keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Lilly saapui kotiin.

Nyt voi huokaista helpotuksesta, sillä paniikki on ohi. Enää ei tarvitse valvoa öitä ja miettiä, kuinka tässä lopulta oikein käy. Nyt se nimittäin on täällä - hääpuku, jota myös aion käyttää.


Tämän enempää en teille siitä paljasta, sillä myös minuun on alkanut hiipiä pelko siitä, että useampi vieras lukee tätä. Tahdon edes joidenkin yksityiskohtien säilyvän yllätyksenä - edes sen yhden. Minä olen nimittäin paljastanut täällä liki kaiken suunnitelmistamme, mutta tämän yhden tahdon pitää salaisuutena.

Löysin tämän ihan sattumalta, sillä en ikinä uskonut A-linjaiseksi suunnitellun puvun istuvan niin suorasti ja ilmavasti vartalollani. Ilman vannehametta se on täydellinen, joskin täysin erilainen kuin aluksi suunnittelin. Alkujaan minä nimittäin halusin sitä pitsistä merenneitounelmaa, jonka nopeasti löysinkin. Nyt katselen sitä kaiholla tuon uuden pukuni vieressä, sillä mielestäni se on edelleen valtavan kaunis. Se vain ei ole minun pukuni. Kun huomasin tämän, alkoi uuden puvun etsintä. Ajattelin kevyttä, empirelinjaista sifonkipukua, mutta jälleen kerran sain huomata, etteivät asiat mene aina suunnitelmien mukaan.

Pian alkaa puvun korjausompelu ja sitten vain odotamme toukokuun kolmatta, jolloin saan tämän kauniin ja kevyen luomuksen ylleni. Olen niin, niin helpottunut.

25 kommenttia:

  1. Hienoa, että sait asian ratkaistua ja pukupaniikki on ohi! :)

    VastaaPoista
  2. Iiks! Onko pukusi 2013 vai 2014 mallistoa? Itselläni on meinaan saman merkkinen puku ja näyttää kurkistuskuvasta samantyypiseltä ellei samalta kuin omani! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota kuvaa katsoessani olen vakuuttunut, että meillä on sama puku. :D

      Poista
    2. Puku on vuoden 2013 mallistosta, enkä lainkaan ihmettele, jos sinulla on sama puku. :D Tuo on valtavan kaunis sekä vanteella että ilman.

      Poista
  3. Mahtavaa, että löysit unelmapukusi! Olen helpottunut ja iloinen puolestasi! En tiedä olisinko itse noin viime hetkillä uskaltanut lähteä uutta hankkimaan, joten propsit sinne rohkeudesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En olisi itsekään uskonut, että tällaiseen ratkaisuun päädytään. :D

      Poista
  4. Oot kyllä super rohkea, kun uskalsit vielä puvun pistää vaihtoon! Onneksi se täydellinen puku löytyi <3
    Meinaatko myydä molemmat puvut häiden jälkeen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin ajattelin. :) Hääpuvulle ei kuitenkaan taida isompaa käyttöä olla enää häiden jälkeen. Ja melkoisesti ehtii häämuoti muuttua ennen kuin kaksvee astelee avioon. :D

      Poista
  5. Ihana juttu! Aina asiat eivät kulje suorinta reittiä, mutta hienoa, että uskalsit kuunnella sydäntäsi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen yleensä varsinainen arkajalka tällaisissa asioissa ja tapaan tyytyä siihen keskinkertaiseen vaihtoehtoon. Nyt olenkin aika ylpeä itsestäni ja ratkaisustani. :)

      Poista
  6. Tiedän miltä tuntuu kun jo hankittu puku ei olekaan se oma puku. Silloin pitää rohkeasti etsiä uusi, muuten se jää harmittamaan. Ihanalta näyttää jo kurkistuskuvasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu kyllä mahtavalta, kun nyt on oikeanlainen puku kaapissa! :)

      Poista
  7. Onnittelut uudesta puvusta ja rohkeudesta vaihtaa pukua! Vaikka pukuja on niin monia kauniita ja ihania, tärkeää kuitenkin on, että se oma puka tuntuu nimenomaa omalta :)
    Löysitkö muuten puvun suoraan ns. "tangolta" vai miten sait sen niin nopasti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pukua oli käytetty helmikuisissa häissä, joten ostin sen suoraan edelliseltä omistajalta pesetyksen jälkeen. :)

      Poista
  8. Onnittelut puvun löytymisestä! Pieni paljastuskuva ainakin lupaa hyvää ;) ja onneksi ei ole enään pitkää aikaa, että saat puvun päällesi ja me täällä blogisi takana näemme sen vihdoin ja viimein kuvasta! (jos siis aiot paljastaa kuvia häiden jälkeen) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljastan tietysti! Ja kiitos onnitteluista. :) Olen varsin.tyytyväinen tämänhetkiseen tilanteeseen.

      Poista
  9. Kauniilta puku näyttää kuvassa ainakin, ja taidan itseasiassa tietää mikä puku on kyseessä, a-linjat on tullut oman pukuvalinnan jälkeen hyvin katsastettua läpi :) Onnea uudesta puvusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo näyttäisi olevan melkoisen tunnettu puku, kun katselee viime vuoden hääartikkeleita. :)

      Poista
  10. Onnea täydellisen puvun löytymisestä! Näyttää kivalta, häiden jälkeisiä kuvia odotellen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua jo Manodelin maistelutilaisuudessa peloteltiin, että tässä on vielä hyvää aikaa löytää kolmaskin puku. ;) Kuvia kyllä luvassa sitten toukokuussa!

      Poista
  11. Tuo puku näyttää tosi upealta. Ja sitä se on varmasti! Eikä toukokuun kolmanteen ole enää juuri yhtään aikaa. Kevätkin sopivasti tuli tänään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Nyt vain sitten jännitetään toukokuun ensimmäisten päivien säätä! :)

      Poista
  12. Rohkea olet, kun ostit toisen puvun mielen muuttunesssa :) Itsellekin on iskenyt älytön pukukriisi, kun hankin oman pukuni jo viime vuoden puolella ja nyt on mieli muuttunut täysin puvun suhteen.. En kuitenkaan uskalla hankkia toista pukua, kun pelottaisi liikaa, ettei saa molempia myytyä häiden jälkeen. Olen kyllä selaillut netistä "Kiina pukuja", jos tilaisin illaksi lyhyen mekon kun siihen ei menisi paljoa rahaa :) Oma riskinsä toki netistä tilattuna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, siinä voi olla vielä suurempi riski, että puku ei kelpaa itselle eikä edes myyntiin. :) Mutta toisaalta, jotkut ovat myös saaneet ihan kauniita pukuja itselleen. Itse olen hyvin luottavaisella mielellä pukujen myynnin suhteen, mutta takkiinhan siinä voi hintojen osalta tulla.

      Poista