Meidän hääpäivämme koittaa tasan viiden kuukauden päästä! Viiden kuukauden ja kuuden tunnin päästä seisomme jo alttarilla, voitteko käsittää? Minä en. Sanoin aamulla asiasta miehelle, jolla myös oli hieman vaikeuksia ymmärtää asiaa. Viisi kuukautta siihen päivään, jolloin meistä tulee perheen lisäksi myös aviopari. Saamme yhteisen sukunimen, ja pääsemme juhlimaan tuota onnellista päivää kaikkien läheistemme kanssa. Satoi tai paistoi, päivä on varmasti ikimuistoinen ja upea.
Kun tässä odottelen tapaamista rakkaan sisareni kanssa, on hyvä hetki mainostaa kaikille teillekin Best Day Ever -sivuston Giweaway-palkintoja. Olen itse haikaillut näiden perään heti ensimmäisen julkaisemisesta alkaen, mutta naamakirjailusta kieltäytyvänä olen joutunut jättämään väliin. Eilen Best Day Ever -sivuston takana puuhaileva Lotta toi kuitenkin iloisia uutisia vastaamalla kommenttiini Korpun Lovefall-blogissa. Osallistuminen on mahdollista myös pelkän kommentin avulla, ja lisäarvan arvontaan saa mainostamalla näitä Giweaway-palkintoja omassa blogissa.
Viiden kuukauden rajapyykin kunniaksi esittelenkin teille muutamia ihania palkintoja, joita Best Day Ever -sivustolla on tällä hetkellä tarjolla.
Yhtenä palkintona on yöpyminen Billnäsin Ruukissa Residenssi-sviitissä sisältäen tervetuliaiskorin ja samppanjaa sekä maittavan aamupalan. Aika upeaa!
Tarjolla on myös ihan mieletön morsiusasustepaketti arvoltaan noin 500-600 euroa! Tämä paketti kuuluisi kyllä jokaisen morsiamen must-have -listalle!
Nämä kihlajaiskuvaukset ne vasta upeat olisivatkin! Kolme lahjakasta kuvaajaa, joista yhden kanssa voit voittaa omat kihlajaiskuvaukset. Me tosin olisimme kuvausten aikaan jo naimisissa, mutta upeita kuvia ei voi koskaan olla liikaa!
Jokaisen keittiöterroristin ja leivontahirmun unelmapalkinto olisi tietenkin tämä yleiskone, joka myös kuuluu Best Day Ever -sivuston Giweaway-palkintoihin. Voi kuulkaa, kyllä tälle olisikin käyttöä meidän taloudessamme, jossa edellinen yleiskone otti ja tippui pöydältä huolimattomuuteni seurauksena.
Nämä olivat omat suosikkini tarjolla olevista palkinnoista, mutta kannattaa katsastaa suoraan koko Best Day Ever -sivusto, josta löydätte vielä lisää palkintoja sekä paljon inspiroivia juttuja!
tiistai 3. joulukuuta 2013
maanantai 2. joulukuuta 2013
Uusi viikko, uudet ilot.
Taas on uusi viikko vierähtänyt käyntiin; nyt mennään hieman erilaisissa tunnelmissa kuin viikko sitten. Viikko sitten olo oli aika toivoton, mutta nyt porskutellaan taas täydellä innolla eteenpäin. Kerralla tuli kohdattua vähän liian monta pettymystä, menetystä ja elämän solmukohtaa. Kaiken tuon stressin keskellä tuntui siltä, että budjetti kaatuu rytinällä niskaan. Onneksi kaikki selvisi ja ongelmista päästiin eteenpäin. Ainoastaan vieraslistaa puskettiin lopulta uusiksi: 113 vieraan lista karsiutui alle sataan kutsuvieraaseen. Mietimme ensin jopa vierasmäärän puolittamista, mutta siinä vaiheessa jomman kumman lähisukulaiset jäisivät auttamatta kutsuttujen ulkopuolelle - kavereista puhumattakaan.
Huomenna minun pitäisi tavata toinen kaasoistani, joten pääsen jälleen hiomaan suunnitelmiani. Tarkoitus olisi pohtia hääpäivän aikataulua ja mahdollista ohjelmaa. Kovin kummoista ohjelmaa meille ei tule: hääbingo, kuvausnurkka, salatehtävät... Näidenkin toteutusta, esittelyä ja ajoitusta on kuitenkin mietittävä, jotta ne toimivat käytännössä yhtä hyvin kuin ideatasolla. Salatehtävään minulla on jo melkoisesti ideoita, mutta katsotaan uskaltaako niitä paljastaa! Huomenna pääsen kuitenkin kertomaan kaason kanssa tehdyistä suunnitelm
On aikamoista tajuta, että vuosi lähenee loppuaan. Pian on edessä se varsinainen häähäslinki. Vuoden vaihduttua edessä on lukematon määrä erilaisia häämessuja ja muita ihania tapahtumia, joita tämä morsian ei malttaisi odottaa. Sitten pitäisi myös sopia pitopalvelun kanssa tapaamisajankohta, ja lähempänä kevättä myös valokuvaajamme kanssa. Näiden lisäksi edessä on juomien hakeminen Tallinnasta, järkyttävä määrä erilaisia ostoksia sekä hääpuvun muutostyöt. Tuosta puvusta minulla on jälleen pieni paniikki päällä - etenkin nyt, kun tuo puolikuntoinen jalkani kummasti hidastaa kiinteytymisprosessiani.
Tällä viikolla olisi tarkoitus kirjoitella juurikin tuosta aiemmin mainitsemastani häiden ohjelmasta sekä katsastaa mitä kaikkea onkaan tullut häitä varten hankittua. Samalla voi tarkistaa vielä hankintalistalla olevien tavaroiden määrän. Ja koska näistä budjettiasioista on ollut älyttömästi keskustelua sekä meillä kotona että myös täällä blogissa, voisin tehdä myös pienen pohdinnan siitä, millaiset häät järjestäisimme muutamalla tuhannella eurolla. Ja toiveita blogikirjoitusten aiheista otan kyllä mielelläni vastaan ihan milloin vain! Blogia kirjoittaessa sitä kummasti sokeutuu omille teksteilleen, eikä aina huomaa, että jotain oleellista tietoa blogista puuttuu.
Ps. Tällä viikolla toimitamme iteljooneille meidän joulukorttimme sekä niiden yhteydessä lähetettävät Save the Date -kortit, joista tämä morsian innostui, kröhön, hieman myöhäisessä vaiheessa.
![]() |
| Kuva |

sunnuntai 1. joulukuuta 2013
Seuraa blogia - ja tsekkaa myös muutamat joulukalenterit!
Seuraa blogiani Bloglovinin avulla
Seuraa blogiani Blogilistan avulla
Nämä linkit Blogilistalle ja Bloglovin'-palveluun löytyvät juo tuosta blogin ylätunnisteesta, mutta ajattelin kummatkin linkittää vielä tekstiin, kun blogiin näyttää eksyvän kävijöitä aika huimaa tahtia tuon Wedding Blog Awards -kilpailun ansiosta.
![]() |
| Kuva |
Lisäksi haluan innoissani mainostaa sekä uusille että vanhoille lukijoille muutaman hääblogin upeita joulukalentereita. Varpunen Projektina häät -blogissa on oman bloginsa ensimmäisessä luukussa esitellyt upean kakkukoristeen ja Makea Designin Janina omassa blogissaan upeita tulosteita. Suosittelen ehdottomasti seurailemaan kumpaakin kalenteria aina jouluun asti! Kummatkin näistä blogeista ovat myös ehdokkaina Wedding Blog Awards -kilpailussa - käykäähän tutustumassa. Ja muistakaa, että äänestää saa päivittäin tammikuun loppuun saakka!
Näin ihanasti alkoi vuoden viimeinen kuukausi, ja toivottelenkin nyt kaikille ihanaa sunnuntaita. Viikon viimeisiä tunteja viedään! Tämä morsian nauttii illasta kirjan, teemukillisen ja lakkahillolla höystetyn leipäjuuston kera.
Nyt saa äänestää!
Tänään on ensimmäinen joulukuuta ja samalla myös ensimmäinen adventti. Neiti kaksvee sai ensimmäisen oman joulukalenterinsa ja on siitä nyt varsin tohkeissaan. Meillä on myös ensimmäistä kertaa yhteisen historiamme aikana jouluverhot! Joulu on pikku hiljaa hivuttautunut kotiimme tuoksuvien kynttilöiden ja tunnelmallisten koristeiden avulla.
Vaikka minulla itselläni ei ole joulukalenteria (enkä tehnyt tänä vuonna sellaista edes A:lle, vaikka se on aina kuulunut yhteisiin jouluperinteisiimme), tuntuu ihan siltä, että olisin saanut avata ensimmäisen luukun mitä upeimmasta joulukalenterista. Tänään nimittäin alkoi Wedding Blog Awards 2014 -äänestys!
Kuvaa klikkaamalle pääset äänestyssivulle, jossa voit antaa äänesi omalle suosikillesi. Vaimomatskua-blogin lisäksi samassa yksityisten blogien sarjassa on kaksikymmentäyksi ihanaa ja upeaa blogia. Eniten ääniä keränneiden blogien kirjoittajat kutsutaan paikan päälle Love Me Do -tapahtumaan jännittämään äänestyksen tuloksia.
Vaimomatskua-blogia ja muita suosikkejasi pääset äänestämään täältä!

lauantai 30. marraskuuta 2013
Love Me Do & Save The Date -kilpailu
Monissa blogeissa ollaan viime viikkojen aikana hekumoitu ensi vuoden Love Me Do -häätapahtumasta - niin myös täällä. Sain jo aiemmin haasteen tapahtumaan liittyvästä Save The Date -kilpailusta, johon aloinkin heti ideoimaan omaa versiotani. Monta kyhäelmää tuli tehtyä, lähes yhtä monta hylättyä. Nyt alkaa kuitenkin tuntua siltä, että kisaversio on viimeistelyä vaille valmis!
Varsinaiseen Save The Date -kilpailuun liittyy myös arvonta, jonka palkintona on Lushin ylellinen hemmottelupaketti. Bloggarit voivat osallistuessaan kerätä yhteensä kolme arpaa itselleen. Arpoja saa seuraavanlaisesti:
Vaimomatskua-blogista osallistutaan siis yhteensä kolmella arvalla, joten nyt sitten jännätään vain äänestyksen alkamista! Ja jotta voisin osallistua kaikilla näillä kolmella arvalla, haastan kisaan mukaan White & Knight -blogin Pauliinan, as long as we're happy -blogia kirjoittelevan A:n sekä Tie Vaimouteen -blogin takana kirjoittelevan Tinkaliinan.
Onnea kaikille osallistujille sekä arvontaan että itse Save The Date -äänestykseen!

- arpa irtoaa, kun tekee Save The Date -kilpailusta blogipostauksen.
- arpa napsahtaa, kun haastaa blogipostauksen yhteydessä kolme muuta bloggaajaa mukaan kisaan.
- arvan saavuttaa, kun edellisten lisäksi lähettää oman Save The Date -luomuksensa mukaan kilpailun äänestykseen.
Vaimomatskua-blogista osallistutaan siis yhteensä kolmella arvalla, joten nyt sitten jännätään vain äänestyksen alkamista! Ja jotta voisin osallistua kaikilla näillä kolmella arvalla, haastan kisaan mukaan White & Knight -blogin Pauliinan, as long as we're happy -blogia kirjoittelevan A:n sekä Tie Vaimouteen -blogin takana kirjoittelevan Tinkaliinan.
Onnea kaikille osallistujille sekä arvontaan että itse Save The Date -äänestykseen!
perjantai 29. marraskuuta 2013
Hääbloggailun iloja
Onnellisin Reeta haastoi blogissaan kaikki kertomaan ajatuksiaan hääbloggauksesta. Minun runosuoneni alkoi heti pulppuilemaan, ja viimeiset kaksi iltaa olen tätä aihetta mielessäni pyöritellyt. Nyt onkin aika tuoda näitä hääblogeihin ja bloggaukseen liittyviä ajatuksiani julki.
Aloitellessani hääblogia en osannut aavistaa, että tästä tulisi näin kokonaisvaltaista, innostavaa ja palkitsevaa. Ensimmäisessä kirjoituksessani esitin syitä hääblogin aloittamiselle seuraavin sanoin: "Tämän blogin on tarkoitus toimia suunnittelun tukena, kun ideoiden runsaus muuttaa aivot hattaraksi. Tämän on tarkoitus olla myös vapaan sanan kenttä silloin, kun avopuoliso on sitä mieltä, että kaikkea ei tarvitse järjestää heti, nyt ja tällä sekunnilla. Ennen kaikkea tämän blogin on tarkoitus auttaa minua kestämään tämä sietämätön odotus ennen sitä tärkeää päivää, jolloin meidät vihitään." Nuo toukokuun yhdeksäntenä päivänä kirjoittamani sanat pätevät yhä, vaikka tuota tuskallista odotusta on jäljellä enää liki viisi kuukautta.
En ollut uhrannut hirveästi aikaa ja ajatusta hääblogeille ennen kosintaa. Satunnaisesti olin lukenut yhden kirjoituksen sieltä, toisen tuolta. Kosinnan jälkeen tämä asia mullistui täysin: ruokablogit vaihtuivat häähullujen päivityksiin, Pinterestiä ei enää käytettykään sisustus- ja kokkailuinnostuksen lähteenä. Hääsuunnittelu täytti päiväni. Muistan että ensimmäiset blogit, joihin todella syvennyin, olivat Modern Bride ja Palomiehen morsian. Hyvin pian lukumäärä kasvoi ja lopulta huomasin lukevani valtavaa määrää aivan valtavan ihania ja innostavia hääblogeja. Ja näiden blogien takana oli toinen toistaan ihanampia kirjoittajia, joiden kanssa tahdoin päästä jakamaan tämän innostukseni.
Ei siis paljon vaadittu siihen, että kirjauduin Bloggeriin ja perustin tämän blogin. Tarkoituksena oli tietysti omien ajatuksen jäsentäminen sekä ylimääräisen hääinnostuksen purkaminen sulhasen sijaan Internetin syövereihin. Silloin en vielä ajatellut lainkaan, että minun suunnitelmani voisivat toimia innostuksena ja inspiraationa myös muille häitään suunnitteleville. Lukijamäärät kasvoivat nopeasti ja aloin ymmärtää, kuinka upeaa on päästä jakamaan tämä odotuksen ihanuus ja kauheus teidän kaikkien kanssanne. On uskomatonta, kuinka paljon vertaistukea täältä saa, kun odottamatta tuleekin mutkia matkaan. Sama vertaistuki ja yhteinen ilo on läsnä silloin, kun pääsee jakamaan oman onnensa. Huomaan myös itse tuntevani mieletöntä onnea toisten morsianten puolesta, kun he blogissaan jakavat iloiset uutisensa. Interaktiivisen kanssakäymisen myötä kehityskelpoiset ideat löytävät lopullisen muotonsa ja moni uusi idea saa alkunsa.
Alkuun mietin, onko mitään mieltä kirjoittaa hääblogia, joka ei idealtaan poikkea muista. Meillä ei ole upeaa teemaa kuten Korpulla tai Pauliinalla, vietämme häitämme pääkaupunkiseudulla kuten niin monet muutkin, budjettimme on liki keskivertoa, eivätkä nämä edes ole mitkään DIY-häät. Nuo aikaisemmat perusteluni hääblogin perustamisesta toimivat kuitenkin riittävän painavana syynä minulle. Sulhanen olisi varmasti jo perunut koko kihlauksen, mikäli en olisi päässyt tätä ylitsevuotavaa innostustani purkamaan muualle. Ilman hääbloggailua olisi jäänyt myös moni ihana idea nappaamatta mukaan omaan hääjuhlaamme.
On ollut hauskaa seurata, millaisin hakusanoin Vaimomatskua-blogiin eksytään. Iso osa hakusanoista kohdistuu blogin nimeen tai url-osoitteeseen. Usein blogiin eksytään myös pitopalveluasioiden, morsiandieetin (josta olen kyllä kirjoitellut hakuihin nähden valitettvan vähän) tai häidemme palveluntarjoajien perusteella. Yksittäisiä kertoja blogiin on tultu myös hakusanojen arvonta, sormuksen pienentäminen ja maalaisromanttiset häät perusteella. Eniten naurua aiheutti hakusanapari miespuolinen hääsuunnittelija. Tämän jälkeen oli pakko itsekin tarkistaa, kuinka nopeasti moisella hakusanaparilla blogiini eksyy: Vaimomatskua on heti toisena vaihtoehtona. Valitettavasti tähän ongelmaan blogi tuskin tarjosi apua.
Tämän purkamisen kautta olen tavannut upeita ihmisiä, törmännyt mielettömiin palveluntarjoajiin ja päässyt osaksi jo yhtä upeaa tapahtumaa. Nyt blogi on ehdokkaana myös Wedding Blog Awards 2014 -kilpailussa, josta en olisi voinut edes unelmoida silloin, kun aloitin bloggaamisen. Hääblogin kirjoittaminen on auttanut jäsentämään omia ajatuksia, kehittämään hääjuhlasta ehyttä kokonaisuutta ja löytämään niin paljon toteutuskelpoisia ideoita, että sormet ovat syyhynneet jatkuvasti. Olen myös havainnut sen, ettei tarvitse olla erikoinen kirjoittaakseen hääblogia. Kukin kirjoittaa niistä asioista, niillä teemoilla, jotka itse kokee tärkeäksi. Samoilla aineksilla itse kukin rakentaa sitä täydellistä hääpäiväänsä: omien mieltymysten, taipumusten ja innostusten mukaan. On ollut upeaa päästä seuraamaan niin monen morsiamen suunnitelmia niin erilaisten häiden rakentamisesta.
Blogin kirjoittamisen aikana olen monta kertaa pohtinut yksityisyyttäni, sillä useimmat hääblogin kirjoittajat ovat helposti tunnistettavissa ja jakavat auliisti arkeaan kuvien kera. Minun on ollut jokseenkin vaikea vetää rajaa siihen, mitä uskallan itsestäni paljastaa. Tähän on kyllä syynsä, sillä minä en tee tavallista toimistotyötä enkä edes vanhustyötä. Työskentelen sellaisessa ympäristössä, jossa itseään ja yksityisyyttään on oikeasti suojeltava - jopa viranomaiskeinoin. Kyse ei siis ole siitä, ettenkö haluaisi hääsuunnittelun näkökulmasta kaikkea jakaa. Päinvastoin! Joudun kuitenkin tekemään paljon töitä miettiessäni, mikä asia voi paljastuessaan vahingoittaa minua itseäni.
Lupaan kuitenkin sen, että myös me tulemme blogissa vilahtamaan - viimeistään sitten, kun on aika paljastaa hääpäivän kulkua kuvien kera. Tulevien kuukausien paljastuksista en osaa vielä tässä vaiheessa sanoa mitään. Ja pitäähän blogimaailmassa hieman jännitystä ollakin! Itse ainakin jännityksellä odotan näkeväni kuvia kanssamorsianten hääpäivistä ja upeista hääpuvuista, joita kukin hykerrelen nyt salassa säilyttää.
Tiivistettynä voisin sanoa, että hääblogin kirjoittaminen mahdollistaa koko tunteiden kirjon jakamisen sekä uusien ideoiden löytymisen. Kirjoittaminen on tuonut elämääni uusia ihmissuhteita, runsaasti vertaistukea ja aivan uudenlaisia tapoja suhtautua asioihin. Hääsuunnittelu olisi varmasti antoisaa myös ilman hääblogin kirjoittamista, mutta jaettu ilo on tässä tapauksessa moninkertainen ilo!
Näiden pohdintojen myötä toivottelen teille kaikille upeaa ja aurinkoista viikonloppua! Mielelläni kuulen ajatuksianne liittyen sekä hääbloggaukseen yleisesti että siihen, mitä minun blogini on mahdollisesti tarjonnut teille.

torstai 28. marraskuuta 2013
Tätä ette tienneet meistä!
Olen jo aikaa sitten päättänyt, että häälehteemme tulee jonkinlainen
esittely meistä kummastakin. En kuitenkaan halunnut siitä perinteistä
ystäväkirjamallista esittelyä, joten päätinkin keskittyä asioihin, jotka
ovat vain harvojen ja valittujen tiedossa. Nyt olen saanut jonkinlaiset
tekstit meistä kummastakin kasaan, joten ajattelin näyttää ne myös
teille.
Näitä asioita ette tienneet tästä morsiamesta! (Tämä ei ole virallinen häälehteen tuleva otsikko.)
"Maarit syntyi samana päivänä, kun vanhemmat tekivät muuttoa Itä-Pasilasta Kehä III:n pimeälle puolelle. Virallisesti Maarit ehti kuitenkin olla viisi päivää paljasjalkainen helsinkiläinen. Hän uskoi pienenä kavereiden luikurijuttuihin, joista kuuluisin taitaa olla mystinen, näkymätön ansalanka. Maarit sai pienenä äidiltään rajoituksen kirjastoon, sillä lainojen määrät paisuivat niin suuriin lukemiin, etteivät kirjastontädit vaivautuneet enää kysymään kirjastokorttia, sillä tyttö oli niin tuttu näky lainaustiskillä. Taisivat kirjat kehittää ainakin mielikuvitusta, sillä vielä tänä päivänä Maarit kävelee, nauraa ja juoksee unissaan. Maaritin isällä voisi olla muutama mielenkiintoinen tarina yöllisestä hämähäkkien pyydystämisestä. Yläkoulussa ammatinvalintatestit ehdottivat Maaritille ensisijaisena vaihtoehtona uraa vanginvartijana, mitä olisi ehkä vieläkin syytä harkita, sillä Maaritilla ei ole aavistustakaan siitä, mitä haluaa tehdä isona. Maaritin suuria pelkoja ovat aina olleet ampiaiset ja hammaslääkäri, joista kumpaakin hän nyt esimerkillisenä vanhempana yrittää sietää. Reikäisten viisaudenhampaiden poistoon piti kuitenkin kerätä rohkeutta parin vuoden ajan."
Tätä et tiennyt sulhasesta!
"A on pienestä pitäen kulkenut omia teitään juuri siten kuin itse haluaa. Lapsena A hankki lisätienestejä sisiliskoja kauppaamalla, mutta nousujohteisesti alkanut ura loppui valitettavan lyhyeen, kun kaupustelun uhreiksi joutuneiden lasten vanhemmat puuttuivat asiaan. Alakoulussa A:n haaveammatti oli bussikuski. Näihin aikoihin A hakeutui bussissa aina etupenkeille, jotta pääsi katselemaan bussikuskien työskentelyä. Tämä metsien sankari miekkaili yksinään puukepeillä vielä yläkouluikäisenäkin, ja tämä leikkimielisyys on säilynyt aina näihin päiviin asti. A:n salainen pahe on nimittäin harvinaisten Kinder-yllätyssarjojen haaliminen eBayn kautta. A on viime vuosina innostunut myös Harry Potterista ja haluaisi lukea koko kirjasarjan. Laiskana lukijana A on kuitenkin onnistunut keplottelemaan Maaritin lukemaan näitä kirjoja ääneen. Pitääkseen itsensä kunnossa A nauttii joka ilta noin tuhannen kalorin kermapirtelön – ja tämä on vain välipala kaikkien muiden ruokien ohella. A on herkästi innostuva ja monissa asioissa erittäin pedantti. Hänet on muun muassa nimitetty perheen imurointivastaavaksi, sillä Maarit ei tee A:n mielestä riittävän huolellista työtä imuroidessaan."
Nämä eivät ole vielä mitenkään hiottuja versioita, vaan nopeasti kasattuja kyhäelmiä. Lauserakenteetkin ovat vielä hieman hakusessa näissä versioissa. Jonkinasteista kuvaa näistä kuitenkin jo saa, joten mielelläni kuulisin teidän mielipiteitänne näistä. Ovatko nämä pitkästyttäviä tai liian tavallisia? Jos ajattelet näitä vieraan näkökulmasta, haluaisitko lisää jotain?

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)