torstai 29. elokuuta 2013

Kotiin kerääntyneitä ostoksia.

Suuret pahoittelut viime päivien radiohiljaisuudesta. Työrintamalla on riittänyt kiirettä, ja lisäksi olen huristellut ympäri pääkaupunkiseutua milloin minkäkin ostoksen perässä. Tässä siis pikaisena päivityksenä ennen yöunia muutamia ostoksia. Pahoittelut jo etukäteen kuvien laadusta, rumasta keittiön tasosta sekä muutenkin hyvin vähän harkituista kuvakulmista.


Askartelutarvikkeista lienee hyvä aloittaa. Ylimmässä kuvassa esillä siis muutamia korttiaskarteluun tarvittavia hankintoja. Tarkkasilmäisimmät saattoivat jo bongata uuden monogrammimallin, jonka kaikessa hiljaisuudessa meille sittenkin uusiksi suunnittelin (siis hei olihan se vanha ihan leimi). Esittelen painojälkeä tarkemmin, kun päästään korttien testimalleihin asti. Monogrammi itsessään saattaa vilahdella kirjoituksissa jo aiemmin, jos hyvin käy. Noita alemman kuvan satiininauhoja tulette ainakin näkemään hyvin pian! Niitä on minulla varastoissa huomattavasti suurempi kasa kuin kuvassa, joten voitte jo arvata, että luvassa on varsin runsasta käyttöäkin.



Olen suunnattoman iloinen kaikista näistä kattaustarvikelöydöistäni! Sen jälkeen, kun aloin kuuluttelemaan noiden Svalka-lasien perään, on niitä tullut kotiimme (anteeksi, isäni kellariin) aivan valtaisat määrät. Laseja on yhteensä nyt yli 200 kappaletta, eniten puuttuu noita snapsilaseja. Kuohuviinilaseja taas tuli vahingossa hankittua omien tarpeiden yli. Joka tapauksessa lasisto alkaa pian olla haalittuna kasaan, jippii!

Seuraavat riemunkiljahdukset voisinkin heittää heti seuraavan kuvan kohdalla, sillä nuo harmaat kankaiset lautasliinat olivat ensimmäisiä ostoksiani meidän häitämme varten. Niitä on noin 120 kappaletta, ja niiden katsominen saa minut hykertelemään tyytyväisyydestä. Ihanaa, kankaiset lautasliinat ja vielä noin kauniin väriset. Tähän väliin voisin huomauttaa, että meille ei tulekaan niitä harmaita pöytäliinoja, vaan päädyimmekin kimuranttien pohdintojen ja useiden aasinsiltojen kautta valkoisiin. Vaikka en päässytkään nyt hifistelemään ommeltavien pöytäliinojen kanssa, kaitaliinakikkailua on luvassa, jahka maltatte odottaa!

Alimpana näistä kattaustarvikekuvista näkyvät keskiviikkoaamuiset ostokseni Rimmalta. Rimma ihanasti odotteli minua Sellon vieressä, kun aamuruuhkaan jumiutuneena ja muutenkin hieman eksyneenä huruttelin Espooseen. Rimman hääkirppikseltä huusin siis tuollaisen kauniin viirin karkkibuffettia varten sekä nuo ihanat vanhat lusikat, joista erityisesti nuo kaksi suurinta minua miellyttävät. Löytäisinpä niitä lisää! Tähän väliin jälleen huomiona, että piilotin jonnekin asuntomme syövereihin Rimmalta ostamani puiset aterimet, enkä nyt löytänyt niitä mistään kuvattavaksi. Mutta sellaisetkin meiltä nyt löytyy!


Minun täytyy kyllä nyt tunnustaa, että ylläolevan kuvan ostoksia harkitsin kahteen kertaan. Olen niin vannoutunut askartelija, että olin vakaasti päättänyt tehdä kuvausnurkassamme tarvittavat tarvikkeet ihan itse, omin pikku kätösin. Löysin kuitenkin naimisiin.infon hääkirpputorilta tämän lähes neljäkymmentäosaisen setin kahdellakymmenellä eurolla, joten en voinut vastustaa. Näissä on ollut ihan mieletön työ! Arvostan hurjasti näitä huikean upeita tarvikkeita, joita saamme ensi keväänä vuorostamme käyttää.


Ja tämä viimeinen, hyvin epäselvä kuva... Niin, joku saattaa jo miettiäkin, ettei ole ihan yhteydessä meidän häidemme teemaan ja tyyliin. Juu, ei olekaan. Jokin akuutti mielenhäiriö iski ja luulin voivani hyödyntää näitä hopeanharmaita satiinisia kaitaliinoja meidän kattauksessamme. Totuus on kuitenkin toinen, joten olen valmis luopumaan näistä samalla hinnalla kuin itse nämä hankin. Laitelkaa vaikka sähköpostia, jos olette näistä kahdestakymmenestä kaitaliinasta (kaikki pituudeltaan 280 cm) kiinnostuneita, niin ei tule tästä blogista mitään yleistä kauppapaikkaa.

Vielä on runsaasti erilaisia DIY-projekteja ja ostoksia esittelemättä. Niistä kuitenkin toisella kertaa. Tämä kuvapostaus kuitenkin välittänee myös teille lukijoille sen, että meillä alkaa moni asia loksahtamaan mukavasti paikoilleen. On ruokailussa tarvittavat astiat (siis ihan pientä täydennystä lukuun ottamatta), upeat kankaiset lautasliinat (ja myös hienot paperiset, joita en vielä ole kuvaillut), karkkibuffetin tarvikkeita yhä enenevissä määrin, pöytäliinat sekä monia pieniä yksityiskohtia valmiina.

Viikonlopuksi lähdemme pitkästä aikaa mökille rauhoittumaan. Aika näyttää kykeneekö tämä morsian pitämään sormensa erossa näppäimistöstä ja kirjoituksensa poissa blogimaailmasta. Mukavaa pian alkavaa viikonloppua kaikille!

1 kommentti: