Minne katosi päivät?

Niin siinä lopulta kävi, että vierasmäärämme putosi alle seitsemäänkymmeneen. Muutamille kutsutuille olemme antaneet armonaikaa tämän viikon loppuun johtuen muun muassa keskeneräisistä työvuorosuunnittelmista sekä lemmikkieläinten hoitojärjestelyistä. Toivomme siis kovasti, että vielä tällä viikolla saapuu muutama ilmoittautuminen.

Voisi kuvitella, että kaikkien näiden muutosten ja vierasmäärän romahtamisen jälkeen olisin pettynyt. Niin kuvitellin itsekin ensin. Omaksi yllätyksekseni olen kuitenkin kyennyt suhtautumaan asiaan erittäin positiivisesti. Keskustellessani asiasta muiden kanssa olen tyytynyt kulunein sananparsin ja virne suunpielessä toteamaan, että pidot paranevat, kun väki vähenee. Tässäkin piilee totuuden siemen, sillä vierasmäärän merkittävä pienentyminen tarkoittaa ennen kaikkea enemmän aikaa. Nyt meillä on enemmän aikaa seurustella pöytäseurueitten kanssa ja silti huomioida avustajien järjestämä yllätysohjelma. Vieraille tämä tietysti tarkoittaa enemmän meidän läsnäoloamme - sekä enemmän juomaa ja karkkibuffetin antimia.

Kuva

Viimeiset kymmenen päivää ovat vilahtaneet ohi kuin sumussa, kun olen miettinyt, murehtinut ja märehtinyt tätä vierasasiaa. Nyt minua on hetkittäin jopa harmittanut se, että olen kuluttanut aikaani näinkin epäolennaisiin murheisiin. Murheet ovat onneksi menneitä, ja on aika suorittaa viimeiset tehtävät. Meidän hääpäivämme koittaa nimittäin kahden ja puolen viikon päästä! Voitteko kuvitella? Olen tuudittautunut näihin mitättömiin murheisiin, joten en ole ymmärtänyt kiinnittää huomiotani päivien vähentymiseen.

Tänään sain hoidettua asioita eteenpäin siten, että tiskailin karkkibuffettiin varatut astiat ennen työpäivää. Nyt ne odottavat pölyltä suojattuna karkkeja (jotka esittelen muuten huomenna!) ja itse juhlapäivää. Lisäksi olin yhteydessä seurakuntaan kuulutustemme osalla. Tämä asia piti hoitaa erikseen siksi, että avioliiton esteiden tutkinta suoritettiin seurakunnan sijaan maistraatissa. Meidän nimemme tulevat kajahtamaan pääsiäisenä kirkossa, mutta itse emme näillä näkymin pääse niitä kuulemaan, sillä olemme rentoutumassa mökillä.

Vaikka pääsiäisen mökkireissun suurin tarkoitus on rentoutua ja ottaa etäisyyttä arkeen, ei arjesta irroittautuminen käy ihan helposti. Hääsuunnittelusta on pidettävä kiinni nyt, kun aikaa itse juhlapäivään on enää huomattavan vähän. Mökillä ajattelinkin keskittyä asioihin, joita voin sujuvasti hoitaa tietokoneella niinä hiljaisina hetkinä, kun muu perhe nukkuu. Tämän viikon tehtävälistalta löytyy siis suuri määrä tulosteita karkkibuffetin etiketeistä aina häälehteen asti.

Kuva

Onnistuin myös viimeistelemään puheeni eilen illalla. Olen viilannut sen lauserakenteita, sanamuotoja ja sisältöä jo viikkoja, mutta nyt teksti alkaa vihdoin tuntua omalta. Olen harjoitellut sitä salaa iltaisin sen jälkeen, kun mies on lähtenyt töihin, eikä kyyneliltä ole vältytty. Minua hieman jännittää, kuinka hääpäivänä mahtaa käydä. Tässä taitaa olla kaksi mahdollisuutta: joko kyynelehdin puheen puolivälistä loppuun saakka tai sitten en jännitykseltäni kykene tirauttamaan ainuttakaan kyyneltä. Uskon kyllä, että jo kiitossanat isälle ja äidin muistelu nostavat tunteet pintaan. Mielelläni esittelisin puheeni täällä jo nyt, mutta en uskalla ottaa sitä riskiä, että se paljastuu vieraille ennen hääjuhlaa. Juhlan jälkeen pääsette mahdollisesti katselemaan jopa puheen videotaltiointia.

Millaisista asioista haluaisitte lukea blogistani näin häiden kynnyksellä? Yritän saada tänne juttua polttareistani, mutta tällä hetkellä on hieman epäselvyyksiä siitä, kenen hallussa on päivän kuvasaldo. Lisäksi tarkoitukseni olisi esitellä koekattausta, vieraskirjapöytää sekä muita hääjuhlan yksityiskohtia. Juttutoiveita otetaan kuitenkin ilolla vastaan!

Ilmoittautumisaika lähenee loppuaan

Huomenna on viimeinen ilmoittautumispäivä meidän hääjuhlaamme. Kun laitoimme kutsuja matkaan, oli vieraiden kokonaismääräksi laskettu hieman yli sata henkilöä. Tämä oli mielestämme oikein sopiva määrä, sillä lukuisista karsituista vieraista huolimatta se sisälsi lopulta kaikki ne ihmiset, jotka halusimme osaksi tärkeää päiväämme. Tämä ajatus pätee vieläkin, sillä toivoisimme kaikkien kutsuttujen saapuvan paikalle.

Kuva

Torstai-iltaan mennessä ilmoittautuneita oli kuitenkin vasta 46 - eli yli puolet kutsutuista ei ole vastannut kutsuunsa lainkaan. Puuttuvinen ilmoittautumisten joukossa on muutamia sellaisia, joiden tiedämme varmuudella saapuvan, vaikka ilmoittautumista ei vielä kuulukaan. Näitä henkilöitä on kuitenkin vain kuusi niistä noin viidestäkymmenestä puuttuvasta ilmoittautumisesta. Ilmoittautuneiden joukossa on muutamia sellaisia perheitä, josta tulee vähemmän ihmisiä kuin olemme alun perin kutsuneet. Tässäkin on kuitenkin kyse vain muutamista ihmisistä, joten heidän esteensä eivät oikeastaan vaikuta vieraiden kokonaismäärään.

Eniten olen hämmästynyt vieraiden jakaumasta. Olimme varmoja siitä, että minun sukuni ja pikkuisen ystäväpiirini osalta vain noin neljä ei pääse saapumaan hääjuhlaamme. Sen sijaan sulhasen Pohjois-Karjalassa ja muualla kaukana asuvan suvun osallistumisprosentiksi veikkasimme melko alhaisia lukuja. Kutsut ovat jakaantuneet noin puoliksi meidän kummankin sukulaisten ja ystäväpiirin kesken. Kuitenkin ilmoittautuneista suurin osa on sulhasen sukulaisia ja ystäviä - minun puoleltani ilmoittautuneita on vain kymmenen.

Kuva

Tämä aamu onkin mennyt murehtiessa. Olen melko varma siitä, että erinäisistä henkilökohtaisista syistä kaksi minun sukuni ryhmittymää jää häistämme puuttumaan. Heistä tulisi yhteensä hieman alle kaksikymmentä henkilöä. Lisäksi noin parikymmentä muuta ilmoittautumista yhä edelleen puuttuu, enkä tiedä lainkaan näiden vieraiden ajatuksista ja aikomuksista. Olenkin alkanut pelkäämään, että sulhasen sukulaiset ja ystävät ovat kaikki läsnä todistamassa tätä tärkeää päiväämme, kun taas minun suuresta suvustani ja pienestä ystäväpiiristäni vain murto-osa on paikalla.

Ensin ajattelimme, että sulhasen puoli kirkosta tulee loistamaan tyhjyyttään. Siksi olimme ajatelleet, että pyydämme vieraita sekoittamaan perinteistä istumajärjestystä ja levittäytymään tasaisesti kirkkoon. Nyt näyttää uhkaavasti siltä, että joudumme tähän järjestelyyn turvautumaan, mutta täysin päinvastaisista syistä. Onneksi tässä on kuitenkin vielä tämä ja huominen päivä aikaa ilmoittautumisille. Siksi en vielä manaa liikaa - vaikka taisinkin sen jo tehdä. Taidan palata asiaan ensi viikolla, jolloin lopullinen vierasmäärä on varmasti selvillä. Silloin voi jo pohtia käytännön järjestelyitä sekä niihin tulevia mahdollisia muutoksia.

Tallinnan matka nro 2

Nyt pääsemme vihdoin siihen Tallinnan reissuun, jonka teimme kaksi viikkoa sitten. Kokoonpano oli sama kuin viimeksikin: minä, isäni ja neiti kaksvee. Tällä kertaa reissu suoritettiin tuttuun tapaan Eckerö Linella, mutta miniristeilyn sijaan vietimme koko päivän Tallinnassa. Laiva lähti aamulla satamasta puoli yhdeksältä ja se rantautui takaisin Suomeen varttia yli yhdeksän illalla. Jo ennakkoon jännitin pitkää päivää, sillä hieman kolmevuotiaan neidin hermot voivat olla koetuksella noin rankalla reissulla.

Kuva

Jo matkan alkumetreillä alkoi ilmetä ongelmia. Olimme varanneet risteilyn torstaille, mutta jostain syystä varausvahvistuksessa oli maanantain päivämäärä. Minä kauhistuin, sillä olin varma, että tämä reissu jäisi nyt tekemättä. Onneksi ystävällinen virkailija kertoi, että vika on lähtöisin heidän järjestelmästään ja sitä esiintyy varsin usein. Outoa on vain se, että tarkistimme varausvahvistusta isäni kanssa monta kertaa, mutta emme kumpikaan huomanneet tarkistaa varauksen päivämäärää. Onneksi tuona torstaipäivänä laivalla oli tilaa sekä meidän autollemme että meille. Myös etukäteen varattu aamiainen järjetyi ilman lisäkustannuksia, vaikka päivämäärät menivätkin ristiin.

Matka Tallinnaan sujui siis tukevaa aamiaista tankaten ja kaksveen touhuja leikkipaikalla seuraillen. Pian olikin aika ajaa auto ulos Tallinnan satama-alueelle. Ensimmäisen paniikin koin melko pian, kun huomasin, että Tallinnassa kaistamerkinnät olivat paikoitellen puutteellisia ja joka paikassa vilisi kielletty ajosuunta -merkkejä. Onneksi minulla oli apukuski rauhoittelemassa (eli lisäämässä hermostuneisuuttani) ja ohjaamassa minua oikeaan suuntaan.

Kuva

Kävimme ostoksilla SuperAlkossa, Prismassa, SadaMarketin Alkopörssissä ja ties missä. Lisäksi vietimme kaunista keväistä päivää kävellen ja tutkaillen. Onnistuin myös unohtamaan, että Volvomme pohja on huomattavan matalalla. Yritin siis hieman "oikaista" poistumalla valtavan suurelta parkkipaikalta matalalta näyttävän reunakivetyksen kautta. Harmi vain, että Volvo itsessään oli niin matala, että kuului kammottavaa repivää ääntä. Tästä selvittyämme palasimme samaan pisteeseen tarkistamaan, oliko Volvosta irronnut osia. Löysimme palan muovia ja ruosteisen pakoputken suojapellin, joka ei kyllä näyttänyt siltä, että se olisi kuulunut tämän vuosituhannen autoon. Isäni kuitenkin nappasi molemmat kyytiin, jotta tarvittaessa voimme kotimaassa tutkailla ja korjailla aiheutuneita vaurioita.

Mielenkiintoisia hetkiä elettiin myös silloin, kun ajoimme SuperAlkolta SadaMarketille. Olimme ostaneet kuohuviiniä sisarelleni, mutta SadaMarketin pihalla saimme huomata, ettei sekään sujunut ihan niin helposti kuin olimme kuvitelleen. Yhden pullon korkki oli nimittäin vuotanut ja pullon sisältöä oli valunut jokseenkin runsaasti auton takakonttiin. Haju oli vähintäänkin mielenkiintoinen. Isäni ystävällisesti avasi vuotaneen pullon ja nautti jäljelle jääneen osan, jotta saimme heittää tyhjän pullon suoraan viereisiin lasinkeräysastiaan.

Kuvia ei tullut nappailtua tältä reissulta, eikä myöskään saaliista, joka jäikin huomattavasti kevyemmäksi kuin viime kerralla. SuperAlkosta mukaamme tarttui seuraavanlainen kattaus:

3 x Larsen VSOP 40 % 100 cl

4 x L&P Lakkalikööri 15 % 50 cl

10 x Vergi Vodka 40 % 50 cl

12 x RomanZero Limoncello 25 % 50 cl

10 x Kochi Green Apple -likööri 21 % 50 cl

4 x erilaisia viskejä

3 x 24 tölkkiä Angry Birds -limonadia

Lisäksi löysimme aiemmin valitut Savoy-kuohuviinit Alkopörssista sekä Prismasta huimaan seitsemän euron hintaan 1200 grammaa vaahtokarkkeja. Kaikkiin näihin meni rahaa 470 euroa, mikä ei mielestäni ole ollenkaan hullumpi hinta. Tuhannen euron juomabudjetti kyllä hieman taitaa venyä, kun ostamme vielä runsaasti alkoholittomia juomavaihtoehtoja. Olen kuitenkin varsin helpottunut siitä, että kaikki alkoholijuomat on nyt hankittu - eikä epäonnisia reissuja tarvitse enää tehdä.

Kuva

Tämäkin reissu nimittäin sai melkoisen loppuhuipennuksen. Kun olimme käyneet syömässä ja suunnittelimme suuntaavamme satamaan, oli auton tuulilasiin ilmestynyt kolmenkymmenenviiden euron arvoinen muistutus. Onneksi paikalla oli mukava pysköinninvalvoja, joka tiesi kertoa, että parkkipaikka oli tarkoitettu vain liikekeskuksen työntekijöiden käyttöön. Lähes kaikki muutkin paikalla olleet virolaiset ja suomalaiset autot saivat muistutuksen, joten emme suinkaan olleet ainoita. Täytyy myöntää, että hetkellisesti tuo harmitti kovin, mutta kotimaan puolella asialle osasi jo nauraa makeasti. Kotipihassa totesimme myös sen, ettei auton pohjakaan isompia vaurioita kärsinyt. Vain pieni pala muovia oli irronnut, mikä tarkoitti siis sitä, että mukaan tarttunut ruosteinen osa oli jonkun toisen epäonnisen autosta irronnut. Loppu hyvin kaikki hyvin.

Viimeiset kukat ovat täällä!

Minun piti tänään kertoa teille siitä, kuinka tuo viimeisin Tallinnan reissumme eteneni ja millaisia tuliaisia sieltä tarttui matkaan. Eilen sain kuitenkin hakea niin ilahduttavan paketin postista, että minun on välittömästi päästävä esittelemään sitä täällä. Tuskin maltoin nukkua viime yönä - niin innoissani olin!

Posti toi siis valtavan ison, mutta onneksi erittäin kevyen paketin, joka saapui merten takaa Southern Girl Weddingsiltä. Paketin sisältä löytyivät odotetusti ne tilaamani kukkaset hääpäivää varten: morsiuskimppu, heittokimppu, neljä viehettä sekä kolme rintakukkaa, joista mahdollisesti kuitenkin muokkaan rannekukat. Olin varsin luottavaisella mielellä avatessani paketin, mutta sulhasen reaktio jännitti, sillä hän suhtautui alun perin varsin skeptisesti tekokukkiin. Ja ihmekös tuo, jos on tutustunut vain Ikean halpavalikoimaan.

Oma kimppuni ei suinkaan löytynyt valmiina Southern Girl Weddingsin valikoimasta, vaan lähdin ideoimaan kimppuani erään valikoimasta löytyvän kimpun pohjalta. Kyseisen Etsy-putiikin omistava Lindsay oli alusta alkaen innolla mukana suunnittelussa ja sai hyvin nopeasti kiinni ideastani. Kimpusta tuli hyvin erilainen kuin siitä alkuperäisestä inspiraatiokimpusta, mutta se on juuri sellainen kuin toivoin: suuri, rönsyilevä ja teemväreihin sopiva.

Heittokimppukin on mielestäni valtavan kaunis, vaikka ottamani kuva ei tee sille oikeutta. Morsiusneitona toimiva tyttäremme tulee mahdollisesti kantamaan sitä, vaikka alkuperäisen suunnitelman muukaan hänellä piti olla vain se samanlainen rannekukka kuin kaasoillakin. Kimppu on kuitenkin juuri sopivan kokoinen pikkuihmisen käteen. Uskon tyttären jännityksen myös lievenevän hieman, kun käsissä on jotain puristeltavaa ja hypisteltävää.

Vaikka olen erittäin tyytyväinen näihin kukkiin, muokkailen kaikkia tuotteita hieman ainakin pitsin avulla. Kimput saavat varsiinsa leveät pitsinauhat, samoin vieheisiin tulen käyttämään pitsiä. Kaasojen rintakukkien tuunauksesta en vielä sanokaan mitään, sillä suunnitelmat ovat vielä hieman auki niiden osalta.

Täytyy myöntää, että minua jännitti tämän tilauksen tekeminen kovasti. Postikuluineen tilaus tuli maksamaan hieman yli kaksisataa ja sen lisäksi maksettavaksi tuli vielä reippaat tullimaksut. Siksi tekokukkien tilaaminen ei ollut mikään itsestäänselvyys ja helppo ratkaisu. Jouduin miettimään budjetin suurta menoerää ja tilauksen riskejä. Etenkin sulhanen varoitteli minua siitä, että saattaisin pettyä suuresti, kun kukat näyttäisivät ja tuntuisivat halvoilta ja muovisilta. Onneksi näin ei käynyt! Jopa sulhanen itse myönsi, että tilatut kukat olivat oikein kauniit ja tyyliimme sopivat.

Mitä mieltä te muut olette? Voisitteko kuvitella käyttävänne tekokukkia vai ovatko elävät kukat teille ainoita oikeita? Itse ajattelin pitkään, etten ikimaailmassa voisi käyttää tekokukkia häissä. Kyseessä on kuitenkin suuri ja ainutlaatuinen juhla, jonka arvokkuuden täytyy välittyä myös ulospäin. Ja kas vain, niin se mielipide jälleen muuttuu. Tällä hetkellä en koe, että tekokukkien käyttäminen tekisi juhlastamme yhtään huonompaa tai vähemmän arvokasta.

Päivät hupenevat

Ja niin on jälleen yksi viikonloppu takana, jälleen yksi viikko vähemmän jännitettävää edessä. Viikonloppu oli työntäyteinen, täynnä jännittäviä kääänteitä ja uusia tuulia. Vaikka kuinka ajattelin päivitteleväni blogia viikonloppuna, kiire ja iltaisin iskenyt väsymys saattelivat minut nukkumaan joka ilta hyvissä ajoin. Allekirjoittanutta fiksummat blogistit olisivat tietenkin kirjoittaneet etukäteen ja ajastaneet tekstejään. Onneksi tässä ei ole mihinkään kiire - paitsi hääsuunnittelun saralla!

Kuva

Töiden lomassa ehdin kuitenkin miettiä tekemättömiä tehtäviä tuleville viikoille. Olen asettanut itselleni takarajan viirinauhojen ja pom-pomien tekemiselle. Sen mukaan näiden viimeisten koristeiden olisi tarkoitus valmistua viimeistään keskiviikkona. Muutamia pitsipurkkeja toki vielä uupuu, mutta niiden valmistus käy erittäin nopeasti aina purkkien tyhjennyttyä. Tutkaillessani isän kellariin piilotettua häätavaroiden aarreaittaa huomasin kuitenkin, että osa harmaista pöytäliinoista on edelleen kokoluokkaa "lakana", joten ompelua on luvassa vielä silläkin saralla. Nyt vain kaikilta peukut pystyyn, ettei ompelukone jälleen keksi yllätyksiä minun varalleni!

Mitä muuta meiltä uupuu? Ainakin kuljettaja hääautolle. Auto on kyllä visusti tallessa isän autotallissa, mutta meidän on vaikea keksiä sille sopivaa kuljettajaa. Näillä näkymin kuljettaja tulee olemaan joku vieraslistamme ulkopuolelta, sillä näin varmistumme myös siitä, ettei isän silmäterä jää juhlapaikkamme nurkkiin lojumaan koko yöksi. Onneksi tässä on vielä ne muutamat viikot aikaa lahjoa tutuntutuntuttuja ja muita kumminkaimanserkkuja viskipulloilla, joiden avulla paatuneimmatkin kuskiehdokkaat toivottavasti lämpenevät.

Kuva

Häävalssiharjoitukset ovat kovassa vauhdissa. Pääsimme lopulta aloittamaan harjoitukset aivan liian myöhään, sillä meidän on ollut vaikea löytää arjen keskeltä sellaisia hetkiä, jolloin molemmat ovat riittävät virkeitä moisiin harjoitteisiin. Yleensä nämä hetket kuluvat joko kaupassa tai muiden asioiden hoitamisessa. Tärkeintä on kuitenkin se, että harjoitukset ovat nyt käynnissä. Vielä en osaa sanoa sitä, tulemmeko tanssimaan valssin häätanssina vai päädymmekö kuitenkin vain keinuttelemaan kuin alakoulun diskoissa. Olemme siis yhteistuumin sopineet, että tanssimme valssin vain ja ainoastaan siinä tapauksessa, että se oikeasti sujuu ja oikeasti näyttää myös ihan kauniilta. Tällä hetkellä suurimmaksi ongelmaksi on muodostunut se, että minä jännitän koko vartaloni päästä varpaisiin siinä vaiheessa, kun asetumme tanssiasentoon.

Aika monta pientä tehtävää on tekemättä, mutta luotan siihen, että saan ne järjestymään mitä pikimmin. Tosin häälehteä ja lasten puuhakirjaa tuskin voi aivan pieniksi tehtäviksi edes sanoa? Voisin laittaa tällä viikolla näytille listaa kaikista niistä tekemättömistä tehtävistä, jotka vielä tulisi hoitaa. Sitä ennen lupaan kuitenkin vilautella teille kertomusta epätodellisesta Tallinnan matkastamme ja juhlajuomista sekä niistä muista asioista, joista jo viime viikolla kertoilin.

Anna kaikkien kukkien kukkia

Kiitos ihanista ja kannustavista kommenteista, joita sain edelliseen kirjoitukseen. Blogin kautta saatu vertaistuki auttaa valtavasti näiden viimeisten viikkojen myllerryksessä. Olen vieläkin hyvin hämmentynyt siitä, että kuukauden päästä olen ihan oikeasti rouva K. Ennen sitä on kuitenkin vielä mieletön määrä tekemättömiä tehtäviä, joista nyt saatte hieman esimakua!

Näissä kuvissa esiintyvät siis muutamat mallit meidän tulevista pöytäasetelmistamme niiden kukkien osalta, jotka jaksoin isällä majailevien purnukoiden ja pullojen luokse rahdata. Kaikki kuvissa esiintyvät kukat ovat tekokukkia, jotka hätäpäissäni lennätin maailman toiselta laidalta Suomeen. Hätäisyydestä puhuin siksi, että valvoin muutaman yön murehtimalla kukka-asioita ja aikatauluja. Unettomien öiden ja epätoivon kyynelten jälkeen päätin rauhoitella sisäistä kontrollifriikkiäni tilaamalla ikikukkia pöytäasetelmiin. Ja täytyy myöntää, että olen positiivisesti yllättynyt lopputuloksesta!

Meidän on tarkoitus asetella pöytäkukat useisiin erilaisiin lasipurkkeihin ja -pulloihin, joita isän suurella avustuksella olemme saaneet maalattua. Suurin osa asetelmista laitetaan noihin pieniin purkkeihin ja pulloihin, joihin tulee vain yhdestä kolmeen kukkaa kerrallaan. Lisäksi teemme muutamia suurempia asetelmia karahvimallisiin viinipulloihin. Tilaamieni kukkien joukosta löytyy pionia usemmassa koossa, freesiaa ja leinikkiä. Lisäksi tilasin hortensiaa, joka kuitenkin tuotti pienoisen pettymyksen sekä ulkonäkönsä että värisävynsä vuoksi. Onneksi se oli kuitenkin ainoa tuote, johon jouduin pettymään! Ja lopulta sekin löysi paikkansa, kun sommittelin kukkia pahvikirjainten viereen. Hortensiat päätyvät siis somistaaan lavan reunalle laitettavia pahvikirjaimia, kun taas muut kukat hyödynnetään pöytäasetelmissa.

Nyt stressi on häipynyt kukkien osalta. Tällä hetkellä odottelen viimeisiä kukkapaketteja tullista, jonne valitettavasti jokainen tilaamistani paketeista jäi odottelemaan selvityksiä. Ei tämä tilailu siis kovin halvaksi tullut, mutta kaiken stressin keskellä se tuntui parhaalta mahdolliselta vaihtoehdolta. Onneksi ikikukkia voi myös häiden jälkeen kaupitella eteenpäin, joten näistäkin saa mahdollisesti pienen summan takaisin itselleen.

Kuukausi jäljellä.

Tuntuu aika uskomattomalta istua tässä tietokoneen ääressä ja huomata, että meidän hääjuhlaamme vietetään tasan kuukauden päästä. Kuukausi ja kuusi tuntia siihen hetkeen, kun minä jännitän viimeisiä minuuttejani neitinä. Voiko aika todella mennä näin nopeasti?

Kuva

Olen kirjoittanut blogiin viimeksi viime viikon maanantaina. Silloin olen viimeksi ehtinyt myös lukemaan muiden morsianten blogeja. Vajaaseen kahteen viikkoon on mahtunut jälleen kerran sairastelua, valvottuja öitä, juomavaraston sekä karkkibuffetin täydennystä. Lisäksi olen vaihtanut työpaikkaa, viettänyt omia polttareitani ja ehtinyt ihmettelemään ajan kulumista. Sen sijaan tietokoneen äärelle en ole ehtinyt, vaikka kuinka olisin halunnut jakaa kaikki iloiset ja stressaavatkin hetket täällä blogissa.

Täytyy myöntää, että kuluneen viikon aikana olen ehtinyt katumaan sitä, että kirjoitan blogia. Kiire ja väsymys ovat painaneet niskassa niin kovin, että minulla on ollut kova syyllisyys tästä radiohiljaisuudesta. Hetkittäin on tehnyt mieli jopa poistaa blogi, jotta sen olemassaolo ei jatkuvasti muistuttaisi omasta kiireestäni. Näin radikaaleihin toimenpiteisiin en kuitenkaan uskaltanut ryhtyä, vaan kaikesta uhosta huolimatta päätin olla hetken aikaa armollisempi itselleni.

Kuva

Tuntui upealta herätä tänään vailla kiirettä. "Äiti, voidaanko herätä?" kuului kuiskauksena korvaani, kun tyttären kultaiset kiehkurat vilisivät poskellani. Siirryimme toviksi makoilemaan sohvalle, minkä jälkeen sain nauttia kiireettömästä aamiaishetkestä. Kookosöljyllä maustettua tummapaahtoista kahvia sekä marjajauheella, raakakaakaolla ja kookossokerilla viimeisteltyä kermarahkaa, niistä on täydellinen aamiainen tehty.

Kiitos siitä, että olette yhä linjoilla. Häähulluus sen kuin pahentuu ja kiire lisääntyy näiden tulevien viikkojen aikana. Yritän olla enemmän läsnä myös blogin puolella, mutta perhe kulkee kaiken edellä. Viikonlopun ja alkuviikon aikana tulette kyllä kuulemaan kaikki yksityiskohdat niin Tallinnan vierailustamme, karkkibuffettimme sisällöstä kuin hääjuhlan kukistammekin.