tiistai 18. maaliskuuta 2014

Säätilastoja

Meidän hääjuhlaamme vietetään kohtalaisen jännittävään aikaan. Kaikki tietävät, että vapun sääennusteet voivat olla mitä vain aina kahdenkymmenen asteen lämpöaallosta kirpsakkaan pakkaseen. Minua eivät nuo pakkasasteet niinkään huolestuta, sillä kylmään säähän on helppo varautua paksummalla takilla tai neuleella.

Sen sijaan sateen mahdollisuus on aiheuttanut pieniä ahdistuskohtauksia viime aikoina. Meidän on nimittäin tarkoitus ottaa potrettikuvat vain ja ainoastaan ulkosalla, enkä lukuisista yrityksistä huolimatta ole keksinyt ratkaisua rankkasateen varalle. Kauniit kumisaappaat ja suuren sateenvarjon toki hankin, mikäli säätiedotukset näyttävät arveluttavilta.
Tätä asiaa pohtiessani päätinkin ryhtyä tuumasta toimeen. En marssinutkaan kauppaan saapasostoksille, vaan päätin tehdä taustatutkimusta aiempien vuosien ilmoista. Samanlaista taustatyötä on tehty myös Tie Vaimouteen -blogissa, josta idean löysinkin. Salapoliisityössä hyödynsin samaa Wunderground-sivustoa, jota Tinkaliinakin oli käyttänyt.

Wunderground ei tarjoa säätietoja Sipoosta, joten tutkailin ihan vain Helsingin tilastoja. Vuorokauden keskilämpötilat ovat vaihdelleet viimeisten kymmenen vuoden aikana melkoisesti. Alimmillaan keskilämpötila on ollut vuonna 2011, jolloin lämpöasteita oli keskimäärin päivän aikana hurjat neljä astetta. Kuumin päivä sen sijaan koettiin vuonna 2008, jolloin toukokuun kolmantena nautittiin jopa yli kahdenkymmenen asteen lämpötiloista. Keskimäärin vuorokauden enimmäislämpötila näyttäisi olevan siinä neljäntoista lämpöasteen tuntumassa.

Positiivisinta näissä tuloksissa ovat sademäärät. Toukokuun kolmantena päivänä on Helsingissä sadellut varsin vähän, viimeksi vuonna 2007, jolloin vuorokauden sademäärä oli 0,4 millimetriä. Runsaammin sadetta saatiin vuonna 2005, jolloin vuorokauden aikana vettä tuli viiden millimetrin edestä. Nämä kaksi päivää ovat kuitenkin Wundergroundin tietoihin perustuen ainoat kerrat, jolloin tämän vuosituhannen puolella on toukokuun kolmantena päivänä Helsingissä satanut vettä.

Kuva

En uskalla vielä sanoa ääneen sitä, ettei meidän hääpäivänämme kuitenkaan sada. Meidän tuurillamme se satainen päivä osuu juuri meidän hääpäivämme kohdalle. Eräs työkaveri kuitenkin sanoi, että hääpäivälle täytyykin saada hieman sadetta onnea tuomaan. Potrettikuvien turvaamiseksi toivoisin kuitenkin, että edes siinä iltapäivällä ennen vihkimistä olisi hetken aikaa poutainen sää.

Sen verran uskallan kuitenkin noihin tilastoihin luottaa, etten aio sännätä kumisaapasostoksille ihan lähiaikoina. Luotan siihen, että saan ajantasaiset säätiedot noin viikkoa ennen hääpäivää, jolloin minulla on vielä hyvää aikaa varautua sekä saappain että sateenvarjoin. Kummasti tällainen neuroottinen morsian rauhoittuu, kun saa eteensä tilaston toisensa jälkeen.

Miten te muut olette varautuneet mahdollisiin rankkasateisiin tai sadekuuroihin? Vai oletteko vielä miettineet asiaa lainkaan?

16 kommenttia:

  1. Hyvä asenne! Ei kannatakaan panikoida turhaan asiasta, johon ei oikein voi vaikuttaa. Itse olin varautunut kumisaappain ja sateenvarjoin, mutta saatiinkin ihan huikean kaunis ja lämmin loppuelokuun päivä. Näin voi varmasti käydä myös teidän hääpäivänä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin toivon niin! :) Varautuminen huonoon säähän ei kyllä koskaan ole pahasta.

      Poista
  2. Mäkin ehdin ostamaan sateenvarjon häitä varten, mutta päivä oli syyskuulle oikein harvinaisen lämmin ja aurinkoinen :) En valita, sateenvarjolle tulee käyttöä muutenkin. Mutta kyllä mäkin seurasin kuukauden verran tiiviisti säätietoja. Tavallaan turhaa, mutta kuuluu asiaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kuuluu. :D Teidän hääpäivänne sää oli kyllä hurjan kaunis!

      Poista
  3. Enpä olekaan ennen ajatellut että eihän toukokuun alussa mikään kesäsää vielä ole.. Kovasti oon ilmoittanut viettäväni kesähäitä ensi vuonna :D Mutta tosiaan kuten tilastotkin sanoo, ei toukokuisin onneksi ihan hirveästi ole tapana sataa. Ja keväisin talven jälkeen pienikin lämpötilan kohoaminen ja auringonpaiste tuntuu erityisen ihanalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tuntuu! Häiden tunnelma yhdistettynä keväisiin ilmoihin ja kesän odotukseen ovat mitä upein kokonaisuus. :)

      Poista
  4. Mä oon miettinyt aivan samaa asiaa..ja totuushan on että lokakuussa on varmaankin todennäköisempää että sataa vettä kuin paistaa. Käääk! Vaikka olisi kuinka iso sateenvarjo niin mekkohan siinä kastuu..täytyy tosiaan miettiä tuo varustus kuntoon kunnolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erityisesti kannattaa huomioida, että puvun helman alla on suojus, mikäli potrettikuvat otetaan sadesäällä ulkona. :)

      Poista
  5. Me ajateltiin, että otetaan potretit eri päivänä jos sää näyttää huonolta. Ja jos näin on niin voidaan nähdä vasta kirkossa :) tai sitten kuvataan hääviikolla aiemmin first look kuvien kera. Ei ole niin väliä milloin kuvat ottaa, kunhan niistä tulee hyviä :) tottakai sitä toivoo, että ainoastaan hääpäivänä tapahtuisi se kaikki, mutta katsotaan nyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä hyvä idea! Meillä se ei kyllä onnistuisi useista käytännön järjestelyistä johtuen. Joten uhmataan sitten vaikka säätä. :D

      Poista
  6. Muistan hyvin vapun 2008 sään (Oulussa tosin), sillä silloin vietin ensimmäistä opiskelijavappua ja ilma oli niin kesäinen ja loistava, että t-paidalla pärjäsi aivan hyvin! Sellainen sää olisi tilauksessa, vaikka tilauksen toimitukseen en täysin luotakaan ;) Pidetään peukut pystyssä toukokuun hyvien säiden puolesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin muistan sen erittäin hyvin! Siksi toivoisinkin, että tänä vuonna kävisi yhtä hyvä tuuri säiden suhteen. :D Tosin kun katsot teidän hääpäivänne säätä samaisena vuonna, niin hymy voisi hyytyä. :D Helsingissä oli silloin ainakin hyytävän kylmä. Mutta peukut pysyvät pystyssä!

      Poista
  7. Minusta tuntuu, että näistä tämän maan säistä ei kyllä nykyään osaa sanoa sitten mitään, joten eihän sitä tiedä kuinka kesäisessä säässä voitte häitä päästäkään juhlimaan! Kannustan kuitenkin hankkimaan sateenvarjon, silloinhan luultavasti ei sitten ainakaan sada kun olisi varusteet sitä ajatellen kunnossa? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä totta! Taidankin hankkia kokonaisen sadeasun kaiken varalta... ;)

      Poista
  8. Meidän hääaamuna tuli vettä ja räntää vinoon mutta kun kuvaukset alkoi sade oli poissa ja aurinko tuli loppu päiväksi, olin varautunut kaikkeen! Sinä hetkenä olisi kuitenkin ollut ihan sama vaikka vettä olisi tullutkin, niin paljon muuta tärkeämpää oli ajatuksissa. Ja mullahan oli kuvausten ajat kumpparit jalassa maalikuussa!:) you never know, muista varautua myös helteeseen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskomattomia nämä Suomen säät. :D Itse en kyllä pitäisi tuosta helteestä lainkaan, sillä olen maksimissaan sellaisten parinkymmenen lämpöasteen ystävä. Onneksi juhlatilassa on ilmalämpöpumppu, mikäli tarvitaan viilennystä. :)

      Poista