sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Loppuviikon tunnelmointia

Kuva

Viikonloppu on jälleen kerran ollut mitä rentouttavin, vaikka olenkin joutunut sopeutumaan tähän toipilaan rooliin. Tämä on tarkoittanut sitä, että emme ole voineet perheen kesken samoilla metsissä, tehdä kävelylenkkejä ja nauttia näistä kummallisen upeista marraskuisista päivistä. Sen sijaan olemme rakentaneet upeita linnoja, tehneet jännittäviä majoja ja katsoneet, kuinka Lotta saksi neuleensa ja muutti Vuorisen tädille asumaan. Viikonlopun huipennus taisi kaksveen mielestä olla kaupassa tavattu joulupukki - ja etenkin ne joulupukin antamat suklaat.

Huomenna on luvassa kuvamaistiaisia tämän viikonlopun projekteista. Olen nimittäin ehtinyt edistää yhtä jos toistakin häihin liittyvistä projekteistani. Pyörsinpä myös päätöksen niistä save the date -korteistakin, joita meidän ei pitänyt lähettää... Taidan elätellä toiveita siitä, että sulhasen suvusta edes joku pääsisi yllättymään. Turhaan, veikkaan.

Kuva

Koska haluan säilyttää tämän viikonlopun seesteisen tunnelman vielä muutaman tunnin ajan ennen kuin mies karkaa töihin, siirrän kannettavan syrjään ja lämmitän itselleni lasillisen mitä herkullisinta kausi-Blossaa. (Karpaloa siinä on, eikö vain olekin?)

Muistutan vielä näin viikon päätteeksi, että blogini arvonta päättyy huomenna iltayhdeksältä, joten osallistukaa kun vielä ehditte! Ensi viikolla palaillaan siis näiden viikonlopun aikaansaannosten pariin ja yritetään päästä käsiksi myös juttutoiveisiinne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti