torstai 24. lokakuuta 2013

Marssien alttarille

Kuva

Häämarssit aiheuttavat minulle ihan kohtuutonta päänvaivaa - ja nimenomaan vain minulle. Tuleva aviomieheni suhtautuu asiaan varsin maltillisesti, häähullun mielestä melkein jopa välinpitämättömästi. Tässä asiassa siis valta ja vastuu ovat täysin minun harteillani, mikä kyllä tekee päätöksestä valtavan paljon vaikeamman. Jos YouTuben ja Spotifyn voisi kuluttaa puhki, olisi niin luultavasti jo tapahtunut. Sen verran kovalla syötöllä tässä taloudessa on urkumusiikkia viime kuukausina kuunneltu.

Alusta asti on ollut selvää, etten tahdo Mendelssohn-Bartholdyn, Wagnerin tai Melartinin häämarsseja. Upeudestaan huolimatta ne eivät vain tunnu omilta. Ensin mietin, että annan Melartinille mahdollisuuden poistumismarssina. Aikani asiaa pohdittuani hylkäsin mahdollisuuden, sillä en vain millään saanut sitä kuulostamaan korvissani meidän marssiltamme.

Lopulta löysin sisääntulomarssiksi kaksi mieletöntä vaihtoehtoa, joista kumpikin tuntuu yhtä omalta. Ensimmäinen vaihtoehto on Pachelbelin Kaanon. Tämä kuulostaisi ihan mielettömältä, kun saisi urun rinnalle jousisoittimia, mutta siihen meillä ei ole mahdollisuutta.



Toinen upea vaihtoehto on Bachin Air. Molemmat näistä ovat niin herkkiä ja kauniita, etten oikeasti tiedä yhtään kumman valitsisin! Onneksi päätöstä ei tarvitse ihan vielä tehdäkään.



Poistumismarssiksi on myös kaksi vaihtoehtoa. Alkuun mietin, että yksi vaihtoehdoista voisi olla myös Purcellin Trumpet Tune, mutta hylkäsin sen aika pian. Tällä hetkellä vaihtoehtoina ovat siis Verdin Aida sekä ihana Hakanpään Trumpettisävelmä.





Olen kyllä niin mahdottoman mieltynyt noihin sisääntulomarsseihin, että pohdin jopa molempien hyödyntämistä. Olen ajatellut, että poistumismarssin tulisi olla jotenkin rempseämpi, mutta onko se näin? Mitä mieltä te muut olette?

8 kommenttia:

  1. Mulla tulee marssit korvista ulos ja mikään ei kuulosta enää hyvältä. Pete haluis pelkkiä jousisoittimia alttarille mut ei taida budjetti riittää. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts! :D Olisi kyllä aika mieletön ilmestys!

      Poista
    2. Mä olen miettinyt ihan samaa! Haluaisin mieluiten sinfoniaorkesterin alttarille - tai budjetti huomioon ottaen jousikvartetin tms muun kokoonpanon. En tosin ole varma, että kuuluuko ne tarpeeksi kovaa isossa kirkossa. Pachelbellin Canonia ollaan mekin mietitty, siinä on todella kaunis melodia.

      Poista
    3. Mikäli harkitsette asiaa pidemmälle, kirjoita ihmeessä blogiisi siitä! Olisin nimittäin erittäin kiinnostunut kuulemaan millaisissa hinnoissa juosikvartetit ynnä muut liikkuvat, ja kuinka toteutus kirkossa sitten toimii. :)

      Poista
  2. Tää on hankalaa täälläkin, o haluiaidi jotain erikoista, taru sormusten herrasta :)?! Olen taas itse mieltynyt siihen että mennessä olisi hieman vakavampaa ja lähtiessä jotain pirskahtalevaa, tää voi vielä muuttua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ratkesikin heti tämän kirjoituksen jälkeen nämä marssit. :D Soitin vaihtoehdot vielä kertaalleen sulhaselle, joka ilmoitti heti, että meillä marssitaan Bachin ja Hakanpään säestyksellä. Onneksi edes toinen meistä osaa tehdä päätöksiä!

      Poista
  3. Bachin Air ja/tai Trumpettisävelmä kelpaisi tännekin! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat kyllä kumpikin ihan mielettömän kauniita. :)

      Poista