Vinkkejä videokuvausta varten

Eilen kirjoittelin syitä siihen, miksi valitsimme häihimme videokuvaajan. Eilisessä tekstissä oli yleisiä mietteitä siitä, miksi koemme videokuvauksen tärkeäksi osaksi hääpäivää. Mikäli haluaa tietää tarkempia syitä siihen, että valitsimme juuri VideoTimon, voi kurkistaa vanhempiin julkaisuihin.

Kuva

Eilisen kirjoituksen jälkeen on hyvä jatkaa samalla teemalla. Tiedän, että moni blogini lukijoista miettii videokuvaajan varaamista, mutta empii kuitenkin. Syitä on yhtä monia kuin on empiviä lukijoitakin. Itseäni mietitytti videokuvausta varatessani kovasti se, kuinka paljon meiltä kuluu aikaa videokuvauksen valmisteluihin. Tämä aiheutti pientä empimistä ja epäröintiä, vaikka kuvausta kovasti halusinkin. Ajattelin valmisteluiden olevan ongelma siksi, että hääpäivän aamu on jo ilman videokuvaustakin varsin kiireinen.

Näistä varhaisista epäröinneistäni sainkin kimmokkeen tämänpäiväiseen kirjoitukseeni. Pyysin VideoTimon takana vaikuttavaa Timo Stjernbergiä osallistumaan tämän tekstin kasaamiseen muutamien konkreettisten vinkkien avulla. Uskon, että näistä seuraavista vinkeistä voi olla apua kaltaisilleni stressiherkille morsiamille – ja myös niille hääpareille, jotka yhä miettivät videokuvauksen varaamista.

Totuushan on se, että videokuvauksen toteuttaminen on hääparin näkökulmasta äärimmäisen helppoa. Kuvauksen varaamisen jälkeen isoin työ on melkein tehty. Varsinaista suunnittelupalaveria ei ennen videokuvausta tarvita, mutta itse koen henkilökohtaisesti tärkeäksi sen, että tapaan kasvokkain kaikki hääpäivämme palveluntarjoajat ennen h-hetkeä. Tämä on kuitenkin vain minun mielipiteeni, sillä Timon näkemys ammattilaisena on se, että kuvaus onnistuu dokumentaarisen luonteensa vuoksi mainiosti myös ilman ennakkotapaamista.

Kuva

Varsinainen hääpäivä ei vaadi hääparilta muita toimenpiteitä kuin riittävästä valaistuksesta huolehtimisen. Videokamerassa kun ei ole salamaa, täytyy hyödyntää luonnonvaloa sekä juhlatilan omaa valaistusta. Riittävästä valaistuksesta huolehtimalla voidaan varmistaa, että hääpäivä saadaan onnistuneesti ikuistettua. Tämä onkin ainoa asia, johon hääpari joutuu kiinnittämään huomiota – mutta onneksi sen voi delegoida apujoukoille. Tosin valaistusta lienee syytä miettiä jo etukäteen juhlapaikalla vierailtaessa.

Onnistuneeseen videokuvaukseen liittyy muutamia, lähinnä kuvaajan itsensä kannalta tärkeitä seikkoja. Vihkimisessä vihkipapille (tai esimerkiksi virkamiehelle) kiinnitetään huomaamaton langaton mikrofoni mahdollisimman selkeän lopputuloksen varmistamiseksi. Tästä hääparin tietysti kannattaa informoida vihkijää etukäteen. Mikäli vihkitilaisuudessa on esimerkiksi musiikkiesitys, on videokuvaajan hyvä tietää tästä etukäteen, jotta hän osaa olla kameransa kanssa oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Itse hääjuhlassa kuvaajan tehtävänä on liikkua vieraiden joukossa ja ikuistaa tärkeän päivän tapahtumat. Tätä materiaalia tulee taltiointiin kaikista eniten, mutta luonnollisesti tästä myös jää paljon lopullisen videon ulkopuolelle. Vierasmäärä ratkaisee melko paljon videon sisältöä, sillä suuri vierasmäärä tarkoittaa sitä, että asioihin on varattava enemmän aikaa. Esimerkiksi onnittelujonon videointi on aivan eri asia silloin, kun vieraita on saapunut paikalle kuusikymmentä, sen sijaan, että paikalla olisi sataviisikymmentä hääparia innokkaasti onnittelevaa ystävää ja sukulaista. Yli sadan vieraan häissä onnittelujono useimmiten jää kuvaamatta, ja sen sijaan vieraat käydään läpi pöytäkunnittain. Ja koska videokuvaaja on valokuvaajan tavoin tekemässä dokumentaarista taltiointia, on hyvä muistaa, että ruokailu on ainoa hetki, jolloin näillä ammattilaisilla on mahdollisuus levätä. Olisi siis erittäin kohteliasta huomioida, että myös kuvaajilla on mahdollisuus ruokailuun.

Kuva

Kuten huomaatte, ei häävideointi vaadi itse hääparilta juuri mitään. Tärkein työkalu, jonka hääpari voi videokuvaajalle on antaa, on mahdollisimman tarkka kuvaus päivän ohjelmasta. Usein tilanne on sellainen, että hääparia varten on järjestetty yllätysohjelmaa. Hääparin kannattaakin pitää huolta siitä, että myös kaasot ja bestmanit huomaavat informoida kuvaajaa aikataulutuksista. Kun aikatauluista on selvitty ja kuvaus on purkissa, aloittaa kuvaaja editointityön, jonka lopputulosta onnellinen aviopari saa hetken odottaa. Ennen lopullisen tuotteen vastaanottamista Timo antaa parille mahdollisuuden yhteen esikatselukertaan, jonka perusteella voi vielä esittää toiveita videon lopullisesta sisällöstä. Lopullisen videon kesto vaihtelee kolmen vartin ja tunnin välillä.

Helppoa, eikö? Mukavaa näissä videoinneissa on myös se, että hääpäivän kuvaamisen lisäksi ammattilaisen kanssa voi toteuttaa esimerkiksi Save the Date -trailerin tai videomuotoisen kiitoskortin! Timo on kaiken lisäksi itse antanut varsin osuvat perustelut sille, miksi häävideointi olisi hyvä jättää ammattilaisen toteutettavaksi: ”Teidän juhlanne on ainutkertainen. Kenenkään juhlaväestä ei pitäisi joutua kokemaan juhlaa katsomalla sitä kameran näytön läpi, vaan iloita kanssanne. Jos luotatte tärkeän päivänne valokuvauksen ammattilaiselle, on vähintään yhtä perusteltua antaa tärkeän päivänne elokuva ammattilaisen käsiin.”

Videokuvaaja häihin?

Kuva

Lähes heti hääsuunnittelun alkumetreillä tajusin haluavani dokumentaarisen hääkuvauksen vihkimisestä todelliseen juhlahumuun saakka. Valokuvaus lienee niitä ensimmäisiä asioita, joita häähuumassa intoilevat morsiamet alkavat pohtia. Usein kuitenkin unohtuu, että häiden valokuvaaminen näyttää vain pintaraapaisun koko päivästä. Toki valokuvien avulla säilytetään ikuiset, helposti katsottavissa olevat ja kauniit muistot. Ne kuitenkin ikuistavat vain hiljaisia hetkiä, yksittäisiä hymyjä, hersyvää juhlatunnelmaa. Muistaako kukaan kymmenen vuoden päästä sitä lausahdusta, joka sai koko juhlaväen puhkeamaan raikuvaan nauruun?

Minä olen pienestä pitäen saanut katsella vanhempieni hääjuhlan videotaltiointia, mutta en hääsuunnittelun alkuvaiheessa huomannut lainkaan itse ajatella asiaa. Hyvin pian kuitenkin törmäsin Modern Bride –blogissa VideoTimon toteuttamaan häävideointiin. Ensin hämmästelin asiaa ja mietin, miksi kukaan tuhlaisi rahojaan siihen, että joku tuntematon tyyppi saapuu vieraiden joukkoon heilumaan jäätävän kokoisen kameransa kanssa. Tämä kohtaaminen herätti minut kuitenkin pohtimaan videotaltioinnin tärkeyttä. Ensin ajatukseni tietenkin eksyivät sukulaisiin, jotka voisivat ikuistaa vihkimisen ja puheet, tarvittaessa muutakin. Sitten kuitenkin muistin isän ja äidin häävideon: sumeaa, pimeää ja tärisevin käsin kuvattua tallennetta, jonka parasta antia olivat taustamelun tahdittamat äänet. Häävalssista näkyivät ainoastaan ne hetket, jolloin vanhempani siirtyivät ikkunan ohitse yhtenä mustana möykkynä.

Kuva

Aloin aivan yllättäen ymmärtää häävideoinnin merkityksen. Samaan aikaan aloin pehmittää sulhasta siihen ajatukseen, että laittaisimme liki saman summan hääjuhlan videointiin kuin valokuvaukseenkin. Vastaanotto oli kylmä ja yksimielinen: ei, älä hurahda. Viikkokausien työ päättyi lopulta luovutusvoittoon. Taistossa auttoivat lukuisten Internetin syövereihin tallennettujen häävideointien toistaminen, jatkuvat perustelut videoinnin tärkeydestä sekä lupaus siitä, että sulhanen saa itselleen uuden auton. Arvaatte varmasti, että noilla kahdella ensimmäisellä toimenpiteellä ei ollut kovin merkittävää vaikutusta.

Nykyään tuo kaksilahkeinenkin jo myöntää, että videokuvauksella on merkittävä osuus hääpäivän muistojen tallettamisessa. Minä itse olen varsinainen perinteitä vaaliva hirmulisko, joten minun osaltani tällaisen kauniin muiston vaatiminen (ja haaliminen) ei ole lainkaan yllätys. Olemme kuitenkin sulhasen kanssa samaa mieltä siitä, että videokuvaus mahdollistaa monia sellaisia asioita, joita valokuvan avulla ei voida tallentaa. Valokuva kaappaa vihkimisestä muutamia yksittäisiä kyyneleitä, hymyjä ja jännittyneitä ilmeitä. Koen, että videokuvaus antaa meille aivan toisenlaisen mahdollisuuden palata hääpäivän muistoihin. Videotaltioinnin ansiosta voimme yhä uudestaan muistella, kuinka kovasti kädet tärisivät sormusta pujottaessa, tai kuinka kovaa harpoimmekaan kirkon käytävällä.

Kuva

Ennen kaikkea minusta on tärkeää, että videokuvauksen avulla voi tallettaa ne kauneimmat muistot ja sanat, jotka tuosta päivästä jää käteen. Hääpäivä menee varmasti hujauksessa ohi, eikä kaikkea voi ikuisesti muistaa. Videokuvauksen ansiosta muistoihin voi palata aina uudelleen. Minua itseäni harmittaisi suuresti, jos hääjuhlamme puheet tai muunlaiset tärkeät puheenvuorot pyyhkiytyisivät mielestäni. On kyse kuitenkin meidän juhlastamme – siitä juhlasta, jonka tunnelmaan on hyvä palata myös niinä aikoina, kun pilviverho varjostaa onnea. Kun taltioinnin on tehnyt ammattilainen jonkun päihtyneen sukulaismiehen sijaan, on niihin muistoihin varmasti mukavampi palata kerta toisensa jälkeen. Ammattilainen huolehtii siitä, että kuvausjälki on laadukasta ja ääniraita selkeä. Lapsenlapset saavat näin ollen katsella ihan oikeaa kuvaa sen sijaan, että löisivät vetoa siitä, minkä ikkunan ohi hääpari seuraavaksi vilahtaa.

Päivän saarna

Otsikko saattaa tuntua hieman harhaanjohtavalta, sillä lupasin viimeisimmässä tilannepäivityksessäni muun muassa päivitteleväni blogin budjettisivua. Päätin kuitenkin jättää sen vielä myöhemmäksi, sillä aivan vielä en jaksa koostaa kaikkia ostoksia oikeiden otsikoiden alle. Muutamia pienen pieniä juttuja puuttuu vielä sieltä täältä, joten lienee viisaampaa päivittää sivu sitten, kun sinne saa pysyviä summia.

Kuva

Tuota budjettisivua ja omaa Excel-taulukkoani tuijotellessani alkoi päässäni hurja pohdinta asioiden tarpeellisuudesta ja tarpeettomuudesta. Samalla hetkellä muistin, että olin luvannut ottaa Tinkaliinan haasteen vastaan ja kirjoittaa blogissani häiden turhamaisuudesta. Voin sanoa heti alkuun, että oma käsitykseni hääjuhlan kustannuksista ja turhamaisista morsiamista on muuttunut huomattavasti tässä kuluneiden yhdeksän kuukauden aikana.

Kun aloitimme hääsuunnittelun, pidin liki kaikkea ylimääräistä turhamaisena. Siihen aikaan kymppitonnin tuhlaaminen hääpäivään oli mielestäni sulaa hulluutta, ja useiden satojen eurojen heräteostokset saivat minut liki pohtimaan morsianten mielenterveyttä. Tämä voi kuulostaa karrikoidulta, mutta sitä se ei todellakaan ole. Olen luonteeltani hyvin pedantti, järjestelmällinen ja valtavan tarkka taloudestamme. Sen vuoksi häiden järjestäminen on näiden yhdeksän kuukauden aikana aiheuttanut aika monta kriisiä. Olen joutunut käymään itseni kanssa valtavasti keskustelua siitä, mikä todella on tarpeellista - ja mikä sitten taas ei. Pedantti luonteeni on ensimmäistä kertaa joutunut kasvokkain lähes maanisella tavalla innostuvan minän kanssa.

Kuva

Aluksi suunnitelmat olivat hyvin hillittyjä, suunnittelin tekeväni liki kaiken itse suurimpia hankintoja lukuun ottamatta. Siitä huolimatta aliarvioin rahan menekin todella rankasti. En osannut lainkaan ajatella, että sadan vieraan kutsuminen häihin pääkaupunkiseudulla voisi maksaa niin paljon. Heti alkuvaiheessa halusin silti "vähän kaikkea", mutta ehdottomasti pienellä budjetilla. Monen asian ja hankinnan suhteen olen tehnyt kompromisseja, kuten sulhanenkin, mutta toisaalta muutamista asioista olen edelleen samaa mieltä.

Yksi hyvä esimerkki näistä on hääpukuni. No, alkuun olin suunnitellut laittavani siihen vain neljäsataa euroa, mikä on älyttömän vähän. Käytetyn tai runsaan alennuksen omaavan hääpuvun löytäminen olisi ollut mahtava asia, mutta pukuvaihtoehtoja selaillessani aloin ymmärtämään, ettei kyse ollut ihan niin yksinkertaisesta ja edullisesta asiasta. Siitä huolimatta minulle oli selvää se, etten halunnut maksaa puvustani tuhatta euroa. Ymmärrän kyllä morsiamia, jotka ovat valmiita panostamaan pukuunsa tuhansittain rahaa, mutta minun arvomaailmaani se ei sovi. Se ei sopinut hääsuunnittelun alkuvaiheessa, eikä sovi vieläkään. Minun omassa pienessä maailmassani tuhannan euron hääpuvun hankinta olisi ollut turhamaista. Ihannetilanne olisi syntynyt silloin, kun olisin löytänyt unelmieni puvun käytettynä. Nyt ostin sen uutena liki pilkkahintaan. On totta, että se ei ole Pronovias, ei se ole myöskään San Patrick. Minulle se on kuitenkin juuri se oikea puku - rakkauspuku, kuten sitä itse kutsun - johon rakastuin heti, kun näin sen vaateripustimella edessäni. Toisaalta, olisin hyvinkin voinut ajautua kalliiden luomusten äärelle, mikäli oma pukuni ei olisi löytynyt noin helposti.

Kuva

Kun ajattelen hääjuhlan yksittäisiä, ehkä turhamaisia hankintoja, tulevat ensimmäisenä mieleeni tuolihuput ja pikakamera (josta muuten on vihdoin luvassa se kauan lupailemani juttu). Näihin upposi yhteensä noin kuusisataa euroa. Sen rahan olisi voinut käyttää esimerkiksi tyylikkäämpään juhlatilaan, valokuvaukseen tai esimerkiksi sormuksiin, jotka kuitenkin ovat hääpäivän jälkeen matkassamme ikuisesti. Minulle tuolihuput olivat kuitenkin ehdottoman tärkeitä, sillä muovisten kuppituolien alakoulumainen ulkomuoto puistatti minua. Ja näistä sentään voi saada hieman rahaa takaisinkin, toisin kuin hienommasta juhlatilasta.

Jos kaikkein pienimpiinkin summiin takerrutaan, voi listalta löytää muun muassa kangasservetit ja kirjoituskoneen, jonka ostin ensisijaisesti häitä ajatellen, vaikka se nyt onkin paraatipaikalla asunnossamme - ja jopa silloin tällöin käytössä. Välihuomautuksena sanottakoon, että minä rakastan vanhojen kirjoituskoneiden rouheaa naputusta. Ja kun palataan takaisin aiheeseen, täytyy todeta, etten itse näe näitä pieniä hankintojani turhina, vaikka näistäkin olisi voinut selvitä pienemmillä summilla, kun toteutusta olisi hieman muuttanut.

Kuva

Täytyy myöntää, että budjettimme on paisunut hälyttävästi. Alkuaikojen naiivien ajatusmallien jälkeen olemme panostaneet videokuvaajaan, loistavaan kampaajaan, sulhasen tyylikkääseen pukuun sekä lukuisiin pieniin yksityiskohtiin, jotka tekevät meidän juhlastamme meidän näköisen. Vaikka rahaa on palanut paljon, emme enää ajaudu paniikkikohtauksiin. Olemme hyväksyneet rahanmenon, sillä tiedämme, että tätä päivää tulemme juhlimaan vain kerran elämässämme ja haluamme siitä ikimuistoisen sekä pienen perheemme näköisen. Samaisesta syystä en esimerkiksi aio hankkia suihkurusketusta tai muutakaan keinotekoista väritystä itselleni, sillä olen aina ollut ja tulen aina olemaan kalpea. En tahdo katsella kuvia, joissa en näytä itseltäni. Hampaat sen sijaan valkaisin, sillä niiden keltaisuus on aina estänyt minua hymyilemästä luonnollista hymyä. Ne ovat minusta epävarman, mutta nyt minun ei tarvitse hävetä - edes valkoinen puku päälläni.

Turhamaisuus on kai samalla tavalla katsojan silmissä kuin kauneuskin. Mikä yhdelle on turhamaista, on toiselle elintärkeää. Hääblogin kirjoittamisen ja lukuisten vastaavien lukemisen kautta olen saanut aivan uudenlaista perspektiiviä itsekin. Kukin tekee ratkaisut oman persoonansa, menneisyytensä ja parisuhteensa kautta. Toistan jällleen kerran saman asian, jonka jokaisessa saarnassani tuon esille. Tärkeintä ei nimittäin ole se, miten muut meidän häämme näkevät ja millaisiksi meidät ihmisinä kokevat, vaan se, että jokainen on itselleen rehellinen ja toimii omien arvojensa mukaan. Siksi minäkin voin nyt ylpeänä todeta, etteivät meidän häämme ole turhamaiset, ainoastaan meidän itsemme näköiset. Jokainen yksityiskohta ja budjettisyöppö on tarkkaan harkittu, monelta kannalta arvioitu. Minä olen ylpeä omista aikaansaannoksistani, olkaa tekin omistanne.

(Aamen.)

Ja arvonnan voittaja on...

Sunnuntaina päättyneeseen arvontaan osallistuttiin ihailtavan runsaasti huolimatta lyhyestä osallistumisajasta. Yhteensä 25 henkilöä jätti ilmoittautumisensa, ja arvonnassa oli mukana yhteensä viisikymmentä arpalipuketta. Arvonnassa käytettiin apuna Random.org -sivustoa, joka puolueettomasti arpoi yhden näistä numeroista.

Paljon onnea Titteli Tuure! Sinulle lähtee sähköpostia, jotta myös arvonnan ihana palkinto - eli kaksi lippua Love Me Do -tapahtumaan ja Lushin suihkugeelit - saadaan postitettua oikeaan osoitteeseen! Onnea vielä kertaalleen!

Kolme kuukautta jäljellä!

Kuva

Aika kulkee käsittämättömällä vauhdilla. Minusta tuntuu yhä edelleen siltä, että vasta äskettäin hehkutin
kuuden kuukauden rajapyykkiä. Nyt jäljellä on yhtäkkiä enää kolme kuukautta. Kolme.

Tammikuun tehtävistä osa on edelleen tekemättä, sillä pöytänumeroinnin suhteen en saanut tehtyä minkäänlaista päätöstä. Myös avioliiton esteiden tutkinta on yhä tekemättä. Onneksi alkuvuoden kiireet alkavat pikku hiljaa helpottaa, joten käytännön asioille jää enemmän aikaa kaiken tämän haihattelun keskellä. Onneksi sitä aikaa kuitenkin löytyi myös tammikuussa, sillä sain monta projektia etenemään, pääsimme ideoimaan mahdottoman herkullista hääkakkuamme (josta on luvassa maistiaisia pian laskiaisen jälkeen) ja ehdimme jopa vierailla kaksi kertaa häämessuilla.

Helmikuulle en ole asettanut kuin yhden tavoitteen: minun tulisi saada liki kaikki koristeet valmiiksi. Heti maaliskuun alusta alkaa jatkuva säntäily yhden jos toisenkin palveluntarjoajan luokse, joten tämän kuun aikana minulla on vielä aikaa rauhoittua näiden projektieni ääreen. Käytän nimenomaan sanaa rauhoittua, sillä kaikki nämä aikaavievät projektini antavat minulle mahdollisuuden hetkelliseen irtiottoon ja rentoutumiseen arjen keskellä. Haluaisinkin saada koristeluprojektit valmiiksi helmikuun aikana, jotta minun ei tarvitsisi huolehtia projekteista enää silloin, kun niille ei ole riittävästi aikaa. Näihin samoihin projekteihin lasken mukaan kutsukortit, jotka myös täytyy tämän kuun aikana postittaa. Hui, kuinka jännittävää!

Kuva

Helmikuussa on toki luvassa myös valokuvaajamme tapaaminen sekä pienimuotoinen risteily, jonka tarkoituksena on hakea osa häidemme juomatarjoiluista. Ainoa ongelma tuon risteilyn toteutumisessa on se, että oma passini on mennyt jo vuosi sitten vanhaksi. Me asumme melkein poliisilaitoksen vieressä, mutta siitä huolimatta minusta tuntuu, että tuo asia pääsee muodostumaan liki ylivoimaiseksi omiin kykyihini nähden. Tällä tarkoitan tietysti ajankäyttöä, sillä yleensä sitä löytää huomattavasti tärkeämpää ja kiinnostavampaa tekemistä kuin poliisilaitoksen lupapalveluissa jonottelu.

Helmikuu on aika mahtava kuukausi myös siksi, että vähitellen päästään seuraamaan ensimmäisten tänä vuonna avioituneiden hääbloggareiden kertomuksia heidän hääpäivistään. Nämä kertomukset antavat aivan uudenlaista iloa ja innostusta oma hääpäivän odottamiseen.

Tällä viikolla blogissa on luvassa asiaa videokuvauksesta, muutamia projekteja sekä syvällisempääkin pohdintaa. Myös budjettia olisi varmasti syytä silmäillä samalla, kun teen päivitystä budjettisivulle. Pysykää siis kuulolla, ja muistakaa, että juttutoiveita saa aina esittää!

Kuva

Viikonlopun puuhia & arvontamuistutukset

Viikonloppu on kulunut voipuneissa tunnelmissa. Väsymys on ollut voimakasta, eivätkä kaksveen saiarastamiset ole ainakaan auttaneet asiaa. Siitä huolimatta innostus hääsuunnitteluun on ollut kova. Olen jälleen kerran puuhaillut pienten yksityiskohtien parissa, joita nyt ajattelin tässä ohimennen vilauttaa. Näitä vanhoista laudoista tehtyjä kylttejä tullaan näkemään osana juhlatilan koristusta.

Tämän pienen paljastuksen lisäksi ajattelin muistuttaa blogini pienestä arvonnasta, joka päättyy tänään illalla kymmeneltä. Mikäli Love Me Do -tapahtuman liput ja Lushin tuotepalkinto kiinnostavat, käy kirjoittamassa nimesi kommenttikenttään!

Lisäksi haluan mainostaa teille Kaisan ihanassa Pitsiä & Minttua -blogissa olevaa arvontaa, jonka palkintona on sadan euron arvoinen lahjakortti AINOn upeisiin asusteisiin käytettäväksi. Nyt jos koskaan kannattaa osallistua!

Tulossa: Häät-lehti 1/2014

Sain eilen blogiyhteistyön merkeissä sähköpostiini ihania otteita tämän vuoden ensimmäisestä Häät-lehden numerosta, joka ilmestyy myyntipisteisiin 18. päivä helmikuuta. On mahtavaa päästä aloittamaan tämä helmikuu kurkistamalla hieman tulevan numeron sisältöön. Ja heti alkuun mainittakoon, että lehti suorastaan vilisee tänä vuonna avioituvia hääbloggareita!

Jälleen kerran on luvassa monipuolinen lehti, joka sisältää runsaasti juttua eri teemoilla toteutetuista häistä. Olen innoissani perehtynyt lehden sisältöön ja lukenut artikkelit jo moneen kertaan läpi. Koen, että tuleva lehti vintage-teemoinen ja maalaisromanttisine koristeluideoineen on erittäin lähellä meidän hääjuhlamme maailmaa. Ehkä se siksi kolahtaakin niin kovasti.

Pääsin jo tammikuun alkupuolella perehtymään lehden sisältöön, kun sain luettavaksi ja arvosteltavaksi yhden lehden artikkeleista. Nyt minun kasvoni komeilevatkin lehden ensimmäisillä sivuilla muiden blogikasvojen seurassa. Eräs bloggari myös kertoo rohkeasti tulevassa lehdessä kokemuksestaan niin kutsutun kiinapuvun tilaamisesta. Luvassa on siis varsin vaikuttavia juttuja! I Love Me -messuilla vierailleille luvassa on myös tuttuja koristeluideoita.

Näiden kuvien ja omien tunnelmieni myötä toivotan kaikille rauhallista viikonlopun jatkoa! Meidän taloudessamme toivutaan jälleen pienistä sairasteluista, joten tällaiset lukuhetket innostavan lehden parissa piristävät väsynyttäkin äitiä. Mikäli innostuitte jutuista yhtä paljon kuin minä, muistakaa varmistaa, että saatte lehden käsiinne heti sen ilmestyessä 18. helmikuuta!