sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Love Me Do



Eilen koitti vihdoin paljon odotettu Love Me Do -tapahtuma! Täytyy myöntää, että ennakkodotukseni tapahtumaa kohtaan olivat ehkä lopullista toteutusta suuremmat. Kattilahalli oli loppujen lopuksi melko pieni tila siihen nähden, että tapahtuma alkoi melkein heti puolenpäivän aikaan ja kesti kymmeneen asti illalla. Positiivista oli se, että paikalla ei ollut kymmeniä eri juhlatilojen esittelijöitä tai tusinaa pitopalveluyrittäjiä. Palveluntarjoajia oli siis kivasti eri aloilta, mutta harmillista oli kyllä se, että näytteilleasettajien pisteet oli melko nopeasti kierretty läpi. Minun onnekseni paikalla olivat jälleen Ninkan Nina, Tuhkimotarinan Heidi, Häät-lehden mahtava edustus sekä hääjuhlamme videoiva Timo. Heidän kanssaan hurahti tovi jos toinenkin.

Love Me Do -tapahtuma antoi meidän hääsuunnitelmillemme yhtä vähän kuin odotinkin. Seura oli mahtavaa ja keskustelut innostavia, mutta mitään konkreettista ei jäänyt käteen. Kamera tosin täyttyi valokuvista, ja laukkuun eksyivät mielettömän kauniit korvakorut Ninkalta. Kaiken lisäksi sain runsaasti tukea tässä pukupaniikissani, joten tällä hetkellä uskallan aika rennolla asenteella lähteä sovittelemaan aivan uusia pukuja. Minnan kokoelmasta bongasinkin yhden oikein kauniin yksilön!


Ja koska olen tällainen pitsihirmu, kiinnittyi huomioni heti myös HazyLacen kauniisiin asusteisiin. Ne olivat Ninkan tuotteiden kanssa ehdottomia suosikkejani paikalta löytyvistä asusteista. Kuvassa vasemmalla on näkymää HazyLacen pisteeltä ja oikeanpuoleinen hiuskoriste on puolestaan Ninkalta. Olisin voinut kahmia kummaltakin pisteeltä tuotteita mukaani ihan mielin määrin! Onneksi tällä kertaa kuitenkin maltoin pitää pankkikortin kiltisti lompakossa.

Kattilahallissa oli nähtävillä myös ihailtavan runsas valikoima erilaisia herkkuja. Oli makeisia karkkibuffettiin, kuppikakkuja sekä kakkuja - ja tietenkin niitä maistiaisia! Jopa tällainen vähähiilihydraattisen ja ehdottomasti vehnättömän ruokavalion kannattaja suostui tapahtuman kunniaksi maistelemaan herkkuja. Kakut olivat mielestäni oikein hyviä, vaikka meidän hääjuhlaamme en perinteistä sokerikakkua tahdokaan. Sen sijaan kuppikakut olivat pettymys. Maistoin muutamaa vaihtoehtoa, joissa sekottui epämääräinen vehnäjauhon ja ruokasoodan maku sekä rasvainen suutuntuma. Omia suosikkejani ovat siis edelleen Kanniston Leipomon cupcake-leivokset, joita olen satunnaisesti miettinyt myös osaksi meidän hääjuhlamme kahvitarjoilua.


Näytteilleasettajien pisteiltä sai oikein kivoja koristeluideoita, ja veikkaan ensi vuoden morsianten saaneen tapahtumasta paljonkin irti! Itse tyydyin nappailemaan kuvia kaikesta kauniista ja inspiroivasta, vaikka ratkaisut omien hääsomistusten osalta onkin jo tehty. Esillä oli kauniita kutsukortteja, uniikkeja lahjaideoita sekä äänestys kauneimmasta kattauksesta.






Minun iltani Love Me Do -tapahtumassa päättyi Wedding Blog Awards 2014 -finaaliin, jossa sain kunnian itsekin olla mukana. Edelleen olen valtavan kiitollinen kaikille teille, jotka annoitte äänenne Vaimomatskua-blogille tuossa mahtavassa kilpailussa! Kaupallisen sarjan voiton nappasi Tanja BLACK.bling.WHITE.-blogin takaa ja yksityisten sarjan voitti Iina blogillaan But I'm a BRIDE Not a Sandwich. Hurjasti onnea voittajille!

Tämän jälkeen nälkäinen morsian päätti vaatia kunnollista ruokaa, sillä mielestäni Love Me Do -tapahtuman ruokatarjoilut eivät yltäneet ihan tapahtuman vaatimalle tasolle. Tapahtumassa olisi ehkä viihtynyt kauemminkin, mikäli alkoholi olisi maistunut, mutta saavuin paikalle autolla, joten drinkit jäivät tällä kertaa minulta väliin. Se kahden euron hintaan myyty alkoholiton booli oli kyllä oikein hyvää!

Millaiset tunnelmat teille muille jäi käteen tästä aivan uudenlaisesta tapahtumasta? Itse odotin hieman toisenlaista tapahtumaa, mutta viihdyin kyllä oikein hyvin ne muutamat tunnit, jotka paikalla olimme.

19 kommenttia:

  1. Kiitos onnitteluista :) ! Oli aika huikeaa! Ajattelin itsekin kirjoitella postauksen plussista ja miinuksista. Vähän armoa toki pitää suoda tapahtumalle joka järjestettiin ensimmäistä kertaa ;) Itse pidin tunnelmasta joka siellä vallitsi. Olin itse niin eri "näkökulmasta" tapahtumaa tutkailemassa kuin häitä järkkäävänä morsiamena tai sulhasena, että ihan niin tarkasta en pysty arvioimaan mitä sieltä sitten käteen hääpareille jäi. Ainakin minä silti pidin ja ideoita riitti todella paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun odotukseni taisivat olla liikaa siinä "oheisohjelmassa", kun tiesin jo ennalta, että hääsuunnittelun näkökulmasta en kovin paljon tule saamaan irti, Tapahtuma oli kuitenkin oikein hieno ja esiintyjät mahtavia. Lähinnä minua jäi harmittamaan tuo ruoka- ja juomapuoli sekä melko vähäinen istumapaikkojen määrä. Mutta armollisia toki ollaan! Ja kritiikistäni huolimatta pidin siis tapahtumasta ja viihdyin oikein hyvin ne vajaat neljä tuntia, jotka paikalla olimme. :)

      Poista
  2. Minulla on mennyt tällä viikolla ihan ohi kaikki jutut täältä :D Pukuko on vaihtumassa? Vilautathan meille sitä ensimmäistä jos päädytkin johonkin toiseen? Ensimmäinen näytti päälläsi ainakin niin upealta että huh huh! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, puku luultavasti vaihtuu. :D Kyse ei ole siitä, ettenkö yhä pitäisi sitä ensimmäistä pukua kauniina ja mahtavana. Se vain ei enää tunnu istuvan siihen keveään ja keväiseen ajatusmaailmaan, jonka pukuunkin liitän. Mutta katsotaan kuinka käy!

      Poista
  3. Me viihdyttiin kaason kanssa moooonta tuntia! Ainoastaan tuo ruokahomma jäi kaivelemaan ja sen takia poistuttiinkin välistä muutamaksi hetkeksi!
    Muuten mulla jäi kyllä tosi hyvä fiilis tapahtumasta! Ja toivon todella että ens vuonna olis uudestaan! :)
    Mun blogista löytyy pidempikin sepustus päivästä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelinkin, että ensi vuoden morsiamille tapahtuma varmasti tarjoaisi paljon! :) Itse olisin kaivannut etenkin noita mainitsemiani istumapaikkojani sekä toisenlaista ruokatarjoilua, jotta olisin jaksanut myöhempään iltaan asti notkua paikalla. Tämä osittain johtuu varmasti siitä, että meidän hääsuunnittelut ovat jo niin pitkällä, että tapahtumilla ei ole enää ihan hirveästi annettavaa.

      Toivottavasti Love Me Do järjestetään myös ensi vuonna. :) Minäkin viihdyin kyllä tapahtumassa oikein hyvin ne tunnit, jotka siellä vietin.

      Poista
  4. Mulla on vähän samanlaiset kommentit tapahtumasta - ei ihan vastannut ennakkomarkkinoinnin mielikuvia. Ihan kivat messut, tosi söpöjä asetelmia joka puolella, mutta itse en juurikaan saanut tilaisuudesta mitään irti. Maisteltiin tietty kakkuja ja cupcakeja joka puolella salia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, teidänkin häänne ovat jo niin lähellä. :) Pidin itse kyllä kovasti siitä, että tapahtumassa oli koko ajan musiikkiesityksiä tai muuta viihdykettä, vaikkakin kaiuttimien vieressä meinasi välillä hieman tärykalvot poksua. :D Eipähän ollut ainakaan niin hiljainen tunnelma kuin messuilla yleensä.

      Poista
  5. Kirjoitin blogissani myös messuista ja mainitsin tämän blogikirjoituksesi: http://vintage-punk-rock.blogspot.fi/2014/02/love-me-do.html

    VastaaPoista
  6. Lusikkasepän pajalta huikataan kauniis kiitos kun poikkesit pöydänkulmallamme ja kuvista tässä jutussa! Tunnelma oli melko erilainen kuin messuilla yleensä ja meno yltyi riehakkaaksi iltaa kohden. makeista herkuista huolimatta minäkin kapasin sitä syötävää ja vaikka musiikki olikin jammailtavan mukavaa, oli se hieman liian kovalla.

    En silti muista päivää milloin viimeksi töissä olisin nähnyt niin paljon iloisia ja hymyileviä ihmisiä ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli oikein kiva nähdä lusikoiden valmistusta ihan käytännössäkin! Kiitos siis teille kivasta pisteestä! :)

      Voin hyvin uskoa, että loppuiltaa kohti meno on parantunut. Olin itse aivan hämmästynyt, kun saavuin paikalle kolmelta ja osa ihmisistä lähti jo pois. Ymmärsin kuitenkin paikan päällä, että ylimääräistä viihdykettä ei tuossa vaiheessa ollut kovin runsaasti tarjolla. Tunnelmasta toki tykkäsin itsekin, mutta pian häitä viettävänä ja paikalle autolla saapuneena morsiamena en aivan päässyt nauttimaan siitä huippumeiningistä. Siitä huolimatta oli oikein kiva reissu ja sain taas tavata mahtavia ihmisiä - mikäs sen parempaa. :)

      Poista
  7. Oli kiva nähdä ja jutella jälleen! :) Itse olin tosiaan vähän tunnustelemassa, josko tämä olisi se tapahtuma, johon Helsingin päässä tulisin seuraavina vuosina. Periaatteessa tykkäsin ideasta. Itseäni häiritsivät lähinnä musiikin volyymi ja ruokapaikkojen puute.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musiikin kovaäänisyys tuntui kyllä häirinneen monia. Lisäksi minua hieman häiritsi se, että ylätasanteella ollessaan oli ajoittain vaikea saada selvää juontajan puheesta. Ja tuo ruokapuoli, siitä on puhuttu paljon. Itse painelin tapahtumasta Cantina Westiin täyttämään vatsani hevosenlihapihvillä. :D

      Jos suunnittelet osallistumista näytteilleasettajana ensi vuodelle, uskon sen kannattavan. Tapahtuma varmasti kehittyy hurjasti, eikä tällaisia isompia harmituksia toivottavasti synny. Tapahtumassa oli yleisesti ottaen oikein kiva meininki, jonka uskon vain yltyvän ensi vuonna, kun tapahtuma on tutumpi ja tapahtumanjärjestäjän on mahdollista suunnitella näitä muutamia käytännön asioita toisella tavalla. :)

      Poista
    2. Piti vielä lisätä, että jälleen kerran oli hauska nähdä! Kotonakin naurettiin, kun kerroin verranneeni lastenkasvatusta oikeuspsykiatriaan. :D

      Poista
  8. Hei, muistatko kenen näytteelleasettajan kutsukortteja on ensimmäisessä kutsukortti kuvakollaasissa?kivan näköisiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin ne olivat oikein kauniita! Marjo Leskinen Graphic & Web Designer on niiden takana. Yrityksellä ei ole kotisivuja, mutta yhteyden saa sähköpostilla: marjoheidi.leskinen@gmail.com

      Poista
  9. Nuo Minnan mekot olivat niiiin ihania! :) Jopa niin ihania että tovin jo mietiskelin onko sellainen prinsessaunelma sittenkään meikäläisen juttu... :D Onneksi on vielä aikaa mietiskellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omaan tyyliini eivät ehkä ihan kaikki sopineet, mutta muutamia oikein kauniita yksilöitä löysin sieltä. :) Toivottavasti sinun pukupaniikkisi ei pääse iskemään yhtä myöhään kuin allekirjoittaneella. :D

      Poista