Vuosi 2013: hiljaista surua ja suunnatonta onnea.

Kuva

Olen vieläkin aikamoisen ihmeissäni siitä, että minä todellakin voitin nuo molemmat Save the Date -kilpailun palkinnot. Huh! Vielä kerran tahdon kiittää kaikkia teitä, jotka äänestitte tuota minun luomustani. Nyt se näyttää komeilevan ainakin Love Me Do -tapahtuman Facebook-sivuilla. Vinkata saa, mikäli sitä jossain vaiheessa bongailee muualtakin!

Tuntuu aika uskomattomalta, että nyt eletään vuoden viimeistä päivää. Maa on lumeton, maisema syksyinen, ja lämpötila pyörii reilusti plussan puolella. Tunnelma on aika erilainen kuin vuosi sitten - sekä hyvässä että pahassa. Vuosi sitten maisema oli aivan toisenlainen, talvinen ja kaunis. Sen sijaan vuodenvaihdetta varjosti silloin vielä hyvin vahvasti suru. Se oli ensimmäinen kerta, kun juhlimme vuoden vaihtumista ilman äitiäni. Laitoimme ensimmäistä kertaa itse pöytään perunasalaatit ja muut vuodenvaihteen herkut, kohotimme maljan ensimmäistä kertaa kolmen aikuisen voimin. Vuosi sitten olisin kovasti halunnut, että äitini olisi ollut näkemässä, kuinka hänen lapsenlapsensa säikkyi papan ilotulitteita. Sama kaipaus elää minussa yhä, päivittäin.

Kuva

Vaikka suru on varjostanut tätäkin vuotta ja jokaista vuoteen 2013 kuulunutta juhlapäivää, ei liene yllätys, että tähän vuoteen on mahtunut myös poikkeuksellisen paljon iloa ja onnea. Elämäni tähän asti onnellisin päivä oli perjantai 19. huhtikuuta, jolloin mies haparoivin käsin kaivoi esiin ostamansa kihlasormuksen ja pyysi minua vaimokseen. Tämä hetki voitti jopa sen pelonsekaisen päivän, jolloin tyttäremme syntyi ja minusta tuli äiti, sillä nyt en tuntenut pelkoa lainkaan. Minusta tulisi ihan oikea vaimo.

Muistot kuluneen vuoden keväältä ovat melko sumuisia. Meillä oli jatkuva kiire, kun minä viimeistelin opintojani ja tein pitkiä päiviä. Lapsiperheen arki rytmittyi uudelleen, ja päivistä selviäminen vaati suurta ponnistelua. Sitten koitti kesä, työt ja lopulta koko perheen yhteinen kesäloma. Kesältä jäi monta kaunista ja upeaa muistoa. Muistot kesästä ovat mielessäni ennen kaikkea yhdessäolon hetkiä, mökkeilyä ja läheisten läsnäoloa. Tässä vaiheessa hääsuunnittelu toki vei ison osan päivistäni, enkä ihmettelisi vaikka mies ei muistaisi minun puhuneen koko vuotena muista asioista kuin häistä, häistä, häistä.

Kuva

Kesän jälkeen loppuvuosi on mennyt omalla painollaan. Töiden rytmi on ohjannut arkeamme, välillä on juhlittu ja välillä kyynelehditty niiden juhlien perään, joita ei enää koskaan vietetä. Kaiken pimeyden ja hetkittäisen surun keskellä kaksveen läsnäolo ja jatkuva kehittyminen ovat tuoneet päivänpaistetta elämään. Uhmasta, vaikeista aamuista ja valvotuista öistä huolimatta jokapäiväiseen arkeen mahtuu upeita hetkiä, kun elämässä on jatkuvasti uutta oppiva pikkuihminen. Kaunein hetki päivässä on se, kun me kaksveen kanssa yhdessä laulamme unilaulun, johon minä improvisoin sanat liki kaksi vuotta sitten. Siihen hetkeen kuuluvat hämärä huone, silitykset ja rakkaudentunnustukset.

Mikä on muuttunut vuodessa? Olen kaksi hammasta köyhempi, saanut opintoni päätökseen, oppinut muutamilta tapaamiltani ihmisiltä sekä itsestäni että ympäristöstäni enemmän kuin ikinä olisin voinut kuvitella. Uskon myös olevani parempi, kärsivällisempi ja ymmärtäväisempi äiti kuin vuosi sitten. Ennen kaikkea olen nyt morsian - ja noin neljän kuukauden kuluttua myös vaimo.

Kuva

Toivon, että kaikkien blogini lukijoiden tuleva vuosi on täynnä ymmärrystä, rakkautta ja onnea. Muistakaa olla lempeitä itsellenne ja ihmisille ympärillänne. Toivotan mitä parhainta vuotta 2014!