Hyvät ja huonot uutiset

Kerrottakoon ensiksi hyvät uutiset. Sain tänään aamupäivällä viestin Kelloliike T. Soikkelilta, jonne sormukseni vein pienennettäväksi ja kaiverrettavaksi. Toivoin kovasti, että pienennys olisi onnistunut, sillä viestissä mainittiin ainoastaan, että sormukseni olisi nyt noudettavissa. Sormuksen olisi pitänyt olla valmis vasta viikon päästä, joten sen vuoksi jännitin, olisiko se sittenkin liian huonokuntoinen pienennettäväksi. Onneksi ei ollut! Sain hakea kauniin kiiltävän sormukseni, joka istuu sormeeni täydellisesti. Korjausoperaatio tuli lisäksi maksamaan vähemmän kuin liikkeessä alunperin arveltiin; kahdeksankymmentä euroa peritystä aarteesta on mitätön summa.

Huono uutinen on se, että sormus on juuri niin huonossa kunnossa kuin voi olettaakin. Äitini ei tainnut huollattaa sitä kertaakaan niiden kahdenkymmenenneljän avioliittovuoden aikana, joina kantoi sormusta sormessaan. Auts! Voitte siis kuvitella sormuksen tuomion. Pienennys onnistui, mutta istutukset ovat heikossa kunnossa ja koko sormus kulunut. Korjausoperaatioihin ei kultasepän mielestä kannata ryhtyä. Tämä siis tarkoittaa sitä, että minun on varjeltava tätä sormusta ja pidettävä siitä huolta kuin kalleimmasta aarteestani.

Minua hieman jännitti, että mielipiteeni olisi ehtinyt muuttua sinä aikana, kun sormus oli sepän luona korjattavana. Mitä jos se viisikivinen sormus ei sittenkään tunnu omalta? Entä jos sittenkin haluan suuremmat timantit tai pidemmän rivin? Kävin läpi samoja tunteita kuin hääpuvun sovitusten välissä. Mutta kun laitoin sormuksen sormeeni, tiesin sen olevan oikea. Se on äidiltä peritty, ja sitä tahdon kantaa. Se on merkkinä isän ja äidin avioliitosta - siitä kuolemaan asti kestäneestä. Nyt se toivottavasti säilyy nimettömässäni meidän avioliittomme merkkinä vähintään yhtä pitkään. Sormuksen tarinaa kertovat sen sisäpintaan kaiverretut päivämäärät: 13.2.88 sekä 3.5.2014. Ei nimiä, ei nimikirjaimia - numerot kertovat tarpeeksi.

Ensi vuoden toukokuussa sormeani koristaa siis kaksi sormusta. Kohinoorin kihlasormukseni saa seurakseen perintökalleuden. Molemmilla sormuksilla on suuri tunnearvo, sillä kihlasormus on miehen itsensä valitsema. Kosinta sormuksineen tuli täytenä yllätyksenä, enkä ikimaailmassa olisi voinut sormusta vaihtaa toiseen, vaikka alunperin olisinkin toivonut valkokultaista kihlaa. Kun tämän timanttileikatulla uralla varustetun keltakultaisen kihlan pujotin sormeeni, tiesin sen siihen jäävän.

Enää hieman yli seitsemän kuukautta.