sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Kerro se kukkasin.

Olen tahkonnut töitä jo monta päivää ja mitä epämääräisempiin aikoihin. Tänäänkin oli vielä edessä työpäivä, jota varten piti herätä aikaisin. Satuin kuitenkin heräämään kirkkain silmin jo paljon ennen kellon soittoa: viideltä. Yöunet jäivät siis alle viiden tunnin mittaisiksi. Sattuneesta syystä aivoni ovat olleet tänään syväjäässä, eikä teksti ole ottanut syntyäkseen.

Kuva
Kuva
Vaikka päässä on tänään - samoin kuin muinakin päivinä - vilissyt tuhansia ajatuksia häihin liittyen, on yksi asia minua pohdituttanut vallan erityisesti. Morsiuskimppu. Olen (luultavasti) tullut siihen tulokseen, että jätän korukimpun vain ajatuksen tasolle. Meille tulee koristeluihin paljon paperisia koristeita, sillä juhlaan osallistuu myös allergisia henkilöitä, joten haluamme välttää aiheuttamasta heille harmia. Samalla myös haluamme säästää rahaa - ja minä haluan saada käsilleni jotakin konkreettista tekemistä, kun häihin on vielä yli kymmenen kuukautta aikaa! Siksi haluan saada kimppuuni aitoja kukkia, siitäkin huolimatta, etten tule kuivattamaan kimppua jälkikäteen.

Morsiuskimpun valinnasta on lukuisia kirjoituksia Internetin syövereissä. Perinteisesti morsiuskimpun valinta on ollut sulhasen tehtävä, sillä kimppu on ollut sulhasen lahja morsiamelle. Nykyään ei taida sellaista morsianta löytyä, joka antaisi sulhaselle täyden vapauden kimpun valinnassa... Kimpun valintaa kun ei ohjaa vain morsiamen tai sulhasen mieltymykset, vaan myös lukuisat muut tekijät. Tärkeimpänä näistä tietysti morsiamen puvun tyyli. Valinnasta tulee ilmeisen vaikea, mikäli sulhanen ei ole nähnyt morsiamen pukua lainkaan. Häät ja juhlat -sivusto on tiivistänyt hyvin morsiuskimpun valintaa ohjaavia tekijöitä: "Hääparin mieltymysten ja tyylin ohella morsiuskimpun valintaan vaikuttaa vahvasti myös juhlapaikka, häiden ajankohta, häihin valittu teema sekä mahdolliset allergiat." Painavia ja huomionarvoisia seikkoja on siis hyvin, hyvin paljon. Kuinkahan moni morsian muistaa huomioida, että kimpun väriä valitessa on otettava huomioon myös morsiamen ihon sävy ja hiusten väri?
Kuva

Kuva
Mitä minä sitten olen ajatellut? Alkuun hyvinkin paljon kaikenlaista, ennen kaikkea valkoista liljaa ja pionia. Hinnoittelu ja saatavuus katkaisivat kuitenkin ajatuksenjuoksuni melko pian. Ajatuksenani on kuitenkin alusta asti ollut kokovalkoinen kimppu, joten pitkän perehtymisen ja kuvaselailun jälkeen päädyin siihen, että minulle tulee pyöreä kimppu joko valkoisista neilikoista tai sekoitus valkoista ruusua ja neilikkaa. Tosin haluan vielä varmistuksen näihin suunnitelmiini ammattilaiselta, kunhan olen pukuni hankkinut. Uskoisin kuitenkin, että perinteisen malliselle, valkoiselle kimpulle ei kovin kummoisia rajoituksia tule. Toisaalta myös limensävyistä neilikkaa sisältävä kimppu olisi mitä upein...

Kuva


Kuva


Heittokimppua en tule erikseen hankkimaan, vaan heitän oman kimppuni - siis jos ylipäätänsä heitän kimppua. Omaa kimppuani minun on kuitenkin turha alkaa säästelemään, sillä emme ole, emmekä tule varaamaan rahaa kimpun kuivattamiseksi.

Kun sitten vielä pohditaan, mitä hääkimpulla viestitään, löytyy tähänkin sivustoja. Tärkeää oikean sanoman välittämiseksi on valita oikeanlaisia kukkia juuri oikea määrä. Mikäli olisin valinnut liljan, olisi kimppu viestittänyt puhtaudesta ja suloisuudesta. Pioni olisi ollut samoilla linjoilla viestittäessään terveydestä, mutta se olisi kielinyt myös menestyksestä. Sen sijaan valkoinen neilikka on kiinalainen avioliiton symboli ja viestittää lisäksi viattomuudesta ja lahjakkuudesta. Valkoinen ruusu puolestaan merkitsee muun muassa viattomuutta, puhtautta ja nöyryyttä. Näitä merkityksiä lueskellessa alkaa mielikuvituskin laukata mitä mielenkiintoisimpia uria. Pitääköhän sittenkin vaihtaa suosikkikukkaa, heh...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti