lauantai 12. lokakuuta 2013

I Love Me

Tänään pääsin sitten kauan odotetuille I Love Me -messuille. Ja heti ensimmäiseksi täytyy todeta, että hääosasto ei aivan täysin vastannut odotuksiani. Toki tiesin jo lähtiessäni, että varsinaisille häämessuille tässä ei olla menossa, mutta Järjestetään häät -osastoa oli niin kovin hehkutettu, että odotin huomattavasti enemmän.




Häät-lehden osastolla pääsin kuitenkin virittelemään mukavaa keskustelua messuesittelijöiden kanssa sekä Häät-lehden sisällöstä (josta kirjoittelen huomenissa tännekin) sekä yleisesti häiden järjestämisestä. Toki myös annoin ääneni kauneimmalle mahdolliselle hääpuvulle, joka paikalle oli tuotu - siitäkin huolimatta, että mikään puvuista ei loppujen lopuksi ollut sellainen, johon olisin rakastunut. Tämä tosin lienee ihan positiivinen asia, sillä se oma aarteeni on jo löytynyt.


Jotain Käytettyä -ständikin tuli kierrettyä.
Sinellin pajalla kävin tutkailemassa, mutta koska minulla on jo kohokuvioinnista runsaasti kokemusta, en jäänyt testailemaan tekniikkaa. Pitihän siihenkin toki jäädä muutama sananen vaihtamaan ja ihailemaan tuotoksia. Näin kävi kyllä monella muullakin pisteellä! Jäin sovittelemaan useaan otteeseen myös sormuksia, vaikka sormuksellekaan ei nyt ihan ole tarvetta. Mutta kuten tiedätte, tarvitsen jossain vaiheessa sen uuden sormuksen, jonka hajoamista ei tarvitse joka hetki pelätä... Katsokaas, kyllä morsian syitä löytää! Ja noita sormuksia sitten muuten riitti! Valtaosalla oli erittäin hyviä messutarjouksiakin - ihan vain vinkkinä teille, jotka vielä omaa ihanaista aarrettanne etsitte.


Minusta tuntuu, että tuo hääpuoli oli lopulta niin äkkiä käyty läpi, että kuljeskelin enemmän siellä superfoodien ja haaveilemani Vitamixin ympärillä. Pienoinen ahdistus alkoi sitä paitsi iskeä siinä kahden aikaan iltapäivällä, kun messualueita oli kieränyt jo neljä tuntia ja väkeä lappasi edelleen vauhdilla sisään. Suosituilta messut siis vaikuttivat, mutta itselleni jäi käteen vain valtavasti esitteitä, suklaita sekä Paun tekemä kannatusviiri, sillä pitihän sitä rynniä kannustamaan upeaa pariskuntaa Hääjuoksuun!
Ensimmäiset juoksijat valmistautumassa lähtöön.

Kilpailijoita odottamassa palkintojenjakoa.
Yhteenvetona todettakoon, että messut olivat niin kivat kuin messut yleensäkin. Näin hääintoilijan näkökulmasta Järjestetään häät -alue oli toki mieluinen, mutta olisi voinut tarjota ideoita hääsuunnitteluun hieman laajemmalla skaalalla. Itse intouduin eniten vaihtoehdoista, joita sulhaselle tarjottiin. Guardian of the Baltic Sea -projektia tukevat Kehrän kalvosinnapit olisivat sulhaselle ihan täydelliset. Vihkisormukseksi tulevalle aviomiehelleni puolestaan sopisi Taigakorun kultahippusormus, joka on muuten mielettömän ystävällinen myös ostajan pankkitiliä ajatellen! Tämän meinasin lunastaa sulhaselle kysymättä edes hänen mielipidettään asiaan, hups...

Kultahippusormuksia.
Kuvassa kalvosinnappien lisäksi myös koruja sekä solmioneula.

Tällainen oli minun kokemukseni I Love Me -messuista tämän päivän osalta kovasti lyhenneltynä ja yksinkertaistettuna. Messupäivän kuvasaldo hipoi kahtasataa, joten tässä näette vain pintaraapaisun minun kokemuksistani. Mutta kuten sanoinkin jo: ne suurimmat elämykset taisivat tulla jostain ihan muualta kuin hääosastolta. Millainen kokemus teille muille vierailijoille jäi?

Kultahippuja juhlajuomaan!

11 kommenttia:

  1. Itse en messuille pääse, joten tämä tarjosi kivan kattauksen messutarjonnasta hääjuttujen osalta. Sellaisia nuo häämessut ovat, että eniten apua niistä on varmasti pareille, jotka ovat juuri aloittamassa häiden suunnittelun ja kenties etsivät palveluntarjoajia. Alkuvuosihan on oikeaa häämessuaikaa, mikä on mielestäni aika hassua. Moni tuntuu kihlautuvan nimittäin kesällä ja niinpä alkusyksy olisi mielestäni kaikkein otollisin aika messuille. Meillä oli talvisten messujen aikaan katsottunu jo juhlapaikka, kuvaajat, sormukset jne. Ainoastaan sulhanen sai tuolloin vinkkiä omaan pukeutumiseensa luennolta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa ajankohdassa olet kyllä ihan oikeassa! Suunnittelussa apua saavay.eniten varmasti sellaiset henkilöt, jotka ovat kihlautuneet kaksi vuotta ennen aiottua hääpäivää. :)

      Poista
    2. Olen miettinyt tuota messujen aikataulua itsekin.. meillä on häät toukokuussa, joten alkuvuoden messut on meille jo aikalailla turhat.. lähinnä kiinnostaa mennä sinne fiilistelemään ja katsomaan vaihtoehtoja. Parempi aika olisi joskus alkusyksyllä kun parit miettivät seuraavan kesän häitä...
      www.springshaadi.blogspot.fi

      Poista
  2. Piti vielä tulla sanomaan, että oli ihana nähdä, vaikkakin hyvin pikaisesti ja ihanaa että olit katsomassa meitä ja kannustamassa. ((: Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli pakko tulla sanomaan moi, vaikka olikin kiirettä ja jännää teilläkin! :D Treffataan sitten rauhallisemmissa merkeissä ensi kerralla! Teidän asusteet oli kyllä huiput!

      Poista
  3. Oli kyllä kiva nähdä vaikka sulla tais olla kiire? ;) ens kerralla paremmalla ajalla!
    Messut oli meikästä ihan huiput! :D Tietty oma fiilis oli niin katossa, et vaikka siellä ois ollu yks näytteilleasettaja niin ei ois haitannu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oli vähän aikataulut tiukilla, kun kotona odotti uhmasta ja eroahdistuksesta kärsivä kaksvee, joka vielä vähän onnistui tunaroimaan päätään kuhmuille poissaollessani. :D mutta joo, ensi kerralla sitten rauhallisemmissa merkeissä!

      Itsekin tajusin oikeastaan vasta vähän jälkikäteen, että hääosio jäi aika pieneksi, sillä viihdyin kuitenkin messuilla tosi hyvin. Mutta eihän nuo mitkään häämessut olleetkaan. :) Ja jäi äärimmäisen hyvät fiilikset Häät-lehden porukasta!

      Poista
  4. Voi vitsi, olisi ollut kiva nähdä :) Vaikea oli vaan tunnistaa että kuka mahtoi olla kuka :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on. :D Itsekin pälyilin alati ympärilleni bloggareita bongailen. :D

      Poista
  5. Samaa mieltä messuista - oli kivaa pyöriä eri ständeillä, muttei siellä kovin paljon häihin liittyvää ollut. Hääpuku on mulla ostettu ja kortteja en askartele, joten ei siellä kamalasti ollut muuta mitä jäi käteen. Kivaa oli silti. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samoilla fiiliksillä mentiin! :)

      Poista