Olen
ennenkin tuonut esiin ihastukseni pitsiin. On ollut ihan selvää, että meille tulee ihania pitsisomisteisia lasipurkkeja kattaukseen sekä jonkinlaista pitsiä myös servettirenkaisiin. No, tuo jälkimmäinen on nyt ratkennut siten, että solmin pitsinauhaa servettien ympärille. Lisäksi olen suunnitellut pitsisiä kaitaliinoja vaikka millaisin variaation. No, pitsiä meille kyllä tulee yhä enenevissä määrin, mutta kaitaliinoja ei nyt sitten ollenkaan! Miksei? Paljastan sen viimeistään viikonlopun aikana kuvien kera.
Mietin pitkään, kuinka toteutamme kuvausnurkassa eli tutummin Photo Boothissa kuvien taustan. Ajattelin ensin, että teemme jonkin upean vaneriversion tapetteineen. Vai voitteko kieltää näiden taustojen upeuden?
Olinkin ehtinyt jo isän autotallista katsastaa sopivat tarvikkeet tällaisen tekemiseen. Lisäksi kävin jo katselemassa tapettejakin - onnekseni en kitenkaan vielä ostanut! Tällainen olisi kyllä aivan valtavan tyylikäs ja upea, mutta kuljetustekniset ongelmansa tuovat omat haasteensa. Lähipiiristä kyllä löytyy pakettiauto jos toinenkin, mutta pientä kikkailuahan tällaisen kuljettelu vaatii. Jälleen kerran pääsivät yllättämään sekä jenkkiläiset hääblogit että Pinterest pelastaen minut pulasta (vaikken sellaisessa kyllä todellisuudessa ollutkaan). Pitsiin hullaantuneena tiesin heti, että meidän kuvausnurkkamme tausta on tässä:
Ja erilaisia variaatioita näistä pitsitaustoistakin löytyy vaikka kuinka:
Olen aivan innoissani! Melkein jo teen täällä testiversioita unelmieni kuvausnurkasta! Olen muutenkin ihan sanoinkuvaamattoman tyytyväinen siitä, että pitsi tulee olemaan merkittävä osa juhlatilamme ja hääpäivämme koristelua. Nyt tuntuu siltä, että hääjuhlan palaset alkavat pikku hiljaa oikeasti loksahdella kohdalleen.
Tyylikäs, yksinkertainen, näyttävä ja ennen kaikkea sille löytyy käyttöä varmasti häidenkin jälkeen.
VastaaPoistaIhana tuo "melkein jo teen täällä testiversiota unelmieni kuvausnurkasta!" :D jos teet niin otathan kuvia siitä meillekin? ;) <3
No varmasti otan! :D Mutta kunpa nyt malttaisin mieleni edes muutaman kuukauden! Voi kyllä olla vaikeaa.. Oi, miksi olenkaan hamstrannut kaikkea tätä ihanaa sälää kotiimme näin aikaisin! :D
PoistaSe tunne on niiiiin paras kun ne palaset loksahtelee:D
VastaaPoistaNiinpä! Siitä saa ihan mielettömän endorfiinihuuman! :)
PoistaPitsi on kyllä niin kaunista, ja ihana idea tämä :) Helppo toteuttaa ja näyttää niin hyvältä!
VastaaPoistaEn olisi kyllä ikinä uskonut, että pitsiinkin voi koukuttua! :D Se vain on niin I-H-A-N-A-A.
PoistaKiva idea ja lopulta tosi helppo varmasti toteuttaakin :) Jatkokäyttöäkin varmasti löytyy :) Pitsi on kyllä niin kaunista, ei tarvitse paljon muuta kun saa jo upeaa aikaiseksi! :)
VastaaPoistaNiinpä! Ja se tuo keveydelläänkin niin ihanaa tunnelmaa. <3
Poista