sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Meidän valintamme: VideoTimo

Minä en malta kertoa päivän tapahtumista ja sisällöistä loogisessa järjestyksessä, vaikka kuinka yritän. Aina tulee mieleen jokin uusi ja innostava kirjoitusidea, joka on pakko saada eetteriin välittömästi. Tällä kertaa tämä innostukseni ja ihastukseni liittyy hääjuhlan videointiin.


Itse juhlasta on nyt lähes kuukausi aikaa. Olemme miehen kanssa ihastelleet lukuisia kertoja päivän kuvasaldoa ja niitä upeita hetkiä, joita valokuviin on ikuistettu. Myös neiti kolmevee on innoissaan bongailemassa vieraita kuvista ja kertoilemassa omaa tarinaansa hääpäivän tapahtumista. Kuvien avulla saa kerta toisensa jälkeen palata niihin sykähdyttäviin hetkiin, ilon kyyneliin ja pakahduttavaan onnen tunteeseen. Minulle tulee hyvä olo, joka kerta katsellessani ammattitaitoisen valokuvaajamme taidonnäytteitä.

Valokuvat vain eivät kerro koko tarinaa. On monia sellaisia asioita, jotka jäävät valokuvista puuttumaan. Siksi me päätimme palkata valokuvaajan lisäksi myös videokuvaajan. Tämä tosin vaati minulta suostuttelun erityisosaamista, sillä emme olleet budjetoineet videokuvausta lainkaan - ja voitte arvata sulhasen ensireaktion. Lopulta päädyimme kompromissiin: minä sain tahtoni läpi videokuvauksen suhteen ja sulhanen sai vaihtaa entisen automme Volvoon. Tässä vaiheessa ratkaisu oli sulhasen mielestä jokseenkin onnistunut, vaikka videokuvauksen tarpeellisuudesta hän ei vielä ollutkaan kovin vakuuttunut. Mutta enpä minäkään ollut tässä vaiheessa vielä vakuuttunut siitä, että meidän tarvitsi upottaa jälleen tuhansia euroja astetta hienompaan autoon.



Nyt, katseltuamme häävideomme kerta toisesa jälkeen, kumpikin meistä vannoo videokuvauksen nimeen. Tuore aviomies tiesi kertoa, ettei muistanut vihkimisestä sanaakaan. Hän ei ollut edes varma, oliko kuunnellut papin puhetta lainkaan, mutta häävideolta löytyvät ilmeet ja eleet kertoivat sulhasenkin olleen tilanteen tasalla. Videon katselu herätti uudelleen niitä tunteita, joita vihkimisessä koimme. Samaa jännitystä ja kihelmöintiä, ylpeyttä ja rakkautta. Papin sanat herättivät jälleen ajattelemaan parisuhdetta, rakkautta ja avioliittoa. Hääjuhlan jälkeen sanojen merkitys on vain syventynyt. Tuntui hyvältä, että saimme kaikessa hiljaisuudessa kuulla ne sanat uudelleen ja pohtia niitä häähumun laannuttua.

Jälkikäteen ajateltuna olen myös hyvin hämmästynyt siitä, kuinka huomaamaton tämä taidokas videokuvaajamme työskentelyssään oli. Suuri kamera oli aina mukana, kun jotain tapahtui, mutta se liikkui hyvin vaivihkaa vieraiden keskuudessa. Kameramiehen läsnäolo ei haitannut meitä, eikä se tuntunut häiritsevän vieraitakaan. Huomaamattoman työskentelytapansa lisäksi Timolla oli upea tapa ottaa kontaktia ihmisiin lähellään. Häntä oli helppo lähestyä, hänen positiivisuutensa ja upeat vuorovaikutustaitonsa tekivät myös vieraiden olon helpoksi. Huolimatta videokamerastaan hän oli kuin yksi vieraista.


Te olettekin jo nähneet lyhyen version hääpäivästämme, joten videokuvauksen laadusta minun ei tarvitse kertoa mitään. Vastoinkäymisistä ja haasteista huolimatta video onnistui täydellisesti. Haastava ja itsepäinen vahtimestarikaan ei hidastanut pätevän videokuvaajan toimintaa. Häävideon avulla saamme palata yhä uudelleen niihin papin lämpimiin sanoihin ja havahduttaviin puheisiin rakkaudesta. Yhä uudelleen saamme katsoa, kuinka neiti kolmevee on esittänyt koko tunteidensa kirjon ja ottanut koko persoonallaan osaa tähän perheemme yhteiseen juhlaan. Kerta toisensa jälkeen myös kolmevee on halunnut katsoa, kuinka isi ja äiti tanssivat ja kuinka hän itse on sitten serkkupoikaansa tanssittanut. Näistä hetkistä eivät pelkät kuvat riitä kertomaan.

Kaikkien kuvien oikeudet kuuluvat valokuvaaja Denis Heimoselle, ethän kopioi luvatta.

8 kommenttia:

  1. Hyvä teksti! :) Tuo on varmasti niin totta. Tuo teidän vihkikirkko on muuten aivan upea. Itse jännitän meidän kirkossa sitä, että miten sekä videokuvaaja että valokuvaaja mahtuvat sinne, koska kirkko ei todellakaan ole alttarin kohdalta mikään leveä. Ja muistelen, että siellä oli vielä keskellä joku kummallinen kaidekin portaiden kohdalla. No eiköhän ammattilaiset osaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti osaavat! Voit vielä ennakkoon varoittaa tästä, jolloin voivat vaikka hetkeä aiemmin tutkailla sopivia kuvakulmia ja tilan riittävyyttä. :)

      Poista
  2. Allekirjoitan tämän kyllä täysin. Timo on ehdottomasti oikealla alalla. :)

    VastaaPoista
  3. Näitä videoita katselleena hieman harmittaa että se videointi jäi vaikka toisaalta olin hetkissä koko päivän mukana läsnä mutta suosittelen kyllä muille panostamaan siihen ja valokuvaukseen!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! :) Onneksi teilläkin on runsaasti kauniita kuvia muistoina. Ja lisäksi upeita, muistojen täyttämiä blogikirjoituksia, joiden avulla ikimuistoisen päivän hetkiin voi aina palata uudelleen.

      Poista
  4. Aamen. Kaikki tuo teksti voisi tulla aivan hyvin omasta suustani :) Hyvä video, hyvä Timo!

    VastaaPoista