perjantai 21. kesäkuuta 2013

Pukuja ja arvontoja.

Pukustressi on vihdoin täällä. Olenkin jo odottanut sitä. Tähän mennessä olen tyytynyt vain hieman ihastelemaan erilaisia pukuja tietämättä ollenkaan millaista pukua itselleni etsin. Viime päivinä olen kuitenkin selaillut jos jonkinlaisia pukuja ja löytänyt monta mieleistä. Tässä muutamia:

Stella York 5708

Stella York 5683
Stella York 5693


Viimeisin löi minut ällikällä jo ihan siitä syystä, etten ikipäivänä olisi uskonut itseni ihastuvan tuohon! Ja jotenkin yhtäkkiä se tunkeutui tajuntaani, kun alunperin näin sen eräällä kopiosivustolla. Sen jälkeen eksyinkin hääfoorumille itkemään tuon puvun perään, jolloin minut vinkattiin Stella Yorkin puoleen. Selatessani valikoimaa, ihastuin aivan toivottoman paljon tuohon keskimmäiseen (5683) malliin! Ongelma vain on se, että kyseisiä pukuja ei löydä käytettynä Suomesta, ei myöskään ulkomailta. Suomessa ei näytä olevan edes edustajaa Stella Yorkille, vaikka valmistajan sivut hämärästi osoittavat, että Turussa olisi jokin liike.

Jos joku ihanainen tietää liikkeen, joka myy Stella Yorkin pukuja missäpäin Suomea tahansa, olkaa niin ihania ja vinkatkaa!

Tämän vinkumis- ja haaveilupostauksen myötä toivotan kaikille blogin lukijoille rattoisaa juhannusta! Lisäksi mainostan muutamaa arvontaa, joihin hampaiden valkaisusta tai upeista tuoksuista haaveilevat lukijat voivat osallistua: Lulu arpoo apua hampaiden valkaisuun ja Milou puolestaan uskomattoman hyväntuoksuisen setin Jimmy Choolta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti