perjantai 20. syyskuuta 2013

Hyvät ja huonot uutiset


Kerrottakoon ensiksi hyvät uutiset. Sain tänään aamupäivällä viestin Kelloliike T. Soikkelilta, jonne sormukseni vein pienennettäväksi ja kaiverrettavaksi. Toivoin kovasti, että pienennys olisi onnistunut, sillä viestissä mainittiin ainoastaan, että sormukseni olisi nyt noudettavissa. Sormuksen olisi pitänyt olla valmis vasta viikon päästä, joten sen vuoksi jännitin, olisiko se sittenkin liian huonokuntoinen pienennettäväksi. Onneksi ei ollut! Sain hakea kauniin kiiltävän sormukseni, joka istuu sormeeni täydellisesti. Korjausoperaatio tuli lisäksi maksamaan vähemmän kuin liikkeessä alunperin arveltiin; kahdeksankymmentä euroa peritystä aarteesta on mitätön summa.


Huono uutinen on se, että sormus on juuri niin huonossa kunnossa kuin voi olettaakin. Äitini ei tainnut huollattaa sitä kertaakaan niiden kahdenkymmenenneljän avioliittovuoden aikana, joina kantoi sormusta sormessaan. Auts! Voitte siis kuvitella sormuksen tuomion. Pienennys onnistui, mutta istutukset ovat heikossa kunnossa ja koko sormus kulunut. Korjausoperaatioihin ei kultasepän mielestä kannata ryhtyä. Tämä siis tarkoittaa sitä, että minun on varjeltava tätä sormusta ja pidettävä siitä huolta kuin kalleimmasta aarteestani.

Minua hieman jännitti, että mielipiteeni olisi ehtinyt muuttua sinä aikana, kun sormus oli sepän luona korjattavana. Mitä jos se viisikivinen sormus ei sittenkään tunnu omalta? Entä jos sittenkin haluan suuremmat timantit tai pidemmän rivin? Kävin läpi samoja tunteita kuin hääpuvun sovitusten välissä. Mutta kun laitoin sormuksen sormeeni, tiesin sen olevan oikea. Se on äidiltä peritty, ja sitä tahdon kantaa. Se on merkkinä isän ja äidin avioliitosta - siitä kuolemaan asti kestäneestä. Nyt se toivottavasti säilyy nimettömässäni meidän avioliittomme merkkinä vähintään yhtä pitkään. Sormuksen tarinaa kertovat sen sisäpintaan kaiverretut päivämäärät: 13.2.88 sekä 3.5.2014. Ei nimiä, ei nimikirjaimia - numerot kertovat tarpeeksi.


Ensi vuoden toukokuussa sormeani koristaa siis kaksi sormusta. Kohinoorin kihlasormukseni saa seurakseen perintökalleuden. Molemmilla sormuksilla on suuri tunnearvo, sillä kihlasormus on miehen itsensä valitsema. Kosinta sormuksineen tuli täytenä yllätyksenä, enkä ikimaailmassa olisi voinut sormusta vaihtaa toiseen, vaikka alunperin olisinkin toivonut valkokultaista kihlaa. Kun tämän timanttileikatulla uralla varustetun keltakultaisen kihlan pujotin sormeeni, tiesin sen siihen jäävän.

Enää hieman yli seitsemän kuukautta.

14 kommenttia:

  1. Oi mikä tarina sun sormuksella! Voiko suurempaa kunniaa enää ollakaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni juuri tuo historia tekee noinkin yksinkertaisesta ja tavallaan aika mitättömästäkin sormuksesta niin upean. Olen hyvin onnellinen saadessani tuon sormeeni toukokuussa. <3

      Poista
  2. Voi vitsi miten silmä kostui tuota tekstiä lukiessa :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin muutama kyynel on vierähtänyt tämän sormusprosessin aikana, kun koko projekti on ollut aika tunnepitoinen. :)

      Poista
  3. Perintösormus olis ihana! Tämä sunkin on niin upea<3 ja tunnearvo tietysti tekee siitä vielä tavallistakin merkityksellisemmän.
    Meillä ei perintösormusten käyttö ole mahdollista, koska ensinnäkin kaikki aiempien sukupolvien sormukset on keltakultaa meidän kihlojen ollessa valkokultaa, ja toisekseen mun vanhemmat on eronneet, joten sieltä puolelta lähimmät sormukset (ja vielä "vapaat" sellaiset) ovat rikkinäisestä avioliitosta, jota en ehkä sittenkään haluaisi kantaa mukanani, vaikka se toki omaankin historiaani kuuluu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän täysin tuon pointin, itsekään en luultavasti haluaisi käyttää sormusta rikkinäisestä avioliitosta. Silloin sormuksella tuskin ihan tuollaista tunnearvoa tulisikaan. Tai mistäs minä tiedän, kun en ole kokenut. :D

      Ja kuten sanoit, tavallistakin merkityksellisempi tulee ihan tavallisesta sormuksesta, kun sillä on riittävän vahva tarina.

      Poista
  4. Hieno juttu, että pienennys onnistui sittenkin. Ymmärrän hyvin, että haluat perintösormuksen, vaikka se ei ihan priimakunnossa olekaan. Tunnearvo on arvattavasti mittaamaton. Kaunis sormus, joka sopii käteesi hyvin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. <3 Nimenomaan tuo tunnearvohan tässä on se juttu. Sormus itsessään ei varmaan koskaan kovin arvokas ole ollutkaan. Ja sinänsä aika jännittävä yksityiskohta myös tuo sen hauraus, sillä sormus todella vaatii arvonsa mukaista kohtelua. Olemme jo aiemmin sulhasen kanssa pohtineet tätä hajoamismahdollisuutta ja luultavasti tulen saamaan ensimmäisenä hääpäivänämme (niin, tai siis vuoden kuluttua vihkimisestä tietysti) uuden sormuksen, joka toivottavasti sitten ainakin kestää. Sen ei kuitenkaan ole tarkoitus korvata tätä perintövihkiä, vaan se tulisi lähinnä turvaamaan mielenrauhaani. :D

      Poista
  5. <3 mahtava sormus. Ja mieletön tunnearvo lisäksi vielä tällä.

    VastaaPoista
  6. Tätä tekstiä lukiessa oikein liikuttui... Hienoa, että sormuksen pienennys onnistui :)

    Sormuksen kaiverruksesta päättelin, että taidamme olla hääpäiväkaimoja :) Teidän järjestelyt vain on huomattavasti pidemmällä kuin meillä... Kiva seurata toisen morsiamen suunnitelmia, kun suuri päivä on samaan aikaan :)
    Itsekin perustin blogin hääsuunnitelmia varten http://keepcalmandmarryon2014.wordpress.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihanaa saada hääpäiväkaima! Olen ollut jotenkin ihan varma, että KUKAAN ei mene naimisiin tuona toukokuun lauantaina! :D Tekin tosin ilmeisesti ihan vahingossa päädyitte sitten tuohon päivään. Ja tuota, meidänkään ei välttämättä tarvitsisi olla ihan näin pitkällä kaikissa hankinnoissa ja muissa, mutta satun olemaan melkoinen hätähousu etenkin näissä hääasioissa!

      Poista