sunnuntai 18. elokuuta 2013

Hiljaiseloa ja yllätyspohdintaa.

Blogi on tämän viikon ajan viettänyt melkoista hiljaiseloa. Vaikka tekstejä en ole paljon julkaissutkaan, ovat hääsuunnitelmat taas konkretisoituneet hyvin paljon. Olen tehnyt monenlaisia hankintoja sekä aivan uusia suunnitelmia. Hankinnoista osa odottaa julkaisua, kun taas osa on vielä matkalla meille kotiin. Kaikista malttamattomin olen omien korujeni suhteen; lähetystietojen mukaan ne ovat olleet Suomen puolella jo tiistaista asti!
Kuva
Töitä on viime päivinä ollut aivan riittämiin sekä työrintamalla että ihan kotonakin. Kotona on eniten työllistänyt neiti kaksvee, jolla on valtaisa eroahdistus ja uhma. Siinä sivussa pitäisi hoitaa kirpputoripöytää (miksi, oi miksi päätinkään taas pistää sellaisen pystyyn?), kotitöitä sekä tulevan syksyn työkuvioita. Jossain välissä pitäisi ehtiä huoltamaan myös parisuhdettakin. Kuulostaa huikealta, eikö? Onneksi minulla on maailman ihanin mies ja perhe, ilman heitä en selviäisi. En malttaisi enää odottaa, että saan rakkaiden ystävien ja sukulaisten edessä vannoa rakkauttani hänelle. Arkeen tämä ei tuo mitään uutta, sen tiedän. Avioliitto on kuitenkin yksi juridinen ja henkinen etappi sekä rakkaudenosoitus valitsemallamme tiellä.
Näinä viime päivinä olen pohtinut erityisesti hääjuhlan ohjelmaa ja aikataulutusta. Valokuvauksen aikataulutusta ja järjestämistä en vielä uskalla miettiä, sillä jo alustavat pohdinnat aiheuttivat minulle hirveän stressin ja parin päivän unettomuuden. Nyt olenkin päätynyt pohtimaan keinoja sulhasen yllättämiseen. Olen jo ilmoittanut, että aion pitää puheen. Tämän tietää sekä sulhanen että avustajat - se ei siis ole yllätys. Yllätys on kuitenkin sen sisältö, sillä en aio puheestani sen enempää paljastaa ennen varsinaista h-hetkeä. Riittävän iso yllätys se ei kaltaiselleni ideanikkarille kuitenkaan ole, joten jotain muutakin olisi keksittävä. Ongelma onkin siinä, mitä se yllätys pitää sisällään. Runoja en lausu, sillä en moista osaa. Laulaa voisin, mutta onko se sitten liian kulunutta ja typerää? Vaikka sopivia vaihtoehtoja laulullekin tietäisin, olisi ihana yllättää sulhanen jollain vielä henkilökohtaisemmalla tavalla. En vain tiedä mikä se olisi!
Kuva
Aiotteko te muut morsiamet yllättää sulhasianne? Jos aiotte, niin miten sen teette?

4 kommenttia:

  1. Minulla on ollut tapana aina järjestää pieniä yllätyksiä juhliin, joiden ohjelmaan olen päässyt vaikuttamaan. Yllätyksiä vieraille on ainakin luvassa ja haluaisin yllättää myös sulhasen. Tällä hetkellä olisi tietysti helpointa vain pitää yllärinä puhe, mutta se on ehkä liian pliisu vaihtoehto. Mietinnässä siis täälläkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä sulhanen ei aio pitää puhetta, joten olen sen itselleni ominut jo heti suunnittelun alkuvaiheissa. Näin ollen puhe ei ole yllätys, vaikka sen sisältö onkin. Toivottavasti keksitään kummatkin jotain ihanaa yllätystä päivän varalle!

      Poista
  2. Haluaisin kovasti yllättää ja laulua olen myös itsekin miettinyt. Se taitaa olla liian arvattavissa ja uskoisin äitini nauttivan siitä enemmän kuin sulhon :D
    En myöskään ole vuoteen ottanut laulutunteja, joten pitäisi taas lähteä sitäkin treenaamaan. Jotain muuta yllätystä siis minunkin keksittävä :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo lauluvaihtoehto on omasta näkökulmastani kuitenkin liian kulunutta, joten se on kyllä nyt poissuljettu. Monille tosiaan varmasti ihan omiaan, mutta kuten sanoit: liian ennalta-arvattavaa.

      Voi apua, mitä sitä oikein keksii?! :D

      Poista