keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Tilannepäivitys

Kuva

Tämä syksyn pimeys, harmaus ja kylmyys on jotenkin tänä vuonna uuvuttanut. Tai ehkä kyse ei ole syksystä vaan elämäntilanteesta yleensä. Sen takia illat ovat kuluneet helpoimmin viltin alla makoillen ja kynttilöiden lepattavia liekkejä tuijotellen. Tällaisten iltojen ansiosta on aamuisin helpompi herätä ja puurtaa virkeänä koko päivä. Illalla energiatasot ovatkin sitten taas aika nollilla. Vaikka koen näiden iltojen hiljaisuuden ja rauhallisuuden ihanaksi ja palauttavaksi, kalvaa minua jatkuvasti pieni syyllisyys siitä, ettei blogi päivity näinä aikoina yhtä ahkerasti (vaikka kuinka lupailen). Pahoittelut siis siitä.

Osittain tämän verkkaisen päivitystahdin taustalla on myös se, ettei mitään konkreettista jää tällä hetkellä käteen. Olen viime aikoina tehnyt paljon töitä häiden paperituotteiden parissa, mutta vielä ei ole mitään valmis näytettäväksi. Olen valmistellut vieraskirjaa, kirjoitellut häälehteä ja muokkaillut jos jonkinlaista kylttiä. Paljon on jo valmiina, mutta toistaiseksi kaikki on vielä digitaalisessa muodossa eikä näyttäisi täällä oikein miltään.

Kuva

Koska olen tässä pohtinut näitä tekemiäni ja tekemättömiä yksityiskohtia, olisi ehkä hyvä aika päivittää listaa DIY-projekteista. Olen tämän listan esitellyt kahteen otteeseen aiemminkin, mutta nyt ensimmäistä kertaa tuntuu siltä, että ajatukset ovat vihdoin selkiytyneet. Missä siis mennään nyt? Ranskalaisin viivoin esitelty ensimmäisen pohdinnan ideat, kursivoidulla perässä tämänhetkiset näkymykset:

- Kutsut ja kiitoskortit - Nämä tehdään itse, tosin suunnitelmat ovat vaihtuneet matkan varrella moneen kertaan. Olen jo täällä blogissakin ehtinyt hehkuttamaan sitä, että sain lopullisen kutsunkin valmiiksi.
- Pienimuotoinen häälehti, joka jo hakee muotoaan (sis. menu, ohjelma ynnä muu oleellinen) - Kyllä, lehti todellakin tehdään, vaikka monta kertaa tässä kuukausien aikana olen senkin tarpeellisuutta pohtinut. Nyt se punainen lanka alkaa tässäkin projektissa löytymään!
- Vieraskirjan toteutuksessa vaadittavat asiat ja askartelut - Vieraskirja on aiheuttanut valtavasti päänvaivaa, kun haluaisin kaiken. No, kuvausnurkkaa ja pikakameraa hyödynnetään ainakin, muut komponentit jääköön vielä salaisuudeksi.
- Karkkibuffetin tötteröt - luultavasti kakku- ja silkkipaperia yhdistellen savolais-pohjalaisen naimakaupan innoittamana - Nämä tötterötkin ehdin täällä jo esitellä. Tötteröt menivät kuitenkin ihan toiseen käyttötarkoitukseen jo tässä syksyllä, joten päädyinkin pieniin paperipusseihin. Ei siis tee-se-itse -meininkiä tässä.
- Pöytäsomistuksiin ehkä jopa pöytäliinat, sillä taitaa tulla halvemmaksi ostaa harmaata kangasta tukun kautta kuin lakanoita tai valmiita liinoja. Ompelukone ja langat löytyvät omasta takaa. - Harmaat pöytäliinat valmiina, samoin pitsiliinat siihen päälle. Pesukoneen tiivisteet muistuttavat projektista varmasti hamaan loppuun saakka.
- Pitsikoristeiset lasipurkit kynttiläpurkeiksi - Pitsit tilauksessa, kaapit ja laatikot purkkeja täynnä.
- Paperikukkapallot, pom-pomit ja muu paperikrääsä - Pom-pomeja on useita eri kokoja yhteensä reilut parisataa. Varmuudeksi taidan vielä tehdä niitä isoimpia hieman lisää - varmuuden vuoksi. Muovikassillinen paperiruusuja on lentänyt roskiin (älkääkä kysykö minkä määrän työtunteja kulutin niihin...). Ruusut olivat todella kauniita, mutta eihän niille ollut minkäänlaista käyttöä...
- Servettirenkaat - Servettirenkaiden sijaan sidon mahdollisesti pitsinauhaa kangasservettien ympärille.
- Lapsille puuhakirjat - Lähes valmiit.
- Tienvarsikyltit sekä pihalle yksi kyltti - Lähes valmiit.
- Photo booth -tarvikkeet - Kaikki valmiina! DIY-henkeä ei tässä toteutuksessa kyllä taas nähty pätkääkään.
- Huiskutusviirit kirkosta poistumista varten - Tehty! Näiden lisäksi olen hankkinut muutamia saippukuplaputkiloita, jotta poistumiseen saadaan useampia elementtejä.
- Auton koristeluun silkkipaperikukkia tai vastaavia - ei kuitenkaan lastusatiininauhaa - Ei tule mitään muita koristuksia kuin jokin viestilappunen takalasiin.
- Mahdollisesti hääkakun koriste - Suunniteltu on, ehkä toteutuksestakin saadaan tänne pian infoa.
- Kaasoille samanlaiset koristeet kuin omiin kenkiini - näistä infoa myöhemmin - Tämä idea on hautautunut jo aikaa sitten.

Tämän perusteella näyttää siltä, että olen päästänyt itseni helpommalla kuin alunperin osasin kuvitellakaan. Muutamia uusiakin projekteja on tässä käynnissä, mutta en taida vielä uskaltaa mainita niistä mitään. Paitsi niistä lasten pihapeleistä olen jo kirjoitellut täälläkin. Tekemistä siis riittää kaikesta huolimatta! Ja puuttuuhan tuotakin listasta muun muassa ne hääkengät, joiden kanssa taannoin ahersin. Niistäkin poistin lopulta sen typerännäköisen helmirimpsun, ja olen nyt huomattavasti tyytyväisempi lopputulokseen.

Kuva

Tänään olisi luvassa kakkosauton hankintaa, häämatka-asioiden pyörittelyä sekä kaksintaistelu suuresta menoerästä. Isojen asioiden äärellä siis pyöritään! :) Pian on enää kuusi kuukautta aikaa jäljellä, mutta minusta tuntuu siltä, että asiat alkavat olla aika hyvällä mallilla.

2 kommenttia:

  1. Noista lasten puuhakirjoista kyllä odottelen innolla postausta. Meidän häihin tulee pakolliset viisi muksua joten jotain niillekin on keksittävä :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, noin vähäiselle lapsimäärällehän keksisi vaikka mitä! :D Meidän hääjuhlaamme lapsia tulee nelinkertaisesti tuohon verrattuna... Mutta puuhakirjaa odotellessa! :)

      Poista