lauantai 3. elokuuta 2013

Lisää ostoksia.

Eilen lupauduin esittelemään hankkimani hiuskoristeen. Samalla esittelen tämän pienen Lightinthebox-tilaukseni kokonaisuudessaan. Tilaukseni ja tuotteiden alkuperä herättää varmasti monenlaisia mielipiteitä - Kiinasta kun tulevat. Sen enempää ostoksiani perustelematta ja puolustelematta näytänkin ne teille. Pääsinkin kuvailemaan tuotteet aamukahvin aikaan parvekkeelle, kun valaistus oli hieman miellyttävämpi kuin myöhään eilen illalla.

Ensinnäkin se hiuskoriste. Tilasin kaksi erilaista pitsistä hiuskoristetta. Sivuston kuvat eivät olleet kovin tarkkoja, joten hieman jännityksellä lähdin tilaamaan. Paketti saapui ihan älyttömän nopeasti, alle viikossa tilauksesta! Kuvien perusteella olin odottanut ehkä hieman vähemmän tekojalokiviä ja hieman enemmän helmiä kummankin hiuskoristeen osalta. Noin isojen (n. 25cm pitkiä kumpainenkin) kiinnityksenkin odotin olevan hieman toinenlainen. Nyt niissä kummassakin on yksi pienehkö klipsi tuossa keskellä. Onneksi kiinnitystä on helppo muokkailla itsekin.


Nämä minunkaan kuvani eivät tee oikeutta näille koristeille. Varsinkin tuo vasemmanpuoleinen on mielestäni hyvin kaunis ja tulen kyllä varmasti sitä hääpäivänäni käyttämään. Voin jossain vaiheessa sitten ottaa kuvaa siitä, miltä tuo näyttää päähän sijoitettuna. Tuo oikeanpuoleinen oli kuitenkin ehkä toteutuksensa puolesta hivenen pettymys. Odotin ehkä taustakankaan näkyvän hieman vähemmän, tai jotain. En oikein itsekään osaa sanoa, mikä tuossa eniten pistää silmään. Hyvä uutinen on kuitenkin se, ettei tuokaan koriste mene hukkaan! Minulla on sitäkin varten olemassa jo jatkojalostusidea, jonka täälläkin esittelen, kunhan se vain pääsee toteutukseen.


Hiuskoristeiden lisäksi tilailin itselleni korsetin. Vaikka olenkin ostunut itselleni oikein tukevan ja upean puvun, halusin siitä huolimatta tilata sen alle myös korsetin. Morsiusgallerian myyjäkin kyllä totesi, ettei puvun alle tarvitse kuin olkaimettomat rintaliivit. En voi tietenkään vielä tässä vaiheessa vannoa, että käytän korsettia, mutta tällä hetkellä ajatukset ovat hyvinkin sen suuntaiset. Lähiaikoina tulen kuitenkin kokeilemaan pukua korsetin kanssa, jotta olen sitten vähän viisaampi näiden ajatusteni kanssa. Ainakin nämä kotikokeiluni tuon pelkän korsetin kanssa ovat erittäin positiiviset. Korsetti tuntuu ja näyttää oikein hyvältä, vaikka olin kyllä varautunut johonkin aivan muuhun...

Mitä nämä sitten kustansivat? Listahinnat sivustolla olivat varsin alhaiset, mutta näiden lisäksi maksettavaksi tulivat toimituskulut sekä tullimaksut. Tullaaminen itsessään on hyvin helppoa, olen muiden ulkomaantilausteni kanssa tehnyt sen jo useita kertoja. Tällä tilauksella toimituskulut tai tullimaksut eivät olleet kummoiset, lisähintaa tuli yhteensä noin kympin verran. Hiuskoristeille tuli siis kaikkinensa hintaa noin kymmenen euroa, korsetille vajaa kolmekymmentä euroa.

Ps. Mikäli oma hiuskoriste vielä puuttuu tai mitkä tahansa jatkojalostusideat innostavat, muistakaa osallistua blogin ensimmäiseen pienimuotoiseen arvontaan!

5 kommenttia:

  1. Upean näköinen tuo ensimmäinen hiuskoriste!
    Minulle tuli kanssa tilauksen mukana korsetti, itse pohdin myös sen käyttöä hääpuvun alla. Todennäköisesti laitan sen jos en muuta keinoa keksi millä saisi rintavarustusta nostettua vähän uhkeammaksi. Mihinkään teippausjuttuihin en lähde.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua miellyttää korsetissa erityisesti se nyöritys, sillä puvusta sitä ei löydy. Jotenkin pelkään, ettei puku ilman sitä tunnu tukevalta. Aika jännää, etten tällä hetkellä muista yhtään miltä puku TUNTUI päällä, ainoastaan sen miltä se näytti. :D Täytynee piakkoin järjestää apujoukkoja isän luokse pukusovitukseen sekä korsetilla että ilman.

      Poista
    2. Itsekkin pähkäilen tässä että pitäisi pukusovitus järjestää korsetin kanssa. Apujoukkoja kyllä tarvitsee jonkun nyörittämään korsetin päälle.
      Yritän vaan pitää näpit irti tuosta puvusta, montaa kertaa sitä en ajatellut sovittaa ennen häitä :)

      Poista
  2. Mikäli korsetti on oikea (siis kiristävä) kannattaa päätös sen käytöstä tehdä hyvissä ajoin enne häitä, että puku saadaan pienennettyä. Korsetti kuitenkin helposti kuroo vyötäröltä 5 senttiä, ellei enemmänkin pois.

    Kommentit luettuani hoksasinkin, ettei siinä olekkaan nyöritystä? Silloin se ei mittoihin rintsikoita enempää vaikuta. Ja käytön voi päättää myöhemmin ilman suurempia toimia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korsetti on kuin onkin kiristävä. Siksi myös ajattelin sitä jo pikapuoliin sovitella puvun kanssa, vaikka puku vasta keväällä meneekin kavennukseen. Siinä saa sitten parempaa tuntumaa siihen, onko aihetta etsiä jotain muuta alusvaatetta vai tuntuuko kyseinen yhdistelmä hyvältä. :)

      Poista