Väsyneen viimeiset minuutit.

Kuva

Tänään kannoin autosta 1440 arkkia silkkipaperia: vihreää, harmaata ja valkoista. Jos meillä ei olisi näin mahdottoman huono valaistus, ottaisin nyt kuvan. Miksi? Siksi, että lattiamme on täynnä rutattua silkkipaperia, suuria ja kirjavia paperisilppukasoja sekä epämääräisen muotoisia kukkateippipalluroita. Ei tullut neilikoita (ja kyllä, tiedän niiden olevan alunperin kreppipaperista) eikä myöskään pikkuriikkisiä pom-pomeja servettirenkaita somistamaan. Kumpainenkin vaatii ehkä hieman harjoitusta vielä täyttääkseen minun korkeat henkilökohtaiset standardini. Mies onneksi oli poliittisesti korrekti vastauksissaan, eikä saanut niskaansa saksia, ei edes silkkipaperitolloa.

Olen tässä puolenyön tienoilla mielenkiintoisessa olotilassa. Katseeni harhailee toistuvasti silkkipaperisuttuihini, sormeni näpyttelevät tekstiä läppärille ja jostain syystä ajaudun vähän väliä nojailemaan taaksepäin sohvalla ja selaamaan Pinterestiä myös puhelimellani. Toiminta on kohtalaisen hajanaista tähän aikaan, kun herätyskello on aamulla soinut puoli kuudelta. Ja tapani mukaan heräsin jo kymmenen minuuttia ennen virallista herätysaikaa, eli kaksikymmentä minuuttia yli viisi.

Huomenna yritän viimein saada aikaan edes yhden säädyllisen paperineilikan ja kuvata sen todisteeksi teille lukijoille. Lisäksi aion pakottaa miehen tekemään kanssani päätöksen pitopalvelusta. Ja ennen kaikkea: ulkoilla kevätsäässä koko perheen voimin. Illan aikana voisin ehkä jopa kirjoittaa sanasen siitä, kuinka suhtaudun vartalooni, liikuntaan ja ruokailuun nyt, kun hääpäivämäärä on tiedossa.