torstai 13. helmikuuta 2014

Kirjainnostusta

Enää kaksi yötä Love Me Do -tapahtumaan! Täytyy myöntää, että itselläni on aika kovat odotukset kyseisen tapahtuman suhteen. Luvassa on runsaasti ohjelmaa ja erilaisia näytteilleasettajia - sekä tietysti Wedding Blog Awards -äänestyksen palkintojenjako! Allekirjoittanut saapuu paikalle kahden kaasonsa ja kameransa kanssa, joten tulkaa ihmeessä nykimään hihasta, jos minut joukosta bongaatte.

Kuva

Olen viime päivinä miettinyt kovasti häidemme koristelua, asetelmia sekä yleisilmettä. Ei riitä, että olen tehnyt itse koristeita ja hankkinut tarvikkeita. Kaikki ne tulisi myös asetella siten, että tuloksena olisi eheä kokonaisuus. Viimeistään ensi viikolla täytynee hahmotella vieraskirja- ja lahjapöytien visuaalista ilmettä. Onneksi meillä on kotona samankokoinen, pikkuruinen ruokapöytä kuin juhlapaikan pöydät. Se helpottaa kummasti asetelmien ja koristusten suunnittelua.

Olenkin nyt pyrkinyt etsimään inspiraatiota pöytäkoristeiden asetteluun sekä vieraiden pöydissä että lahjapöydissä ynnä muissa. Olen viime aikoina kovasti ihastunut kirjojen käyttämiseen osana koristelua. Kirjojen avulla saa luotua ihanaa vanhanaikaista ja maalaisromanttista tunnelmaa, mutta ne mahdollistavat myös korkeuserojen luomisen esimerkiksi pöytäasetelmiin. Onneksi vanhoja, häidemme teemaväreihin sopivia kirjoja löytyy kasoittain isäni kellarista ja varastosta. Minusta tuntuu vahvasti siltä, etten voi päästää tällaista mahdollisuutta käsistäni.

Kuva
Kuva
Tämän viikon tavoitteisiini ovat kuuluneet lähinnä ideoiden etsiminen sekä muutamien tilausten tekeminen. Suurin tavoitteeni on ollut hääpukupaniikista selviäminen, mutta toistaiseksi siihen ei ole vielä tullut helpotusta. Onneksi ajatusten siirtäminen muiden projektien pariin hieman helpottaa sitä tuskaa. Mitään konkreettista en ole tällä viikolla kuitenkaan saanut aikaiseksi, mutta se ei ollut tarkoituskaan tällä viikolla.

Sunnuntai on viikon ainoa päivä, jonka olen pyhittänyt konkreettiselle tekemiselle. Silloin minun olisi tarkoitus viimeistellä pöytäkoristeluissa tarvittavat pullot ja purkit sekä saada kutsut lähetysvalmiiksi. Viimeistään ensi viikolla on siis luvassa näyttöä siitä, että jotain on oikeasti tehtykin.

6 kommenttia:

  1. Kirjat <3 Ehdottomasti kannatan siis ajatusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla onkin monta juttua kokeilussa! :) Toivottavasti ensi viikolla saan laitettua niitä näytille tänne blogiin.

      Poista
  2. Tykkään kirjoista myös! Jos päädyt niihin ja tarvitset vielä lisää niin esim. pirteässä paketissa on suomenkielisiä sydämenmallisia kirjansivu confetteja myynnissä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva tietää! Meillä on kuitenkin niin paljon vanhoja kirjoja käytössä, joten tarvetta tuskin tulee. :)

      Poista
  3. Rakastan kirjoja! Ajattelimme onnittelukorttien sijaan pyytää vieraita tuomaan kirjan, joka heidän mielestään kuvastaa meitä/toimii neuvona/on lukemisen arvoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olette keksineet ihan loistavan idean! Tuollainen olisikin ihan mahtava.

      Poista