sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Kattauskuvioita

Viikonloppu on mennyt ihan hujauksessa ohi. Jälleen kerran minun piti kirjoitella tänne yhdestä jos toisestakin aiheesta, mutta rästilista sen kuin pitenee. Bloggailun sijaan olemme viettäneet laatuaikaa kaksilahkeisen kanssa ihan kahdestaan sekä järjestäneet skumppatastingin, johon pääsi osallistumaan myös toinen kaasoista ja toinen bestmaneista. Hääsuunnitelmat ovat täällä ruudun toisella puolella edenneet jälleen aikamoisin harppauksin, vaikka mitään konkreettista näyttöä ei täällä blogin puolella ole ollutkaan.

Tällä hetkellä olen aivan hullaantunut kattauksen suunnitteluun. Ongelmaa tuottaa vain se, että kattauksen kuuluu monta tee-se-itse -projektia, jotka ovat vielä aivan vaiheessa. Malttamattomana häähulluna olen kuitenkin jo tehnyt alustavia suunnitelmia ja kokeiluja.

Tämän lyhyen bloggailu-urani aikana olen jo monta kertaa ehtinyt jahkailemaan pöytäliinojen väristä. Minähän halusin pitkään ne harmaat liinat, mutta päädyin sitten lopulta budjettisyistä valkoisiin - eli ikealaisiin lakanoihin. Olin jo luopunut kokonaan unelmastani harmaiden pöytäliinojen suhteen, kunnes päätin antaa sille vielä mahdollisuuden. Marssin siis oikopäätä Prismaan ja ostin harmaata tekstiiliväriä. Alla näette sekä lähtötilanteen että lopputuloksen:

Väriksi valikoitui "antrasiitti".
Ompeleet jäivät valkoisiksi, mutta kangas värjäytyi kauniisti.

Olin positiivisesti yllättynyt tuloksesta! Odotin paljon epätasaisempaa värjäystulosta tai jotain ihan toisenlaista sävyä. Luojan kiitos, värisävy oli juuri oikea ja lopputulos tasainen. Laitoin siis pesukoneeseen neljä Knoppa-lakanaa (painoa yhteensä niillä reilut 1400 grammaa), kaksi väripakettia sekä yhden paketillisen tekstiilivärisuolaa. Koko setti laitettiin pyörimään neljänkymmenen asteen lämpötilaan. Ohjelman loputtua heitin vielä pesuaineet joukkoon ja pyöräytin koneellisen uudestaan.

Hintaahan näille harmaille kankaille kertyy reilusti enemmän kuin noille valkoisille lakanoille. Nuo lakanat ovat kuitenkin sen verran isoja, että surauttelen ne vielä ompelukoneella kahteen osaan. Näin ollen yhdestä koneellisesta tulee yhteensä 8 pöytäliinaa. Hintaa näille kahdeksalle pöytäliinalle tulee pelkistä väreistä 16 euroa. Lakanat olen ostanut käytettyinä noin euron kappalehintaan. Kokonaisuudessaan hintaa kaikille näille liinoille tulee siis yhteensä sata euroa.

Kannattiko? Ei välttämättä. Lakanoita värjätessä joutuu joka tapauksessa ompelupuuhiin, ja tekstiiliväreillä on aika hurja hinta. Jos tässä projektissa jotain hyvää on, sain ainakin mielettömän kauniin värin lakanoihin ja pääsin jälleen puuhailemaan ihan omin pikku kätösin. Siitä huolimatta en ehkä lähtisi projektiin toiste.

Lopuksi vielä vilautusta siitä, kuinka liinoja tullaan kattauksessamme hyödyntämään. Päälle tulee siis koko pöydän kattava valkoinen pitsi, jonka kuviot näkyvät upeasti harmaata kangasta vasten. Nuo epämääräisesti vilahtelevat lasipurkit ja -karahvit ovat vielä vaiheessa olevia projekteja. Niistä tulee tuikkukuppeja sekä kukkavaaseja, kunhan vain tilaamani pitsit saapuvat ja pääsen somistamaan ne kattaukseen sopiviksi. Lupaan tehdä huomattavasti huolellisemman ja kauniimman kattauksen purkkien valmistuttua ja hankkia silloin jopa hieman kukkia kattausta somistamaan!



20 kommenttia:

  1. Upean näköinen tuo harmaa+pitsi pöytäliinassa. Todella näyttävän näköinen :) Täällä suunnalla on myös mietitty kattauskuvioita ahkerasti. Pöytäliinat ja maljakot on hankittu, vesikarahvit tuunaan vanhoista lasisista pulloista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä malta odottaa, että saan lukea sinunkin kattauskokeiluistasi lisää! :)

      Poista
  2. Wau, tulipa upea lopputulos. Kaunis harmaa ja ihana tuo pitsiliina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin mielestäni ovat kyllä aika mieletön yhdistelmä! :)

      Poista
  3. Hyvältä näyttää! Mahtoikohan tulla samanväriset kuin minun värjäämistä lakanoista, itse haluaisin vielä hieman vaaleammat. Minä olin ajatellut käyttää harmaita lakanoita ja pitsiä juuri tuolla tavalla karkkibuffet- ja lahjapöydässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin mahdollista, että väri oli samankaltainen! Minulle tuo sävy oli juuri se oikea. Oletko kokeillut sitä hmm.. myyränharmaata, vai mikä se toinen harmaa onkaan? :D Minusta se vaikuttaa mallikuvassa liian ruskealta, mutta voisi ehkä toimia siten, että laittaisi koneeseen yhden sellaisen ja yhden antrasiitin?

      Poista
    2. Minulla oli Dylonin antique grey, tuli vähän sinertävä :/ Muita harmaita ei sitten ollutkaan...

      Poista
    3. Meilläpäin Prismassa oli useitakin harmaita, Anttilassa sitten juuri tuo mainitsemasi Dylon. Citymarketissa vaihtoehtoina oli vain valkoinen ja musta. Eli Prismaan siis! :D

      Poista
  4. Tosi mageen näköiset ja tyylikkäät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti tyylikkyys vain lisääntyy, kun kattaus saadaan valmiiksi. :)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Minäkin olen ihan haltioissani noista! Tekisi mieli pitää pöydällä moista kattausta ihan koko ajan! :D

      Poista
  6. Upean sävyiseksi tulivat! En osant edes kuvitella että sävy olisi noin hyvä :) tuo olisi juuri sellainen mitä itsekin etsin kaitaliinan sävyksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten vain ostamaan Prismat tyhjäksi Nitorin väreistä! :) Minullekin tuo sävyn täydellisyys tuli ihan puskista.

      Poista
  7. Todella hyvä värinen tuo harmaa! Pitsi sopii myös tosi hyvin tuon harmaan kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sopii! Valkoisen kanssa olisi jäänyt hieman vaisuksi, mutta harmaa pohja korostaa upeasti pitsin kuviointia. :)

      Poista
  8. Oi, vautsit! Aivan upea lopputulos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Toivottavasti paranee vielä, kun kattaus kokonaisuudessaan valmistuu. :)

      Poista