sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Harmaa vallankumous.

Kuva: Pinterest

Kuva: Pinterest
Kuva: The Perfect Palette
Päivä alkoi vuoteeseen tarjoillulla aamukahvilla, jota somistivat kaupungin istutuksista taitetut narsissit. Sain nukkua ruhtinaallisen pitkään - seitsemään! Meidän pieni prinsessamme kun herää jo puoli kuudelta, oli sitten arki tai pyhä. Tänään kikkarapää ja isänsä antoivat minulle hengähdystauon arjesta ja sen lisäksi he tarjoilivat minulle herkullisen aamiaisen.

Nyt kun on juhlittu sekä minua että tyttären kaksivuotispäiviä, on aikaa kurkistella jälleen Internetin häämaailmaan. Olen tänään tutkaillut erityisesti värikarttoja sekä muutenkin värien vaikutusta koristeluun. Edelleen olen sitä mieltä, että värit ovat valkoinen, harmaa ja vihreä. Tällä hetkellä auki on vain se, mitä väriä painotetaan eniten. Eilen olin sitä mieltä, että valkoinen on pääväri, mutta tänään mielipide on jo täysin toinen. Tällä hetkellä kuvittelen mielessäni muun muassa harmaita pöytäliinoja, jotka saisivat tehosteeksi valkoista kaitaliinaa sekä vihreitä yksityiskohtia.


Kuva: Pinterest
Kuva: Pinterest

Kuva: Pinterest

Virallisesti häiden ensimmäinen ostos taitaa olla tylli, jota sain haalittua itselleni netin kautta. Seuraava ostos taitaa tulla tehtyä huomenna: teemaan sopivia silkki- ja kreppipapereita. Sitten pääsisin askartelemaan ja harjoittamaan sorminäppäryyttä. Toivon mukaan saan jo ensi viikolla liitettyä tänne kuvia askarteluistani!

2 kommenttia:

  1. Ihana värimaailma :) Harmaa näkyy meidänkin juhlissa. Ei mikään ihan perinteinen hääväri, mutta tyylikäs valinta. Vihreän kanssa kivan raikas kokonaisuus.

    VastaaPoista