kyllä menisin keväällä naimisiin jos talvi ei olisi meitä varten. Ihana vasta heräämässä oleva luonto, ei lunta, mutta silti vielä sen verran kirpakka ilma, että ei tarvitse hääpuvussa hikoilla. Ihanaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta! :) Ja ne keväiset illat tuoksuineen, ah! <3

      Poista
  4. Mekin mennään naimisiin juurikin samaisistä syistä keväällä. Kesä ja hiki = yök :D Me ei tosin uskaltauduttu ihan toukokuun alkuun pläjäyttää päivämäärää, joten meillä on sitten "vasta" 24.5. En malta odottaa, kevät on niiiiiiiin ihanaa aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillehän voi sitten osua jo ihan oikeat helteet! :D Kevät on kyllä ihan mieletöntä aikaa.

      Poista