maanantai 13. toukokuuta 2013

Puhelintyttö täällä hei.

Minun täytyy rajata omaa hypomaanista hääsuunnitteluintoani. Viime yönä selailin jälleen hääsivustoja sekä -blogeja yli puoleenyöhön, enkä lopulta saanut yli tuntiin unta vuoteessakaan. Tänään aamulla kuitenkin kaksivuotias herätyskellomme tillitti minua sängynlaitansa yli kuudelta aamulla ja käski ulos. Asiallinen herätys, sanon minä. Ja yhtään ei väsyttänyt...

Kuva: Ilmakuva.info
Laskin eilen huolellisesti budjettiamme. Olimme alunperin ajatelleet noin viidentuhannen euron häitä, mutta totesimme jo heti vieraslistaa suunnittelessa, että noin sadalle kutsuvieraalle budjettiakin täytyy varata ehkä muutama tuhat euroa enemmän. Kun sitten eilen tein laskelmiani, hämmästyin valtavasti. Olin ajatellut, etten ikinä, IKINÄ, laittaisi yhteen päivään ja sen toteutukseen kymmentätuhatta euroa. Nyt kuitenkin budjettilaskelmamme loppusummaa korostaa niinkin vaatimaton summa kuin 9250 euroa. Toivottavasti vuoden päästä odottaa iloinen yllätys, ja huomaan meidän tehneen hienoja löytöjä sekä isoja säästöjä.

Soitin juuri Sipoon suomalaisen seurakunnan kirkkoherranvirastoon ja varmistin meille kirkon. Meidät vihitään siis ensi vuoden toukokuussa Sipoon kirkossa. Sain juuri sen päivän ja juuri sen kirkon, josta olin haaveillut. Toivottavasti myös juhlapaikan suhteen käy hyvä tuuri! Olen turhaan yrittänyt tavoitella tänään juhlatilamme vuokraajaa; puheluihini vastataan samalla kaavalla: "Valitsemaanne numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä." Minä en malttaisi enää odottaa.

Huomenna palaan jälleen asiaan, toivottavasti jo juhlapaikkaa hehkuttaen. Nyt hivuttaudun työn ääreen ja illalla eristän itseni Internetistä. Mahtaakohan Nukkumatti löytää ensi yönä perille?

2 kommenttia:

  1. Liityin lukemaan blogiasi :) Ja tämä kirjoitus kuulostaa kovin tutulta, herätyskello (2v8kk poika ) pitää huolen että liian myöhään ei tule nukuttua vaikka kuinka myöhään yöhön selailisi netistä hääjuttuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva saada uusia lukijoita joukkoon! :) Vaikka tuo lapsukainen miten ihana herätyskello onkin, silloin tällöin sitä toivoisi saavansa nukkua hieman pidempään. :D Hääjutut kun tuppaavat lipsahtamaan yli puolenyön, mutta neiti kaksveen sisäinen herätyskello ei petä yhtenäkään aamuna.

      Poista