lauantai 18. toukokuuta 2013

Hetken irtiotto ja lepo - niinkö se oli?

Kuva
Olen ottamassa etäisyyttä. Olen saaressa, linnut laulavat, ja ulkona ruohikolla on kasa vanhoja lautoja. Minulla on mukanani kirjat, joita tarvitsen opintojeni loppurutistukseen - siihen yhteen ainoaan esseeseen, jonka jälkeen ei tarvitse käytännössä katsottuna tehdä mitään muuta kuin töitä.Siksi minulla on myös kannettava mukanani. Minun pitäisi työstää esseetä, rauhoittua ja levätä. Toisin sanoen minun pitäisi ottaa etäisyyttä hääsuunnitteluun.

Ja tässä minä istun. Kirjoitan blogia, koska askartelua kaipaavat sormeni syyhyävät malttamattomina ja päässäni pursuaa lukuisia ideoita. Siksi myös mökin pihalla on kasa vanhoja lautoja. Niistä minä teen meille hääjärjestelyihin ja -koristeluihin muutamia laatikoita, tienvarsikylttejä sekä juhlapaikan pihalle suuremman kyltin. Aamukahvia juodessani klikkailin Pinterestiä ja ihailin toisten morsianten askartelutaidetta. Kulkiessani tyttären kanssa mökin pihamaalla katselin puita "sillä silmällä". Olen päättänyt, että meidän vieraskirjanamme toimii puu, johon viestit ripustetaan. Minun on mahdotonta kääntää aivojani koulutyön ääreen, sillä hääsuunnittelu soljuu toistuvasti mieleeni mitä kummallisimmin assosiaatioin.

Kuva
Pitopalveluista on tullut entistä enemmän tarjouksia - koko ajan vain kiinnostavampia. On varmaa, että alkupalapöydässämme on runsaasti kalaa ja salaatteja. Pääruoaksi toivoimme naudan paistia tai filettä; sen kanssa useimmat ehdottavat tarjoiltavaksi paahdettuja juureksia sekä esimerkiksi timjamiperunoita. Eräässä kohtuuhintaisessa tarjouksessa oli jopa laitettu kahvin kaveriksi jokin pieni leivos tai muu makea pala. Mehän ilmoitimme tarjouspyynnöissä, että kakun järjestämme itse. Tosin, on meille tullut tarjouksia, jossa mitään toiveitamme ei näkynyt ja kakku yhä keikkui listoilla. Arvanette, että muut tarjoukset tuntuivat näissä kohdin huomattavasti kiintoisammilta. Onneksi on mistä valita.

Toivoisin, että saisin pian laittaa tänne blogiin teidän lukijoiden nähtäväksi jotain konkreettista. Sopii siis toivoa, että tilaamani silkkipaperit saapuvat pian, samoin tyllit ja Kiinasta asti matkaavat ensimmäiset oikeat häätarvikkeet. Ennen kaikkea, toivottavasti keskiviikkoinen juhlapaikan katsastus sujuu toiveideni mukaisesti ja vahvistamme tekemämme varauksen!

Tämän kaiken intoilun, suunnittelun ja pohdiskelun keskellä olen muuten täysin unohtanut kertoa meistä parina. Huomenna täytynee hetkeksi jättää ylimalkaiset suunnitteluajatukset syrjään ja keskittyä ihan vain meihin, tulevaan aviopariin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti