Arvatkaa mitä?

Kuva

 Tänään oli päivä, jolloin kävin elämäni ensimmäistä kertaa sovittelemassa hääpukuja! Jo illalla alkoi mahanpohjaa kummasti kutkutella, joten yö jäi arvatenkin melko vähäuniseksi. Olimme siis kesäloman kunniaksi muutenkin suuntaamassa Tampereelle, joten samalla päätin katsastaa Morsiusgallerian tarjonnan. Olin varannut sovitusajan jo hyvissä ajoin etukäteen, kun päätimme lähtöpäivästä. Muutenhan emme näin synkeän sateisena päivänä olisi varmasti edes reissuun lähteneet.

Jännityksestä - ja rankkasateesta - huolimatta pääsin paikalle ollen jopa lähes tunnin etuajassa. Päätin kuitenkin käydä kysäisemässä liikkeessä, josko heillä olisi aikaa ottaa minut sovittelemaan jo aiemmin. Ja minähän sitten pääsin heti. Halusin ensimmäisenä katsastaa outlet-hääpukujen tarjonnan, mutta koska olen useimpiin outlet-kokoihin turhan pieni ja halusin välttämättä merenneitomallisen, meinasivat puvut käydä vähiin. Yhden melko kivan puvun löysin näistä, mutta melko kiva ei valitettavasti riitä silloin, kun etsitään unelmien hääpukua.

Kuva

Kun katselimme normaalihintaisia pukuja, pyysin suosiolla jättämään yli tuhannen euron puvut rekkiin. Tuhannen euron paikkeilla ne haaveilemani pitsiset merenneitopuvut kuitenkin pyörivät, joten olin jo aivan varma siitä, ettei sitä minun unelmieni pukua tule Morsiusgalleriasta löytymään. Kunnes sitten yhtäkkiä myyjä muisti erään puvun, jota ei ollut huomannut nostaa esille. Ja siinä se oli, minun pukuni. Tiesin sen heti, kun myyjä toi puvun. Olisin ottanut sen jopa pukeutumatta siihen. Mutta pitihän minun siihen änkeytyä - kahdesti, sillä ensimmäisen sovituksen jälkeen koetimme vielä muutamia pukuja. Mutta ei, minä olin jo löytänyt unelmieni puvun. Sanoin jääväni kahvikupillisen ajaksi miettimään asiaa, jolloin myyjä varoitteli, että joutuu silti nostamaan puvun rekkiin muiden saataville, sillä heillä ei varausmahdollisuutta ole. Päätin ottaa riskin. En uskaltanut sännätä ostamaan pukua, kun olin vasta ensimmäistä kertaa sovittamassa hääpukuja.

Suunnistin takaisin miehen ja tyttären luokse kertoen tästä ihanuudesta. Mies kysyi välittömästi, kuinka paljon hinta kipuaa yli tuhannen euron. Kun kerroin, että hintaa oli vain karvan alle kuusisataa euroa ja kaupan päälle saisi miehen mustan puvun, tuo ihana mies melkein kiskoi minut takaisin Morsiusgalleriaan. Sanoi, että olen tyhmä jos jään miettimään, kun noin olen ihastunut. Ja niin minä menin. Mieskin sitten sai uuden mustan puvun, vaikka häihin tulemme hankkimaan hänelle harmaan. Mutta tulehaan noita juhlia.

Koko ihanuutta en teille vielä paljasta. Mies on kyllä luvannut, ettei lue tätä blogia, mutta ehkä vielä toistaiseksi pelaan varman päälle ja vilautan vain vähän Instagramin kautta. Olen niin, niin rakastunut.