keskiviikko 7. elokuuta 2013

DIY: Hääkengät (ja paljastus arvonnan voittajasta)

Eilen päättyneen arvonnan voittaja on tänään valittu heti aamutuimaan. Kahden Lauran osallistuessa arvontaan tismalleen samanlaisilla nimerkeillä, laitoin toisen perään merkinnän "HH" hänen bloginsa nimeen viitaten. Arvonnan puolueettomana ja varsin innokkaana suorittajana toimi neiti kaksvee, joka tosin lopulta nosti purkista jokaisen lapun. Hiuskoristeen voitti kuitenkin henkilö, jonka nimimerkki koristi ensimmäisenä nostettua arpalippua: Morsian 2014! Laitatko siis sähköpostia palkinnon lunastamiseksi osoitteeseen: vaimoksi2014@gmail.com




Olen tässä lupaillut kuvia niistä tulevista hääkengistäni. Myös muutama arvontaan osallistunut lukijakin oli kirjoitusta kengistä ehtinyt pyytämään. Tässä tämä nyt siis tulee! Tuunattavat kengät löysin naurettavan halvalla Andiamon alennusmyynneistä. Maksoin niistä alle yhdeksän euroa. Aluksi harkitsin ostavani Vagabondit, joiden tiedän takuuvarmasti istuvan jalkaani ja joille olisi käyttöä myös häiden jälkeen. Miehellä ja minulla on kuitenkin niin mielettömän pieni pituusero, etten voi laittaa jalkaani kuin nimellisen koron. Siispä löysin nämä kengät.


Totesin kengät istuvuudeltaan ja hinnaltaan mitä mainioimmiksi,mutta kenkien ulkonäkö itsessään ei tehnyt minuun vaikutusta. Tällaisenaan kenkiä olisi voinut kyllä hyödyntää vielä häiden jälkeenkin. Tämä vaihtoehto ei kuitenkaan tyydyttänyt minua, joten päädyin etsimään erilaisia vaihtoehtoja kenkien tuunaamiseksi. Klipsit olivat pitkään se todennäköisin vaihtoehto ja olinkin ehtinyt suunnitella varsin ihastuttavat klipsit. Nämä eivät kuitenkaan koskaan päässeet kenkiäni koristamaan, sillä innostuin Jennan blogista löytyvästä ohjeesta pitsisiin hääkenkiin. Koska Jennalta löytyy jo niin hyvät ohjeet kenkien toteutukseen, kuvasin vain valmiin lopputuloksen.


Pitsi teki kenkien pinnasta ihan mielettömän kauniin, mutta tuo reunojen liimailu ei sitten ollutkaan ihan niin helppoa kuin kuvittelin. Kaikista hankalinta oli oikeastaan noiden reunojen siistiminen, mistä ei lopulta tullut yhtään mitään, kun liima oli jo kovettanut pitsiä. Tee-se-itse -morsiamella alkoi tässä vaiheessa hikipisarat kohota otsalle, kun tuntui, ettei mistään tule taaskaan mitään. Lopulta päätin yrittää laittaa kenkien reunoihin itseliimautuvia puolihelmiä. Lopputulos oli huomattavasti parempi, vaikkakaan ei ihan sitä mitä alunperin toivoin.


Viimeiseksi koristelin kengät sillä hiuskoristeella, joka saapui Lightintheboxista. Leikkelin koristeen pienempiin palasiin ja kiinnitin ne kuumaliimalla kenkien pintaan. Olin jo alunperin päättänyt, että tahdon epäsymmetriset koristeet kenkiin, joten tuo hiuskoriste oli kuin tehty näitä kenkiä varten!


Projektin lopputuloksena on siis omasta mielestäni ihan mielettömät hääkengät, joiden lopullinen hinta oli noin parikymmentä euroa kaikkine tarvikkeineen. Homma oli kohtalaisen työläs, sillä pitsin liimailu oli haastavampaa kuin kuvittelin. Kaiken lisäksi jouduin aloittamaan projektin sillä, että värjäilin pitsiä teellä kirkkaanvalkoisesta enemmän siihen ivoryn suuntaan. Tässä tapauksessa työ on kyllä tekijänsä palkinnut, sillä en malttaisi odottaa, että saan astella näissä hääpäivänä!

14 kommenttia:

  1. Vau mikä muutos! Tosi hienot kengät. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Muutos on kyllä melkoinen, kun vertaa alkuperäisiin. :D Kukin voi sitten itsekseen miettiä, onko muutos hyvä vai huono. :D

      Poista
  2. Upeat kengät tuli! Kiva tietää että jollain muullakin morsiamella on minimaalinen pituusero suhteessa sulhoon. Meillä mennään myös vain parin sentin koroilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseäni tuo pituusero hieman harmittaa, sillä tykkään käyttää kauniita korkokenkiä kunnon koroilla, mutta hääpäivänä en kyllä halua sulhastani pidempi olla. Onneksi sentään on nyt kauniit kengät! :)

      Poista
  3. Onpa hienot kengät! ja laitoin sulle sähköpostia :)

    VastaaPoista
  4. Vau, upeat kengät tuli ja ihanan uniikit! :) tykkään etenkin noista epäsymmetrisistä koristeista kenkien päällä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseäni myös miellyttävät eniten nuo koristeet ja niiden epäsymmetrisyys. Helminauha edelleen vähän arveluttaa, kun sitä ei alunperin ajatellut tuohon liittää, mutta siitä huolimatta tykkään noista kengistä kovin. :)

      Poista
  5. Kengistä tuli todella kauniit, eikä kukaan ole katsomassa niitä pitsinreunoja parin sentin päästä, ainakaan toivottavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin minäkin sen ajattelin, mutta turhan pedanttina ihmisenä lähdin peittely-yrityksiin. :D

      Poista
  6. VAAUU!!!! ihan mahtavan näköiset kengät tuli ! :) mahtavaa myös, että laittamistani ohjeista on ollut apua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohjeet ovat olleet kirjanmerkeissäni jo vaikka kuinka kauan. Välillä olen niitä käynyt kurkistelemassa ja miettinyt, milloin olisi oikea hetki käydä projektin kimppuun. :) Kiitos siis suuresti niiden julkaisemisesta!

      Poista
  7. Onpa hienot! Miltei tekee mieli itsekin anti diynä kokeilla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitten vain kokeilemaan! :) Muuhun juhlakäyttöön passaavat kengät saisi esimerkiksi tuunailemalla valkoisia kenkiä mustalla pitsillä tai värillisiä kenkiä valkoisella pitsillä. :)

      Poista