perjantai 21. helmikuuta 2014

Pöytäkoristeita ja mystinen matkalaukku

Tällä hetkellä minulla on aika monta keskeneräistä projektia, joista olen tainnut mainita kerran jos toisenkin. Kirjoitusinnostus ei ole nyt korkeimmalla mahdollisella tasolla, mutta siitä huolimatta päätin esitellä pari näistä projekteistani. Huomenna on mahdollisesti luvassa lisää näitä kuvia, sillä muutama tuotos olisi tarkoitus saada valmiiksi tässä viikonlopun aikana.


Tässä ylläolevassa kuvassa on pientä esimakua siitä, millaisilta meidän pöytäasetelmamme tulevat näyttämään. Lopullista suunnitelmaa emme näistä sommitteluista ole vielä tehneet, mutta jokainen pöytä somistetaan noiden maalattujen purkkien ja pullojen, pitsikoristeistenn kynttiläpurkkien sekä kirjojen avulla. Ostin kymmeniä metrejä erilaisia pitsinauhoja, joita olen nyt liimaillut pikaliimalla kiinni lasipurkkeihin. Pikaliimalla tulee kyllä siistiä jälkeä pienellä vaivalla. Tätä vaihtoehtoa suosittelen siis muillekin, jotka lasipurkkien parissa aikovat ahertaa.

Nämä kaksi alinta kuvaa on otettu matkalaukusta, jonka itse maalasin valkoiseksi. Tuo matkalaukku - tai salkku - on löytö isän autotallin uumenista. Se oli alkuperäiseltä väritykseltään karmaiseva punaruskea, joten päätin, että jotain sille olisi tehtävä. Nahkamaalit ovat melko hintavia, joten ajattelin kokeilla akryylimaalin toimivuutta tällaisessa projektissa. Pienestä jännityksestä huolimatta laukun maalaaminen onnistui kuitenkin oikein hyvin! Pinta on rosoinen ja siinä näkyy siveltimen jälki. Mielestäni juuri se tekee laukusta kauniin ja eläväisen, joten tällä hetkellä minulla ei ole aikomustakaan muokata maalipintaa tasaisemmaksi.


Otin maalausprojektin etenemisestä kuvia, mutta valitettavasti kuvat ovat muistikortilla, joka on mystisesti kadonnut. Minulla on jokin hämärä muistikuva hetkestä, jolloin poistin muistikortin kamerasta ja laitoin sen "varmaan talteen". Mikäli tämä pomminvarma piilopaikka joskus muistuu mieleeni, voin laittaa blogiin vertailukelpoiset kuvat laukun alkuperäisestä ja nykyisestä ulkomuodosta. Tällä hetkellä laukku on pullollaan kaksveen nukkearmeijan vaatteita, mutta toukokuussa minun olisi tarkoitus lainata tätä hääsomisteeksi. Varsinaista käyttötarkoitusta en ole vielä keksinyt, mutta eiköhän sekin selviä tässä matkan varrella. Purkkiarmeija sen sijaan majailee isäni varastoissa, joista myös alkaa vähitellen loppua tila kesken. Onneksi isä on ymmärtäväinen ja suostuu jakamaan kellarinsa, autotallinsa sekä kaksi varastoaan tyttärensä arvotavaroiden kanssa.

Näiden kuvien myötä toivottelen oikein hyvää viikonloppua kaikille blogini lukijoille!

10 kommenttia:

  1. Huipun näköinen tuli tuosta matkalaukusta! :-) tuo elävä pinta sopii tyyliin täydellisesti.

    VastaaPoista
  2. Hyvältä näyttää. Minäkin olen akryylimaalia kokeillut yhteen jos toiseen pintaan :D.

    VastaaPoista
  3. Oikein onnistuneen näköinen lopputulos. Eipä olisi itselleni tullut mieleen maalata matkalaukkua, mutta hmm.. tuossa olisi pari vanhaa yksilöä, miltähän ne näyttäisivät muun värisenä... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pienellä jännityksellä lähdin tähän kokeiluun, mutta lopputulos on kyllä oikein kiva. Täytyy ottaa asiakseen keräillä tällaisia rumia matkalaukkuja, jotka sitten maalailee omaa silmää miellyttäviksi. :)

      Poista
  4. Ihania purnukoita! Itsekin ajattelin jossain vaiheessa väännellä tuollaisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa varata riittävästi aikaa etikettien rapsutteluun! Siinä hommassa nimittäin menee hermot - ja monesti.

      Poista
  5. Ompas kivoja purnukoita ja tuosta laukusta tuli kyllä kiva! Mie vähän mietin, että tommoseen laukkuun olisi kiva kerätä onnittelukortit ja kuoret. Saas nähdä jos vastaavan löytäisi itsekin jostain :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kortit sujautetaan peltiseen postilaatikkoon, joten tälle laukulle täytyy keksiä jotain muuta käyttöä. :)

      Poista