keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Uupuneen morsiamen linkkivinkit

Takana on nyt mielettömän rankka työrupeama pitkine päivineen ja stressaavine tekijöineen. Kotirintamalla on lisäksi ollut flunssaa, silmätulehdusta, migreeniä, koiraherran vaivoja sekä muita yleisiä murheita, joita kahden eri rytmissä elävän työssäkävijän ylläpitämään lapsiperhearkeen voi kuvitella. Täytyy myöntää, että ehkä ensimmäistä kertaa hääsuunnittelun aikana kaikki muut asiat ovat olleet häähömpötystä enemmän ajatuksissa.

Kuva

Nyt tämän kohtuuttoman pitkän radiohiljaisuuden jälkeen aion jälleen ryhdistäytyä useammaksi viikoksi, kun töissä helpottaa. Luvassa on karkkibuffetin suunnittelua, pöytäkoristeiden tuunailua, vieraslistapohdintaa, ja myös se kauan sitten lupaamani arvonta on pian tulilla! Lupaan myös aktiivisemmin olla mukana kommentoimassa teidän muiden hääsuunnitteluiden etenemisiä. Nyt kaikki liikenevä vapaa-aika on kulunut kaksveen kanssa halitellen ja unta keräillen.

Tänään olen purkanut uupumustani köllöttelemällä sohvalla ja nollaamalla päätäni ulkomaisten hääsivustojen ja -blogien avulla. Alla linkkejä muutamiin ehdottomiin suosikkeihini:

Mountainside Bride

Elizabeth Anne Desings

The Frosted Petticoat

Intimate Weddings

Green Wedding Shoes

Weddings on the French Riviera

Fancy Pants Weddings

WeddingGawker

Tulevina päivinä minulla on runsaasti aikaa hakea inspiraatiota hääsivustoilta, joten mielelläni kuulisin teidän lukijoiden suosikkeja. Olisi ihanaa löytää uusia innoittavia sivustoja - ja mikä parasta: jakaa niitä muidenkin kanssa! Vinkkinä teille, jotka ette vielä ole tietänne WeddingGawkeriin löytäneet, että kyseiseltä sivustolta löytyy ihan mielettömästi kuvamateriaalia ja sitä kautta myös linkkejä erilaisille hääsivustoille.
Kuva

2 kommenttia:

  1. Oi voi. Joskus tuntuu, että arjessa lyhyelle ajanjaksolle kasautuu hurja määrä negatiivisia juttuja. Toivottavasti nyt helpottaa ja normiarki saa jatkua. Tsemppiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, onneksi nyt näyttää jo valoisammalta. :)

      Poista