Hääpäivän aamu

Nyt kun vatsatautisen perheen vointi alkaa kokonaisuudessaan hieman kohentua, on aika käydä jälleen kiinni hääpäivän tapahtumiin. Hääpäivän aamu valkeni vain muutaman tunnin unien jälkeen. Vietimme viimeisen yhteisen yön susiparina samassa sängyssä koko perhe, mutta aamulla tiemme erkanivat. Kun olin saanut nautittua aamukahvini, sulhanen vei minut ja tyttäremme isäni luokse valmistautumaan. Isä olikin siellä jo hereillä ja meitä odottamassa. Olimme kaikki kuitenkin enemmän tai vähemmän, emmekä muistaneet kuvailla valmistautumista lainkaan. Tämä on kyllä osittain hyväkin asia, sillä olisin ollut aivan liian hermostunut sietääkseni jatkuvaa kuvailua lähelläni. Aivan kuten olin liian hermostunut syömään mitään, vaikka koko aamun ja aamupäivän oli ruokaa tarjolla.

Ninkan huikean taitava ja upea Nina saapui isäni luokse vain vähän meidän jälkeemme. Toisen kaasoni piti olla paikalla samaan aikaan, mutta meille oli syntynyt asiassa pieni väärinkäsitys. Poikkesimme siis alkuperäisestä suunnitelmasta ja aloitimme minun hiuspohjani käsittelyllä. Tämän jälkeen saapuikin kaaso numero yksi, joten aikataulutkin lähtivät jälleen rullaamaan.

Samaan aikaan toisaalla asiat eivät kuitenkaan sujuneet ihan suunnitelmien mukaan. Olin ilmoittanut sulhaselle, että bulldogin voi viedä hoitopaikkaan heti kahdeksan jälkeen - kuitenkin ennen yhdeksää, jolloin siellä ei enää ketään olisi paikalla. Sulhanen oli käsittänyt tämän niin, että koiran saisi viedä vasta yhdeksältä. Onneksi tämä tietokatkos ehdittiin korjaamaan ajoissa ja sulhanen ehti koiran kanssa ajoissa paikalle. Yllätys koettiinkin siinä vaiheessa, kun paikalla ei ollutkaan henkilökuntaa vastaanottamassa koiraa, ja sulhasen puhelimesta oli akkukin loppumassa. Pikaisen soitto- ja viestittelykierroksen jälkeen koira jätettiin ulkotarhaan ja sulhanen pääsi noutamaan bestmanit valmistautumaan kanssaan.

Meidän valmistautumisemme sujui hyvässä aikataulussa. Jokainen oli oikein tyytyväinen meikkiinsä ja kampaukseensa, mutta jälleen kerran minulle tuli kiire muiden valmisteluiden kanssa. Tulostelin vielä viime hetkillä muutamia paperituotteita ja kasailin lisää tavaraa lasten puuhanurkkaan. Nämä kaikki jäivät kuitenkin edelleen sinne isän luokse siinä vaiheessa, kun viimeisetkin ihmiset olivat suunnanneet kohti kirkkoa tai juhlapaikkaa. Myös kasa kehyksiä, jotka piti ottaa mukaan jo perjantaina, jäivät yhä edelleen lauantaina oman kotimme kätköihin. Sentään alla olevassa kuvassa näkyvä tyttärelle suunniteltu panta muistettiin ottaa mukaan, vaikka pieni morsiusneitomme ei sitä enää potrettikuvausten jälkeen suostunutkaan päähänsä laittamaan. Tämäkin upea hiuskoriste on taitavan Ninan käsialaa.

Valmistautumisen huvittavin hetki koettiin, kun kävimme kiivasta soittokierrosta sekä sulhasen että bestmanien kanssa. Muistutin ajoissa, että jokainen miespuolinen tarkistaa kauluspaitansa kunnon ja silittää sen tarvittaessa. Silittämistä tähän päivään asti sujuvasti vältelleet herrat ottivatkin taitavasti ohjat omiin käsiinsä. He nimittäin katsoivat YouTuben kautta opetusvideoita siitä, kuinka kauluspaita silitetään. Ongelmaksi muodostui vain se, etteivät rypyt siloittuneet näilläkään ohjeilla. Onneksi neuvokas morsian muisti kysyä, opetteliko miesväki myös silitysraudan käyttöä. Kukaan miehistä ei ollut tullut ajatelleeksi, että ryppyjen siliämiseen saatettaisiin tarvita höyryä. Ja höyryähän muodostuu vasta siinä vaiheessa, kun silitysraudan vesisäiliö on täytetty.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Siitäkin huolimatta, että unohdin mainita isälle, että pöydällä oleva viehe on tarkoitettu hänelle. Ja siitä, että minun ja tyttären kimput jäivät autuaasti isän keittiöön, kun suuntasimme kohti potrettikuvauksia.