maanantai 2. kesäkuuta 2014

Jokaisen morsiamen painajainen

Tätä osa teistä on ehkä aavistellutkin. Blogin aktiivisuuteen tuli äkillinen notkahdus alkuvuodesta, kun tammikuun kahdenkymmenenyhdeksän julkaisun jälkeen olikin helmikuussa luvassa enää yhdeksäntoista, maaliskuussa kolmetoista. Helmikuussa ilmoitin myös etsiväni uuden puvun, kevyen ja keväisen, vain parin kuukauden varoitusajalla. Kaikkien unelmieni mukainen pitsipuku sai väistyä, kun kevät kolkutteli rintaa.

No, arvaattehan te sen jo. Ei se ollut kevään kolkutusta, vaan jotain ihan muuta. Ehkä jokaisen morsiamen pahin painajainen. Viidentenä päivänä helmikuuta saimme varmistuksen siitä, että hääjuhlassamme on mukana kutsumaton vieras, pieni salamatkustaja. Uutisen myötä maailmani kääntyi hetkeksi ylösalaisin.

Kuva

Sulhasta yllättävä uutinen ilahdutti - hieman hankalasta ajankohdasta huolimatta. Itse pohdin unelmapuvun menetystä, häämatkan siirtymistä, polttareita ilman rohkaisevaa drinkkiä. Valokuvissa vilahteleva pallovatsa oli yksi pahimmista painajaisistani. Onneksi takana on niin monta yhteistä vuotta ja vahvistavaa kokemusta, joiden ansiosta sulhanen osasi ottaa tilanteen haltuun. Vain muutamassa päivässä suruni oli vaihtunut kuplivaan iloon ja jännitykseen. Yhä edelleen tunsin haikeutta unelmieni pitsipukua kohtaan, mutta vähitelleen ajatukset alkoivat kääntyä toisaalle.

Kevät toikin hääsuunnittelun osalta mutkia matkaan. Aikataulut eivät pitäneet, kun en väsymykseltäni kyennyt edes blogin kommentteja lukemaan. Tuhat ja yksi projektia odotti valmistumistaan, odotti ja odotti. Viikot vierivät, mutta asiat eivät edenneet. Yhä useammin huomasin kulkevani sieltä, mistä aita oli matalin. Ajatukset kulkivat puolitiessä: hääsuunnittelua varjostivat nyt pelot ja epäilykset. Polttareita järjestävät kaasoni saivat tiedon heti alkumetreillä, mutta muuten asia pidettiin salassa. Vasta polttaripäivänä jouduin kieltäytymään juomatarjoilusta ja ikään kuin kostona lauloinkin loppuillasta duettoa Paula Koivuniemen kanssa Pressan lavalla.

Kuva

Alun peloista ja epäilyksistä huolimatta kaikki sujui hyvin. Selvisin polttareista, hääjuhlan puheista ja jopa siitä uuden hääpuvun metsästyksestä. Ei tuo Lillyn tyllihelmainen puku koskaan tuonut minulle sitä tunnetta, jonka Forever Yoursin upea pitsiluomus minulle antoi. Siitä huolimatta tunsin itseni kauniiksi puvun kanssa ja mikä tärkeintä, se antoi anteeksi tuon kasvavan vatsakummun. Osa vieraista sai kuulla uutisen silloin, kun ensimmäinen ultraäänitutkimus oli takana. Monet vieraista kuitenkin pääsin yllättämään puheellani, jossa viittasin tulevaan syksyyn kutakuinkin näin:

"Olen onnellinen tästä perheestä, jota olen kanssasi saanut rakentaa. Olet parhain mahdollinen isä; olet huomaavainen ja aidosti läsnä. Erityisen onnellinen olen siitä, että syksyllä saamme jälleen nähdä uuden ihmeen, uuden pienen elämän syntyvän."

Hääjuhla sai uutisen ansioista aivan uudenlaisia piirteitä, merkittävää syvyyttä ja lupauksen elämän jatkumosta. Kun kaksi viikkoa sitten saimme varmistuksen siitä, että vatsassa kasvaa pieni ja terve poika, alkoi syksykin tuntua aivan uudella tavalla odottamisen arvoiselta.

40 kommenttia:

  1. Onnea perheenlisäyksen johdosta! Ihanaa, että teidän perhe kasvaa uudella pienellä ihmeellä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin se on ihanaa! Varsinkin nyt, kun häästressi on takana ja ajatukset voi suunnata vähitellen kohti syksyä. :)

      Poista
  2. Hihi, en minä mitään tajunnut epäillä... :) Oikein paljon onnea uudesta perheenjäsenestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että edes muutamia pääsee yllättämään! :D Kiitos kovasti!

      Poista
  3. Oih! Onnea kovasti! Ihana pätkä puheestasi, se oli varmasti koskettava ja upea, oot kyllä kova mimmi!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puheesta on luvassa juttua vielä myöhemmin. :) Kiitos onnitteluista!

      Poista
  4. Hurjasti onnea <3 mä vähän aavistelinkin jotain tällaista ihanaa uutista ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. <3 Tätä ovat aika monet aavistelleet pitkin kevättä, heti hääpuvun vaihtouutisista alkaen. :D

      Poista
  5. Hurjasti onnea! <3
    Mäkin vähän aavistelin tällaistä juonenkäännettä :) Ja mahtava postaus! Ihanan aidosti ja totuudenmukaisesti kirjoitettu! Pisteet siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Tämän vuoksi tekstitkin ovat vilisseet kirjoitusvirheitä, kuten näköjään tämäkin pahainen. No, onneksi suomen kielen kielioppi palautuu ja silmien haritus korjaantuu sitten lokakuussa. :D

      Poista
  6. Oieiiii ihanaa, onnea paljon :)

    VastaaPoista
  7. Olenkin odottanut, tuleeko tällainen uutinen vai oliko se vain arvailua päässäni :) Onnittelut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, kiitos! :) Kaiken harmituksen jälkeen tästä kuoriutuikin oikein ihana ja iloinen asia.

      Poista
  8. Voi onnea!

    Täytyy kyllä sanoa, että näytit hehkuvan kauniilta morsiammelta hääpäivänäsi! Onnea uuden tulokkaan johdosta ja voimia odotukseen. Joku päivä uusitte valanne ja pukeudut sitten unelmiesi mekkoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin minäkin olen jo miehelle puhunut. ;) Kiitos kovasti!

      Poista
  9. Hihii, minä niin arvasin tämän!! :) Hurjasti onnea!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelinkin, että olen jo viime tapaamiskerralla herättänyt epäilyksiä, kun naukkailin vettä ja kuolailin sitä viinilasia! :D Kiitos. <3

      Poista
  10. Siis ma en kylla ikina arvaa naita juttuja! Onnea ihan hurjasti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se hyvä, että vielä joitakin pääsee uutisillaan yllättämään! :D Kiitoksia! :)

      Poista
  11. Eihän mulla käynyt edes pienessä mielessä. Perustoope :D Isosti onnea <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse tuskailin jo heti alkumetreillä miehelle, että kaikki varmasti arvaavat, kun jokainen päivitys sisältää noin kaksituhatta kirjoitus- ja kielioppivirhettä. :D Onneksi kaikki sentään eivät osanneet laskea näitä epäonnisia sattumia yhteen! Superisti kiitoksia siis onnitteluista. <3

      Poista
  12. Mulla meni aivan kylmänväreet kun luin tätä, ihana uutinen, suuresti onnea teille<3

    VastaaPoista
  13. Onnea hurjasti teille <3 Hieman tällä suunnalla aavistelinkin jotain tämän suuntaista :) ihana juttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan oikein olet sitten aavistellut. :) Paljon kiitoksia!

      Poista
  14. Oikein paljon onnea! Vähän tällaista aavistelin, että voisi olla, kun pukukin niin äkisti vaihtui, mutta aika ovelasti sen osasit verhota, joten ei sitä ihan varma kyllä voinut olla. Hurjasti onnea <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuo puvun vaihtuminen herätti monen muunkin epäilykset. :D Puku itsessään oli jo sen mallinen, että se vähän kohosi tuosta vatsan kohdalta, mutta toki tuo kasvava kumpu tätä vähän edesauttoi. Kiitos onnitteluista! :)

      Poista
  15. Onnittelut pikkuisesta! Postausten hiipuva tahti vähän ihmetytti, mutta en osannut tätä kyllä aavistaa :) Ihana uutinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua kovasti harmitti, kun en kyennytkään enää pysyttelemään aiemmassa kirjoitustahdissa. Asiaa olisi ollut vaikka millä mitalla, mutta en kyennyt kirjoittamaan enkä iskemään kiinni projekteihin, kun väsymys ja kuvotus olivat niin hallitsevia. Kiitos sinullekin! :)

      Poista
  16. Siis mitäs!! Kun mää jotenkin oletin että oon lukenut aiheesta postauksen sun blogista jo taannoin ja ollu siinä uskossa jo pidemmän aikaa että teille on tulossa vauvva! :) mutta oon varmaan nähnyt unta sitten :D
    Iloiset onnittelut koko perheelle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, sinulla ainakin on ollut voimakkaat ennakkoaavistukset! :D Kiitos onnentoivotuksista!

      Poista
  17. Ihania vauva-uutisia, paljon onnea! Näytit kyllä tyrmäävän hyvältä myös tuossa puvussa jossa loppujen lopuksi astelit altarille!

    VastaaPoista
  18. Elämä osaa aina välillä yllättää. Onnea kovasti koko perheelle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari! :) Olemme saaneet näiden yhteisten vuosien aikana huomata useampaan otteeseen, kuinka elämä yllättääkään. Aina ne yllätykset eivät ole näin iloisia, mutta onneksi olivat tällä kertaa!

      Poista