Perutaan häät, perutaan yhteinen hautapaikka...

Kuva

Päätin jo aamulla, että tänään ei ole blogipäivä. Tänään ei vain yksinkertaisesti ole sopiva päivä kirjoittaa. Tai ei ainakaan pitänyt olla. Miksi? Koska valvoin viime yön lähes kokonaan - tahtomattani tietenkin - ja ajatushirviöt alkoivat piinata minua aamuyön hämärinä tunteina. Olin aamulla kahvia juodessani niin uupunut ja niin vahvasti itkun partaalla, että olin lähellä soitella läpi kirkon, juhlapaikan ja kaikki muut varatut kohteet peruakseni tulevat häät. Siksi päätin olla kirjoittamatta tänään.

Uskallan väittää, että tämä on ensimmäinen päivä, kun tunnen todella suurta ahdistusta häistä. Yhtäkkiä tahdonkin siviilivihkimisen, tarjota ruuat todistajille ja juoda kuohuvaa kahdestaan hotellihuoneessa. Tahdon ilmoittaa kaikille, että karkasimme vihille - emmekä aio juhlia lainkaan. Nämä ajatukset syntyivät yöllä, kun mietin jatkuvasti nousevaa budjettiamme. Minun oli tarkoitus karsia sitä, ei kasvattaa! Tahdomme laadukasta ruokaa, riittävästi juomaa, kauniin juhlatilan, upeat puvut, yhteneväisesti pukeutuneet avustajat, ikimuistoista musiikkia... Miksei mikään riitä?
 

Kuva

Kun ajatukset alkoivat juosta riittävän kovaa, totesin meidän aloittaneen hääsuunnittelun liian myöhään. Syytin itseäni kiirehtimisestä hääpaikan suhteen: miksi emme tutkineet enemmän, valinneet lasten vuoksi kauempana autotiestä sijaitsevaa tilaa, kattopalkeilla ja kauniimmilla verhoilla varustettua tilaa... Voitte varmasti kuvitella, kuinka valtaisan lumipalloefektin tällaiset ajatukset aikaansaavat neljältä aamuyöllä. Käytännössä sama ajatuskuvio kosketti jokaista häihin liittyvää tekijää aina mahtavasta valokuvaajasta vahvistamattomaan ja mitä upeimmalta vaikuttavaan pitopalveluun saakka.

Jos olisin kyennyt kaiken väsymyksen, turhautumisen ja paniikin keskellä ajattelemaan järkevästi, olisin löytänyt vastauksen jokaiseen kysymykseen ja epäilykseen. Mutta minun aivoni olivat jumissa, kietoutuneet paniikkiin. Kun vihdoin illalla sain ylhäisessä yksinäisyydessä käydä mökkisaunassa ja vihtoa selkäni kipeäksi, kykenin jälleen ajattelemaan. Ymmärsin täysin, miksi ihastuin Hansakseen ja miksi emme valinneet kaunista, vanhaa navettaa, jonka vuorokausivuokrasta olisi saanut pulittaa tuhat euroa. Hetken hiljaisuuden ja oman rauhan ansiosta aloin jälleen ymmärtää, miksi tahdon sadan läheisimmän ihmisen todistamana lausua sen maagisen sanan ja miksi meidän häämme toteutetaan juuri niin kuin nyt on päätetty.

Kuva

Mutta miksi päätin kirjoittaa, vaikka olin jo aamulla vakaasti päättänyt toisin? Siksi että tämä on hääblogi. Täällä minä jaan iloni ja ihastukseni, kauhuskenaarioni ja ahdistukseni. Tämä on minun paikkani purkaa tätä suunnatonta ajatustulvaa, jota häiden suunnittelu aiheuttaa. Samalla kun tämä blogi toimii minun ajatushautomonani ja ideapankkinani, antaa tämä myös ajattelun aihetta ja mahdollisesti myös ideoita muille morsiamille. Siksi on tärkeää, että olen valmis jakamaan myös nämä ahdistukset täällä. Häiden suunnittelu ei ole vain pehmoista unelmointia ja loputonta ideointia. Yhtä vahvasti siihen kuuluu epävarmuus, itku ja toivottomuus. Silloin tällöin on kyseenalaistettava omia toimintatapojaan ja omia valintojaan, jotta voi olla varma oikeasta suunnasta. Näin tapahtuu myös pilvilinnoissa eläville häähulluille, uskomatonta mutta totta.