Ajatuksia ja tunnelmia hääpäivän jälkeen

Vähitellen on hiljaisuus tehnyt tilaa blogiin. Alkujaan jännitin häiden jälkeen koittavaa ajanjaksoa, pelkäsin blogin hiljentymistä ja tyhjyyden tunnetta. Nyt kun häistä on liki kaksi kuukautta aikaa, olen ehtinyt käydä läpi valtavan laajan tunneskaalan ja saanut huomata, ettei se elämä lopu, vaikka hääblogin kirjoittaminen onkin jäänyt taka-alalle.

Hääjuhlan jälkeinen viikko kului vauhdilla. Olin päivä toisensa jälkeen siinä samassa euforisessa tilassa, jonka vallassa vietin myös hääpäivää. Olin onnellinen, itkuinen ja aina vain niin onnellinen. Kävin mielessäni yhä uudelleen läpi päivän tapahtumia, iloitsin ja kyynelehdin vähän. Vaikka päivä oli ollut epävakainen kaikissa sateissaan ja kylmissä tuulenpuuskissaan, olin aina vain onnellisempi niistä muistoista, joita jokainen pieni epäonnistuminen meille muodosti.

Kun pari viikkoa hääjuhlasta oli kulunut, oksennustaudit voitettu ja arkielämä palannut uomiinsa, iski minuun se ahdistus, jota etukäteen pelkäsin. Olimme viettäneet ikimuistoista hääjuhlaa ja saaneet muistoiksi maailman kauneimmat kuvat ja liikuttavimman mahdollisen videon. Vähitellen odotuksen ihmeellisyys vaihtui apatiaan. Ei ollut enää mitään odotettavaa - ainoastaan kasa muistoja koottavana. Elin hetken aikaa tunteiden sekamelskassa: olin onnellinen avioliiton alkutaipaleesta, mutta surullinen siitä, että vuoden kestänyt prosessi oli saapunut päätökseen. Päivä oli upea, ja meille jäi vielä upeammat muistot. Siitä huolimatta elin pitkään siinä tunteessa, että olin jotain vailla.

Vähitellen arki alkoi taas tuntua omalta: rauhoittavalta ja mukavalta. Tuntui mahtavalta, kun vapaapäivää sai taas viettää haluamillaan tavoilla ilman tarvetta suunnitella ja aikatauluttaa jokaista hetkeä. Ei tarvinnut suorittaa, ei valmistella, ei saada projekteja valmiiksi. Sai vain olla ja pyhittää aikaa perheelle. Vihdoin oli aikaa mökkeillä, käydä eväsretkillä, lukea kirjoja ja ennen kaikkea valmistautua siihen, että syksyllä meistä kasvaa entistä suurempi perhe.

Nyt arki on syrjäyttänyt häähattaran. Viikot ovat kuluneet asuntolainoja kilpailuttamalla, sopivia asuntoja etsimällä, tarjouskilpailuja jännittämällä sekä syksyn tuloon valmistautumalla. Vielä tammikuussa luulin, että aloittaisin viikon päästä kolmen viikon kesäloman ja odottaisin sen jälkeen häämatkaa innosta, onnesta sekaisin. Kesäloma vaihtui työntäyteisiin päiviin, kun äkisti päätin keväällä muuttaa elämän suuntaa ja ottaa vastaan aivan uudenlaiset työkuviot. Häämatkakin piti siirtää, kun kolmeveen pikkuveli ilmoitti tulostaan.

Asiat eivät kuitenkaan ole hullummin. Häätavarat ovat vähitellen löytäneet tietään uusille omistajille, uusille innokkaille hääsuunnittelijoille. Elämää tahdittavat nyt sopivan omakotitalon metsästys sekä pienen vauvan odotus. Kaiken tämän ohella käydään tietenkin töissä, eletään kolmeveen rytmissä ja hoidetaan parisuhdetta. Kirjoitustahti on tässä myllerryksessä hiipunut, mutta innostus blogimaailmaa kohtaan on säilynyt. Kuka tietää, ehkä tässä kesän aikana viriää vielä jokin uusi blogiprojekti.

Nämä eivät suinkaan vielä ole jäähyväiset. Kirjoitan vielä - omaan ja perheelle sopivaan tahtiin tosin. Tälläkin hetkellä on vielä monta pientä tarinaa hääjuhlasta aukaisematta. Hiljaa hyvä tulee, eikö vain?

Kaikkien kuvien oikeudet kuuluvat valokuvaaja Denis Heimoselle, ethän kopioi luvatta.

Hääjuhlan yksityiskohtia

Hääjuhlan käsittely on hetkellisesti jäänyt hieman taka-alalle. Kesä tulee, vatsa kasvaa ja pienen pojan potkut tuntuvat päivä päivältä voimakkaampina. Ajatukset siirtyvät siis vähitellen hääjuhlasta läsnäolevaan kesään ja tulevaan, muutoksia täynnä olevaan syksyyn.

Ajattelin kuitenkin vilautella teille yksityiskohtia hääjuhlamme somistuksista ennen kuin pääsemme käsittelemään hääjuhlamme vieraskirjan toteutusta. Yksityiskohdat muodostuivat erittäin tärkeäksi osaksi hääjuhlaa jo suunnittelun alkumetreillä. Poimin idean sieltä, toisen tuolta, ja huomasin äkisti, että ideoita oli enemmän kuin aikaa niiden toteuttamiseen.

Kivoja yksityiskohtia ja pieniä kokonaisuuksia saimme kuitenkin aikaiseksi. Tässä kuvasatoa siitä, miltä juhlapaikalla näytti perjantaipäivän iltana.

Ps. Hääkirppis täydentyy koko ajan!

Hääkirppis

Kuvaaja: Denis Heimonen

Olen tänään availlut sivun hääkirppikselle, jonne tuotteet vähitellen päivittyvät myyntiin. Mikäli olette kiinnostuneet tuotteista, joita ei kirppiksen puolella vielä näy, ottakaa rohkeasti yhteyttä. Boolimaljat ja sinnkivadit ovat saaneet varauksia jonoksi asti, joten niiden perään ei välttämättä enää kannata kysellä. Muut ovat vapaata riistaa.

Jokaisen morsiamen painajainen

Tätä osa teistä on ehkä aavistellutkin. Blogin aktiivisuuteen tuli äkillinen notkahdus alkuvuodesta, kun tammikuun kahdenkymmenenyhdeksän julkaisun jälkeen olikin helmikuussa luvassa enää yhdeksäntoista, maaliskuussa kolmetoista. Helmikuussa ilmoitin myös etsiväni uuden puvun, kevyen ja keväisen, vain parin kuukauden varoitusajalla. Kaikkien unelmieni mukainen pitsipuku sai väistyä, kun kevät kolkutteli rintaa.

No, arvaattehan te sen jo. Ei se ollut kevään kolkutusta, vaan jotain ihan muuta. Ehkä jokaisen morsiamen pahin painajainen. Viidentenä päivänä helmikuuta saimme varmistuksen siitä, että hääjuhlassamme on mukana kutsumaton vieras, pieni salamatkustaja. Uutisen myötä maailmani kääntyi hetkeksi ylösalaisin.

Kuva

Sulhasta yllättävä uutinen ilahdutti - hieman hankalasta ajankohdasta huolimatta. Itse pohdin unelmapuvun menetystä, häämatkan siirtymistä, polttareita ilman rohkaisevaa drinkkiä. Valokuvissa vilahteleva pallovatsa oli yksi pahimmista painajaisistani. Onneksi takana on niin monta yhteistä vuotta ja vahvistavaa kokemusta, joiden ansiosta sulhanen osasi ottaa tilanteen haltuun. Vain muutamassa päivässä suruni oli vaihtunut kuplivaan iloon ja jännitykseen. Yhä edelleen tunsin haikeutta unelmieni pitsipukua kohtaan, mutta vähitelleen ajatukset alkoivat kääntyä toisaalle.

Kevät toikin hääsuunnittelun osalta mutkia matkaan. Aikataulut eivät pitäneet, kun en väsymykseltäni kyennyt edes blogin kommentteja lukemaan. Tuhat ja yksi projektia odotti valmistumistaan, odotti ja odotti. Viikot vierivät, mutta asiat eivät edenneet. Yhä useammin huomasin kulkevani sieltä, mistä aita oli matalin. Ajatukset kulkivat puolitiessä: hääsuunnittelua varjostivat nyt pelot ja epäilykset. Polttareita järjestävät kaasoni saivat tiedon heti alkumetreillä, mutta muuten asia pidettiin salassa. Vasta polttaripäivänä jouduin kieltäytymään juomatarjoilusta ja ikään kuin kostona lauloinkin loppuillasta duettoa Paula Koivuniemen kanssa Pressan lavalla.

Kuva

Alun peloista ja epäilyksistä huolimatta kaikki sujui hyvin. Selvisin polttareista, hääjuhlan puheista ja jopa siitä uuden hääpuvun metsästyksestä. Ei tuo Lillyn tyllihelmainen puku koskaan tuonut minulle sitä tunnetta, jonka Forever Yoursin upea pitsiluomus minulle antoi. Siitä huolimatta tunsin itseni kauniiksi puvun kanssa ja mikä tärkeintä, se antoi anteeksi tuon kasvavan vatsakummun. Osa vieraista sai kuulla uutisen silloin, kun ensimmäinen ultraäänitutkimus oli takana. Monet vieraista kuitenkin pääsin yllättämään puheellani, jossa viittasin tulevaan syksyyn kutakuinkin näin:

"Olen onnellinen tästä perheestä, jota olen kanssasi saanut rakentaa. Olet parhain mahdollinen isä; olet huomaavainen ja aidosti läsnä. Erityisen onnellinen olen siitä, että syksyllä saamme jälleen nähdä uuden ihmeen, uuden pienen elämän syntyvän."

Hääjuhla sai uutisen ansioista aivan uudenlaisia piirteitä, merkittävää syvyyttä ja lupauksen elämän jatkumosta. Kun kaksi viikkoa sitten saimme varmistuksen siitä, että vatsassa kasvaa pieni ja terve poika, alkoi syksykin tuntua aivan uudella tavalla odottamisen arvoiselta.

Meidän valintamme: VideoTimo

Minä en malta kertoa päivän tapahtumista ja sisällöistä loogisessa järjestyksessä, vaikka kuinka yritän. Aina tulee mieleen jokin uusi ja innostava kirjoitusidea, joka on pakko saada eetteriin välittömästi. Tällä kertaa tämä innostukseni ja ihastukseni liittyy hääjuhlan videointiin.

Itse juhlasta on nyt lähes kuukausi aikaa. Olemme miehen kanssa ihastelleet lukuisia kertoja päivän kuvasaldoa ja niitä upeita hetkiä, joita valokuviin on ikuistettu. Myös neiti kolmevee on innoissaan bongailemassa vieraita kuvista ja kertoilemassa omaa tarinaansa hääpäivän tapahtumista. Kuvien avulla saa kerta toisensa jälkeen palata niihin sykähdyttäviin hetkiin, ilon kyyneliin ja pakahduttavaan onnen tunteeseen. Minulle tulee hyvä olo, joka kerta katsellessani ammattitaitoisen valokuvaajamme taidonnäytteitä.

Valokuvat vain eivät kerro koko tarinaa. On monia sellaisia asioita, jotka jäävät valokuvista puuttumaan. Siksi me päätimme palkata valokuvaajan lisäksi myös videokuvaajan. Tämä tosin vaati minulta suostuttelun erityisosaamista, sillä emme olleet budjetoineet videokuvausta lainkaan - ja voitte arvata sulhasen ensireaktion. Lopulta päädyimme kompromissiin: minä sain tahtoni läpi videokuvauksen suhteen ja sulhanen sai vaihtaa entisen automme Volvoon. Tässä vaiheessa ratkaisu oli sulhasen mielestä jokseenkin onnistunut, vaikka videokuvauksen tarpeellisuudesta hän ei vielä ollutkaan kovin vakuuttunut. Mutta enpä minäkään ollut tässä vaiheessa vielä vakuuttunut siitä, että meidän tarvitsi upottaa jälleen tuhansia euroja astetta hienompaan autoon.

Nyt, katseltuamme häävideomme kerta toisesa jälkeen, kumpikin meistä vannoo videokuvauksen nimeen. Tuore aviomies tiesi kertoa, ettei muistanut vihkimisestä sanaakaan. Hän ei ollut edes varma, oliko kuunnellut papin puhetta lainkaan, mutta häävideolta löytyvät ilmeet ja eleet kertoivat sulhasenkin olleen tilanteen tasalla. Videon katselu herätti uudelleen niitä tunteita, joita vihkimisessä koimme. Samaa jännitystä ja kihelmöintiä, ylpeyttä ja rakkautta. Papin sanat herättivät jälleen ajattelemaan parisuhdetta, rakkautta ja avioliittoa. Hääjuhlan jälkeen sanojen merkitys on vain syventynyt. Tuntui hyvältä, että saimme kaikessa hiljaisuudessa kuulla ne sanat uudelleen ja pohtia niitä häähumun laannuttua.

Jälkikäteen ajateltuna olen myös hyvin hämmästynyt siitä, kuinka huomaamaton tämä taidokas videokuvaajamme työskentelyssään oli. Suuri kamera oli aina mukana, kun jotain tapahtui, mutta se liikkui hyvin vaivihkaa vieraiden keskuudessa. Kameramiehen läsnäolo ei haitannut meitä, eikä se tuntunut häiritsevän vieraitakaan. Huomaamattoman työskentelytapansa lisäksi Timolla oli upea tapa ottaa kontaktia ihmisiin lähellään. Häntä oli helppo lähestyä, hänen positiivisuutensa ja upeat vuorovaikutustaitonsa tekivät myös vieraiden olon helpoksi. Huolimatta videokamerastaan hän oli kuin yksi vieraista.

Te olettekin jo nähneet lyhyen version hääpäivästämme, joten videokuvauksen laadusta minun ei tarvitse kertoa mitään. Vastoinkäymisistä ja haasteista huolimatta video onnistui täydellisesti. Haastava ja itsepäinen vahtimestarikaan ei hidastanut pätevän videokuvaajan toimintaa. Häävideon avulla saamme palata yhä uudelleen niihin papin lämpimiin sanoihin ja havahduttaviin puheisiin rakkaudesta. Yhä uudelleen saamme katsoa, kuinka neiti kolmevee on esittänyt koko tunteidensa kirjon ja ottanut koko persoonallaan osaa tähän perheemme yhteiseen juhlaan. Kerta toisensa jälkeen myös kolmevee on halunnut katsoa, kuinka isi ja äiti tanssivat ja kuinka hän itse on sitten serkkupoikaansa tanssittanut. Näistä hetkistä eivät pelkät kuvat riitä kertomaan.

Kaikkien kuvien oikeudet kuuluvat valokuvaaja Denis Heimoselle, ethän kopioi luvatta.

Hääjuhlan ohjelmaa

Me olimme tietoisesti päättäneet, että halusimme hääpäivään mahdollisimman vähän aikataulutettua ohjelmaa, joka sitoisi ihmiset omille paikoilleen istumaan. Halusimme tarjota vieraille mahdollisimman paljon aikaa vapaaseen seurusteluun, joka myös mahdollisti meidän sujuvan liikkumisemme häävieraiden pöydissä. Yksi ajankohdasta riippumaton ohjelmanumero oli vieraskirja, jonka täyttämiseen vierailla oli muutamakin eri mahdollisuus, mutta näitä käsittelen sitten aivan omassa kirjoituksessa.

Yksi ohjelmanumeroista ja loistava jäänrikkoja oli hääbingo, joka oli jaettu jokaisen vieraan paikalle. Hääbingot olin tehnyt ja tulostellut itse - lopulta aivan viimeisillä hetkillä, kun alkuperäiset suunnitelmat häälehden suhteen menivät mönkään. Hääbingo sai aikaan runsaasti keskustelua heti ensimmäisistä minuuteista alkaen, joten se todella toimi hyvänä jäänrikkojana. Bingo aiheutti myös sen, että sulhasta kehoitettiin alati riisumaan takkinsa ja minua pyydettiin nostamaan helmojani. Vieraat olivat innoissaan metsästämässä bingoja, mutta läheskään kaikki eivät tulleet lunastamaan palkintojaan. Palkinnoiksi meillä oli pääasiassa varattu kuohuviiniä - myös alkoholittomana versiona. Jossain vaiheessa iltaa liikkui myös huhu, että palkinnot olisivat loppuneet. Mysteeriksi jäi, kuka tällaisen huhun pisti kiertämään, mutta ainakin sen kautta saatiin monet hyvät naurut.

Hääbingon lisäksi yksi jännittävimpiä ohjelmanumeroita oli salatehtävä, joita olimme varanneet runsaasti vieraskirjapöydälle. Olin moneen kertaan miettinyt sopivaa tapaa salatehtävien toteuttamiselle, mutta lopulta päädyimme julkistamaan ohjelmanumeron heti hääjuhlan alkumetreillä. Ajattelimme, että moisesta ohjelmanumerosta kuuluttaminen madaltaisi vieraiden kynnystä tehtävien tekemiseen. Illan aikana sulhaselta muun muassa pyydettiin rahaa parkkiautomaattiin, joita ei varmasti ole Sipoossa ainuttakaan. Lisäksi hääparista oli taiteiltu upea potretti lasten puuhanurkkauksessa.

Näyttävin salatehtävän suoritus nähtiin kuitenkin jo häävideollakin. Sisareni oli nimittäin saanut tehtäväkseen tavoitella sukkanauhaa näyttävästi. Tästä rakas sisareni suoriutui enemmän kuin hienosti saaden aikaan melkoisen nauru- ja aplodimyrskyn. Minä itse sen sijaan meinasin jo juhlatunnelmissa unohtaa sekä kimpun että sukkanauhan heitot. Onneksi loistava videokuvaajamme oli ajan tasalla ja sattui näistä ohimennen minulle keskustelumme yhteydessä mainitsemaan.

Nämä olivat suurimmat ohjelmanumerot koko päivässä. Lisäksi tietysti leikkasimme kakkua suuren yleisön edessä, tanssimme valssia ja tarjosimme vieraillekin lukuisia mahdollisuuksia tanssahdella. Vierasmäärän kutistuttua tanssiväkikin oli karsiutunut aika vähäiseen määrään, mutta se ei kyllä menoa haitannut. Erityisen upeita hetkiä tanssilattialla koettiin viimeisten kahdenkymmenen minuutin aikana, jolloin tunnelma oli katossa ja tanssilattialla lähes kaikki paikalla olevat vieraat - isäni mukaan lukien.

Lisäksi saimme upeita yllätysohjelmanumeroita, joita emme osanneet odottaa lainkaan. Odotimme saavamme noin kolme puhetta ruokailun jälkeen, mutta hääpäivää edeltävänä päivänä saimmekin tietää, ettei kukaan lopulta ollut valmistautunut puheita pitämään. Sulhasen veli tosin rohkaistui lopulta ja lausui kuitenkin muutaman sanasen meille. Lukuisten puheiden sijaan saimme kuitenkin useita upeita lauluesityksiä sekä yhden mahtavan räppiduon taidonnäytteen, joka kyllä harmillisesti kiellettiin kuvaamasta videolle. Näiden yllätysohjelmienkin takia oli hyvä, että emme itse olleet järjestäneet iltaa täyteen.

Kaikkien kuvien oikeudet kuuluvat valokuvaaja Denis Heimoselle, ethän kopioi luvatta.

Hääkirppis avautuu vähitellen

Koska hääjuhlasta on jo liki kuukausi aikaa, on tässä ehtinyt moneen kertaan kasailla ja laskeskella tavaroita. Hääpukukin on jo pesetetty, joten suuresta Trash the Dress -kuvausinnostani huolimatta on aika laittaa puku myyntiin. Tai oikeastaan pitäisi puhua puvuista monikossa, sillä minun pukusuunnitelmanihan muuttuivat vielä viime hetkillä.

Nyt on siis aika tehdä kaappeihin tilaa ja käynnistellä hääkirppistä. Ensimmäisenä myyntiin tulevat nämä ihanat puvut. Käyttämättä jäänyt pitsipuku on ostettu uutena Morsiusgalleriasta viime kesänä. Tämä Forever Yours -merkkinen pitsipuku on merenneitomallinen ja siinä on kaunis tyllihelma. Valitettavasti minulla ei ole kunnollista kuvaa siitä itseni päällä, sillä poistin kaikki kuvat puvusta, jotta sulhanen ei olisi vahingossakaan niihin törmännyt. Puku on kokoa 34-36 ja se on varustettu vetoketjulla. Lisää kuvia puvusta löytyy googlettamalla "Forever Yours 13126".

Lisäksi myyn hääpäivänä käyttämäni puvun, joka on Lillyn viime vuoden mallistoa. Tämän A-linjaisen puvun mallinumero on 08-3206. Puku on kokoa 36, mutta puvun yläosaa on hieman levennetty saumoja avaamalla. Lisäksi puvun pitkä tyllilaahus on poistettu, joten puvun takaosa on vain hieman etuosaa pidempi. Itse en käyttänyt puvun alla vannetta, joten pukua voi todistettavasti käyttää sekä vanteella että ilman. Tässä puvussa on nyöritys, joten koon suhteen on melko runsaasti pelivaraa.

Olen itse 172 senttimetriä pitkä, ja hääpäivänä jalassani oli ballerinat. Pitsipukua ei ole lyhennetty lainkaan, joten sen kanssa olisin voinut käyttää muutaman sentin korkoja. Puvuista pyydän 450 euroa kappaleelta, mutta niistä voi tehdä myös tarjouksen. Pukuja pääsee sovittamaan Keski-Uudellamaalla, mutta tarvittaessa voidaan sopia sovituksista ja puvun kuljetuksista lähialueelle, esimerkiksi pääkaupunkiseudulle. Yhteydenotot sähköpostilla: vaimoksi2014@gmail.com . Kysymyksiä voi toki esittää myös kommenttikentässä.