Paljon tekstiä ja yksi kuva: paljastuksia hääpuvusta.

Tänään oli se päivä, jota odotin koko kuluneen viikon. Jo eilen olin jännityksestä kiukkuinen ja aamulla ärtyisyyttäni oli jo mahdotonta olla huomaamatta. Jännitys, mikä ihana tekosyy. Ei sentään, kyse ei kuitenkaan ollut mistään bridezillamaisesta keuhkoamisesta tai siitä, että koko päivä olisi ollut pelkkää äkäistä karjahtelua. Tänään kuitenkin pienetkin vastoinkäymiset tuntuivat yllättävän suurilta, kun odotin pelonsekaisin tuntein hääpukuni sovitusta.

Onneksi minulla oli tukena ja turvanani rakas siskoni, joka kaasonanikin toimii. Sisar rauhoitteli, ja onnistui pitämään minut edes jokseenkin tässä maailmassa. Kun kaivoimme hääpukuni esiin isäni vaatehuoneen perukoilta, sisar ihasteli pukua kovaan ääneen ja itse olin vähällä tirauttaa kyyneleitä. Omat kyyneleeni eivät suinkaan johtuneet puvun kauneudesta, vaan niistä pukua kohtaan tuntemistani peloista. Puku näytti mielettömän kauniilta siinä henkarilla roikkuessaan, mutta kuinka kävisi, kun se olisi tiukasti ylläni? Ei auttanut muu kuin ryhtyä sovittamaan.

Minulla oli mukana kaikki tarvikkeet jopa alusvaatteita myöten. En tietenkään pukenut hääpäivälle varattuja alushousuja tai kiskonut jalkaani stay up -sukkia. Halusin kuitenkin sovittaa pukua korsetin kanssa, sillä olen alusta asti halunnut liittää korsetin osaksi hääpukeutumistani. Siitäkin huolimatta, että Morsiusgalleriassa sanoivat, ettei minun hääpukuni tarvitse alleen muuta kuin olkaimettomat rintaliivit. Minua jännitti, josko korsetti vilkkuisi jommaltakummalta puolelta puvun yläreunasta tai korsetin luut paistaisivat puvun läpi sijoittuessaan mitä todennäköisemmin eri kohtiin kuin puvun omat luut. Kummatkin pelot osoittautuivat aiheettomiksi, sillä korsetti asettui riittävän matalalle eikä hääpuvun läpi paistanut ainutkaan luu.

Mutta sitten se suurin pelkoni... Entä jos puku ei imartelekaan vartaloani? Entä jos se korostaa vartaloni huonoja puolia eikä lainkaan peitä niitä? Olin jo sanonut kaasolle, että meillä on luultavasti ensi viikolla edessä matka Morsiusgallerian Tullivapaille päiville. Olin aivan varma, että puku olisi katastrofi. Kun puku oli ylläni, koin sen saman tunteen kuin nähdessäni puvun ensi kertaa. Tässä se on. Kun kuljin suuren peilin eteen, jännitys kupli yhä mahassa - ehkä pahempana kuin kertaakaan aiemmin näinä päivinä. Ja siinä se oli, minun pukuni:

Tässä kaason tärisevin käsin huonossa valaistuksessa otettu kuva, joka ei anna puvulle oikeutta. Päätin luottaa sulhaseen ja uskaltaa julkaista kuvamateriaalia aarteestani. Puku on nyt jo edesmenneen Forever Yoursin mallistoa, ja minä rakastan sitä niin. Kaulakoru on sen kanssa upea ilmestys, mutta uuden hiuskorun joudun ikävä kyllä itselleni etsimään. Se vain oli liikaa tuossa kokonaisuudessa ja teki minusta jokseenkin halvan näköisen. Nyt olenkin seikkaillut Ninkan puodissa ja löytänyt sieltä ihania vaihtoehtoja. Menin kuitenkin missaamaan ne muuttoalennukset! En siis vielä näillä sekunneilla tilaa uusia hiuskoruja, vaan päädyn odottelemaan uusia alennuksia ja arvontoja.